Vuosi vaihtuu, matka jatkuu

The year is changing, but the journey continues

Tässä vaiheessa tänään.

Polku ei ole ummessa,

joten matka jatkuu.

Hyvää alkavaa vuotta 2011

kaikille lukijoilleni

ja kuvieni katselijoille!

Here I am today.

The trail is open,

so I can go on.

Happy New Year

to all of you!

Hämeenlinnaa joulun jälkeen - Hämeenlinna after Christmas

Kuljeskelin tänään eestaas Hämeenlinnan kävelykatua. Yritin löytää siitä jotain kaunista kuviini. Olisi ehkä pitänyt tulla tuntia myöhemmin, jolloin jouluvalot olisivat paremmin nousseet esiin ja vieneet huomion kadun ankealta harmaudelta.

Today I have time to walk and spent time in a walkingstreet of Hämeenlinna. I tried to find if there is something beautiful to my pictures. But maybe I was there in wrong time.

Tämä on Hämeenlinnan vilkkain ostoskatu. Taitavat kaikki ihmiset olla keskustan ulkopuolella Tiiriössä.

This is the most important shopping street in Hämeenlinna. Where are all the people? Perhaps they are outside the centre of the town in Tiiriö.

Rauhallisuutta kaipaavalle Hämeenlinna on idylli.

Hämeenlinna offers you quiet time of your own.

Joulusaarna 2010

Jo monena jouluna olen valokuvannut Turengin seurakuntakeskuksen pihapiiriin pystytettyä jouluseimeä. Samoin olen tehnyt tänäkin vuonna. Pitkällä valotusajalla valokuviin ei ole tallentunut yhtään autoa, mutta niiden valoista on piirtynyt monenlaisia juovia seimen eteen.

Valokuvia voi katsoa kahdella tapaa.

Ne voi nähdä todisteena siitä, kuinka seimi on kuin unohtunut keskelle ihmisten kiireitä. Ihmiset kiitävät seimen ohi autoissaan. Niissä voi aistia samaa tunnelmaa, mikä on pilapiirtäjä Karin kuuluisassa piirroksessa ”Kuokkavieras”. Tuossa piirroksessa Jeesus seisoo Helsingin Aleksanterinkadun vilinässä. Ihmiset eivät huomaa Jeesusta joulukiireidensä keskellä. Hänellä ei näytä olevan sijaa edes omassa syntymäjuhlassaan.

Mutta on myös toinen näkökulma.

Olkoonpa meidän elämämme millainen tahansa, niin juuri kaiken tämän keskelle syntyi Jumala ja syntyy joka joulu yhä uudelleen. Joulun sanoma on meille joka joulu uusi mahdollisuus.

Jumala ei kysy sopivaa hetkeä, ei vaadi ihmisiä hidastamaan tahtiaan. Hän ei odota, vaan astuu itse keskuuteemme. Jumalan sanoma toivosta, rauhasta, rakkaudesta ja armosta on totta keskellä autojen piirtämää valomerta. Seimi ei olekaan joulukiireittemme keskelle unohtunut jäänne menneisyydestä, vaan se on tarkoituksellisesti juuri siellä missä tapahtuu – siellä missä me autoissamme tai ilman autoa riennämme kuka minnekin.

Valokuvaan piirtyneet autojen valojuovat ovat osa itseämme. Niin olennainen osa, että saattaa tuntua pelottavalta jos liike pysähtyisi ja kuvaan ei enää piirtyisikään valojuovia. Näkyisi vain pysähtyneitä autoja ja ihmisiä. Kaikkien katse kiinnittyneinä kohti seimeä.

Jouluevankeliumissa kerrotaan paimenista, jotka pelästyivät, kun tuo heille tuttu elämänliike pysähtyi. Normaalit rutiinit keskeytyivät odottamattomalla tavalla. Pelko valtasi paimenten mielet.

Tuttuus ja turvallisuuden tunne ohjaavat elämämme valintoja. Näin saakin olla, sillä ei Jumalakaan tahdo täyttää elämäämme outoudella ja turvattomuudella. Tuttuus voi kuitenkin joskus johtaa myös sokeuteen ja kuurouteen. Näemme ja kuulemme itsellemme tutusta ihmisestä tai asiasta vain omat käsityksemme. Sen minkä tunnemme. Emme sitä mikä poikkeaa odotuksistamme. Siksi on tarpeen välillä tehdä jotain sellaista mitä ei luonnostaan muuten tekisi – vaikka pysähtyä kuulemaan enkelin viestiä:

”Älkää pelätkö! Minä ilmoitan teille ilosanoman, suuren ilon koko kansalle.”

Tähän viestiin voi suhtautua kahdella tavalla.

Siitä voi ajatella, että olenhan tuon kuullut jo lukuisia kertoja. Kuulinpa taas tänäkin jouluna. Tuttu juttu. Se siitä.

Toinen tapa on antaa enkelin viestin pysäyttää. Antaa itselle lupa tulla yllätetyksi, Kuunnella enkeliä niin kuin hän puhuisi juuri minulle ja sinulle. Tässä ja nyt.

”Joulu on mahdollisuus

kertoa tai kuulla viesti.

Kaiken keskellä

tulla hyvän yllättämäksi.”

(Piispa Irja Askola)

Toivon teidän jokaisen jouluun siunausta! Antakaa Jumalan hyvän yllättää itsenne.

Hetki Pispalassa - A moment in Pispala

Runoilija ja kirjailija Lauri Viidan synnyinkoti sijaitsee Pispalanharjun laella Pispalan kylässä.

Viidan synnyinkodin vieressä sijaitsevasta puistosta on hulppeat näköalat Pyhäjärvelle.

Voimauttavan valokuvakurssini yhteydessä tutustuimme Pyynikinharjun ja Pispalanharjun maisemiin. Samalla teimme valokuvaharjoitustöitämme valokuvaamalla toisiamme näissä upeissa maisemissa.

Maailman ihanimmat tytöt Tampereella

Sain olla viime viikolla mukana pystyttämässä Miina Savolaisen "Maailman ihanin tyttö" valokuvanäyttelyä.

Salin täydeltä upeita valokuvia!

Avajaisiin on tässä vaiheessa aikaa vain yksi yö ja yksi päivä. Varsinaiset näyttelyn rakentajat ovat tässä vaiheessa tehneet töitä jo kuukausia.

Tampereen taidemuseon TR1 Taidehallissa järjestämä näyttely avautui 17.12.2010 ja on avoinna aina helmikuun 2011 loppuun asti.

Käykääpä katsomassa. Suosittelen lämpimästi!

Ilta pimenee - In an evening of December

Turenki, Janakkala

Joulun odotusta - Väntan på julen - Waiting for Christmas

Tämä on osa joulun odotustani.

Detta hör till min väntan på julen.

This is a part of my waiting for Christmas.

Itsenäisyyspäivä - Independence Day Of Finland

06.12.2010

Juhlikaamme itsenäisyyspäivää! Hiukan herkkuja ja ympärillä hyviä ystäviä. Siitä se lähtee.

Let's spent Independence Day. Take little goodies and invite some good friends. What else we need to party?

Millainen odottaja olet?

Luuk. 12: 35-40

Jeesus sanoo:


Pitäkää vaatteenne vyötettyinä ja lamppunne palamassa. Olkaa niin kuin palvelijat, jotka odottavat isäntäänsä häistä valmiina heti avaamaan oven, kun hän tulee ja kolkuttaa. Autuaita ne palvelijat, jotka heidän herransa palatessaan tapaa valvomasta! Totisesti: hän vyöttäytyy, kutsuu heidät pöytään ja jää itse palvelemaan heitä. Autuaita nuo palvelijat, jos hän tapaa heidät näin valvomasta, tulipa hän ennen sydänyötä tai sen jälkeen!


Ymmärrättehän, että jos talon isäntä tietäisi, minä yön tuntina varas tulee, hän ei antaisi murtautua taloonsa. Olkaa tekin valmiit, sillä Ihmisen Poika tulee hetkellä, jota ette aavista.


Mietin tätä kysymystä kuluneella viikolla, kun odotin tuttavaani saapuvaksi. Olimme sopineet ajan ja paikan, milloin ja missä tapaisimme. Savuin tapaamiseemme hieman ennen sovittua aikaa. Aluksi seisoin rauhallisena paikallani ja katselin ohikulkevia ihmisiä. Juuri ennen sovittua hetkeä huomasin käyväni levottomaksi, kun tuttavaani ei alkanut näkyä. Kellon näyttäessä tapaamisaikaa en enää malttanut seisoa paikallani, vaan aloin pyöriä ympyrää. Ohikulkevat ihmiset saivat osakseen kärsimättömän katseeni, kun yritin etsiä jokaisesta ihmisestä tuttuja kasvoja. En voinut soittaa tuttavalleni, koska en tiennyt hänen puhelinnumeroaan. Sitä ei tiennyt numerotiedustelukaan. Aikani odotettuani luovutin ja poistuin hermostuneena paikalta.

Näinkö odotan myös Jeesusta? Näinkö ovat vaatteeni ja lamppuni palamassa? Onko Jeesuksen odottaminen samanlaista kuin tuo kuvaamani tuttavan odotus?

Jeesuksen kanssa ei voi sopia aikataulusta. Sitä hetkeä ei tiedä kukaan. Raamatun sanojen mukaan ei edes Jeesus itse. Isäntää odottavilla palvelijoilla oli hiukan samantapainen tilanne. Hekään eivät tienneet milloin isäntä palaa. Palvelijoiden tehtävänä oli olla koko ajan valmiita avaamaan oven – viipyipä isäntä hääreissullaan vähän tai kauan aikaa.

Odottavan aika on pitkä. Tästä meillä varmasti on jokaisella jokin kokemus. Olisiko niin, että meitä kristittyjä nykyisin vaivaavat opilliset erimielisyydet ovat vain osoitus siitä, että aika on käynyt pitkäksi. Olemme alkaneet kinastella keskenämme kuin pikkulapset, jotka ovat hermostuneet vanhempiensa viipymisestä asioillaan.

Sama ilmiö oli ajanlaskumme alussa havaittavissa myös juutalaisuudessa. Messiaan odotuksen viipyminen oli tehnyt heistä levottomia ja kärsimättömyys sai heidät luomaan tiukkoja säädöksiä, joiden noudattamisella he uskoivat nopeuttavansa Messiaan tulemista. Riitojahan siitä seurasi, kun kaikki eivät voineet sopeutua moiseen kurinalaisuuteen. Monet kokivat saavansa vain taakkoja taakkojen päälle.

Kristinuskoon sisältyy näkemys Jumalasta, jota ei voi selittää. Mitä enemmän yritämme selittää Jumalaa, sitä kauemmaksi hän tuntuu siirtyvän. Jumalakäsityksemme heijastuu tavassa, millä odotamme aikojen täyttymystä. Tästä syystä myös valmiina olemisen määritelmistä tulee helposti taakkoja, jotka koetaan raskaiksi kantaa. Näin siksi, että Jumala ei mitenkään mahdu meidän ihmisten käsityskyvyn rajoihin.

Raamatusta me löydämme kyllä tietoa Jumalasta. Tuo tieto on kuitenkin siellä suodatettu ihmisten kokemusten lävitse. Jumala itse ei ole kirjoittanut riviäkään eikä sitä tehnyt Jeesuskaan. Niinpä meidän ajatuksemme Jumalasta ovat aina sidottuja oman käsityskykymme rajoihin. Jotain jää aina uupumaan, kun puhumme Jumalasta. Aina uupuu jotain, kun mietimme miten valmistautua odottamaan uskomme täyttymystä.

Lassi Nummi kysyy runossaan Kaksi tietä:

Muutamat onnelliset ja viisaat

osaavat tämän: elää täyttä elämää

tietoisina sen lyhyydestä

kuoleman holvien varjossa

ikuisuuden tähtien alla.

Voivatko he jo täällä, tällä puolen

aavistaa sinun rauhasi?

Evankeliumi vastaa tähän myöntävästi. Jeesus sanoo: ”Olkaa valmiina!” Valmiina oleminen on sen aavistamista, että elämä on jotakin muutakin kuin mitä voimme ymmärtää. Valmiina oleminen on tilan antamista Jumalalle, joka ei mahdu järkeemme.

Valmiina oleminen on valppautta kaikelle sille, mitä ympärillämme tapahtuu. Jeesuksen puhe vyötetyistä vaatteista ja palavasta lampusta viittaa juuri siihen, että olisimme joka hetki valmiita vastaamaan elämän kutsuun. Tämä kutsu voi olla apua tarvitseva lähimmäisen. Se voi olla pakolainen, joka olosuhteiden pakosta muuttaa naapuriimme. Valmiuttamme kysyvät myös yksinäiset ihmiset, joiden olemassaoloa tuskin huomaamme omien kiireidemme keskellä.

Kehitysmaissa ihmisten elämä poikkeaa monella tavalla meidän kotoisesta suomalaisesta elämästämme. Mikä olisi kehitysmaassa elävän lapsen ensimmäinen ja tärkein toive? Olemmeko valmiita kuulemaan hänen toivettaan?

Toisen adventtisunnuntain teema on kunniassaan saapuvan Kristuksen odotus. Kuinka sopivat toistensa seuraan nämä edellä mainitut elämän haasteet, oma harras ja yksityinenkin odotuksemme kuninkaan saapumisesta ja lisänä mahdollisesti vielä arkinen joulustressi?

Lassi Nummi vastaa omaan kysymykseensä näin:

Elää täyttä elämää

kuoleman holvien varjossa

tietoisena sen lyhyydestä

ikuisten tähtien alla.

Antautua elämälle syvintään myöten,

vajota pelkäämättä sen syvyyksiin

kun tähdet tulevat yhä lähemmäs,

kun aavistuksesta kasvaa tieto.

Sen jälkeen, kun aavistuksesta on muuttunut tiedoksi, meidän ei enää tarvitse olla valmiita. Mutta siihen asti – matka jatkuu.

Alussa kerroin omasta odotuskokemuksestani. Se päättyi lopulta hyvin. Olimme ymmärtäneet toisemme väärin ja odotimme toisiamme eri aikaan samassa paikassa. Sain myöhemmin puhelinsoiton tuttavaltani. Sovimme uuden ajan ja lopulta tapaamisemme onnistui.

Näin käy joskus Jumalankin kanssa. Petymme, kun hän ei toimikaan niin kuin odotamme hänen toimivan. Mutta mihin olemme pettyneitä? Jumalaan vai omaan käsitykseemme Jumalasta? Kristillinen perinne puhuu kilvoittelusta. Se tarkoittaa jatkuvaa omien jumalakäsitysten kyseenalaistamista. Jumala on sittenkin jotain paljon enemmän kuin osaamme aavistakaan.

Nyt katselemme kuin kuvastimesta, kuin arvoitusta. Näin kirjoitti Paavali korinttilaisille. Siksi tarvitsemme kilvoittelua, jotta olisimme valmiit ja lamppumme palaisi.

Tässä meitä Jumala rohkaiskoon!