Millainen odottaja olet?

Luuk. 12: 35-40

Jeesus sanoo:


Pitäkää vaatteenne vyötettyinä ja lamppunne palamassa. Olkaa niin kuin palvelijat, jotka odottavat isäntäänsä häistä valmiina heti avaamaan oven, kun hän tulee ja kolkuttaa. Autuaita ne palvelijat, jotka heidän herransa palatessaan tapaa valvomasta! Totisesti: hän vyöttäytyy, kutsuu heidät pöytään ja jää itse palvelemaan heitä. Autuaita nuo palvelijat, jos hän tapaa heidät näin valvomasta, tulipa hän ennen sydänyötä tai sen jälkeen!


Ymmärrättehän, että jos talon isäntä tietäisi, minä yön tuntina varas tulee, hän ei antaisi murtautua taloonsa. Olkaa tekin valmiit, sillä Ihmisen Poika tulee hetkellä, jota ette aavista.


Mietin tätä kysymystä kuluneella viikolla, kun odotin tuttavaani saapuvaksi. Olimme sopineet ajan ja paikan, milloin ja missä tapaisimme. Savuin tapaamiseemme hieman ennen sovittua aikaa. Aluksi seisoin rauhallisena paikallani ja katselin ohikulkevia ihmisiä. Juuri ennen sovittua hetkeä huomasin käyväni levottomaksi, kun tuttavaani ei alkanut näkyä. Kellon näyttäessä tapaamisaikaa en enää malttanut seisoa paikallani, vaan aloin pyöriä ympyrää. Ohikulkevat ihmiset saivat osakseen kärsimättömän katseeni, kun yritin etsiä jokaisesta ihmisestä tuttuja kasvoja. En voinut soittaa tuttavalleni, koska en tiennyt hänen puhelinnumeroaan. Sitä ei tiennyt numerotiedustelukaan. Aikani odotettuani luovutin ja poistuin hermostuneena paikalta.

Näinkö odotan myös Jeesusta? Näinkö ovat vaatteeni ja lamppuni palamassa? Onko Jeesuksen odottaminen samanlaista kuin tuo kuvaamani tuttavan odotus?

Jeesuksen kanssa ei voi sopia aikataulusta. Sitä hetkeä ei tiedä kukaan. Raamatun sanojen mukaan ei edes Jeesus itse. Isäntää odottavilla palvelijoilla oli hiukan samantapainen tilanne. Hekään eivät tienneet milloin isäntä palaa. Palvelijoiden tehtävänä oli olla koko ajan valmiita avaamaan oven – viipyipä isäntä hääreissullaan vähän tai kauan aikaa.

Odottavan aika on pitkä. Tästä meillä varmasti on jokaisella jokin kokemus. Olisiko niin, että meitä kristittyjä nykyisin vaivaavat opilliset erimielisyydet ovat vain osoitus siitä, että aika on käynyt pitkäksi. Olemme alkaneet kinastella keskenämme kuin pikkulapset, jotka ovat hermostuneet vanhempiensa viipymisestä asioillaan.

Sama ilmiö oli ajanlaskumme alussa havaittavissa myös juutalaisuudessa. Messiaan odotuksen viipyminen oli tehnyt heistä levottomia ja kärsimättömyys sai heidät luomaan tiukkoja säädöksiä, joiden noudattamisella he uskoivat nopeuttavansa Messiaan tulemista. Riitojahan siitä seurasi, kun kaikki eivät voineet sopeutua moiseen kurinalaisuuteen. Monet kokivat saavansa vain taakkoja taakkojen päälle.

Kristinuskoon sisältyy näkemys Jumalasta, jota ei voi selittää. Mitä enemmän yritämme selittää Jumalaa, sitä kauemmaksi hän tuntuu siirtyvän. Jumalakäsityksemme heijastuu tavassa, millä odotamme aikojen täyttymystä. Tästä syystä myös valmiina olemisen määritelmistä tulee helposti taakkoja, jotka koetaan raskaiksi kantaa. Näin siksi, että Jumala ei mitenkään mahdu meidän ihmisten käsityskyvyn rajoihin.

Raamatusta me löydämme kyllä tietoa Jumalasta. Tuo tieto on kuitenkin siellä suodatettu ihmisten kokemusten lävitse. Jumala itse ei ole kirjoittanut riviäkään eikä sitä tehnyt Jeesuskaan. Niinpä meidän ajatuksemme Jumalasta ovat aina sidottuja oman käsityskykymme rajoihin. Jotain jää aina uupumaan, kun puhumme Jumalasta. Aina uupuu jotain, kun mietimme miten valmistautua odottamaan uskomme täyttymystä.

Lassi Nummi kysyy runossaan Kaksi tietä:

Muutamat onnelliset ja viisaat

osaavat tämän: elää täyttä elämää

tietoisina sen lyhyydestä

kuoleman holvien varjossa

ikuisuuden tähtien alla.

Voivatko he jo täällä, tällä puolen

aavistaa sinun rauhasi?

Evankeliumi vastaa tähän myöntävästi. Jeesus sanoo: ”Olkaa valmiina!” Valmiina oleminen on sen aavistamista, että elämä on jotakin muutakin kuin mitä voimme ymmärtää. Valmiina oleminen on tilan antamista Jumalalle, joka ei mahdu järkeemme.

Valmiina oleminen on valppautta kaikelle sille, mitä ympärillämme tapahtuu. Jeesuksen puhe vyötetyistä vaatteista ja palavasta lampusta viittaa juuri siihen, että olisimme joka hetki valmiita vastaamaan elämän kutsuun. Tämä kutsu voi olla apua tarvitseva lähimmäisen. Se voi olla pakolainen, joka olosuhteiden pakosta muuttaa naapuriimme. Valmiuttamme kysyvät myös yksinäiset ihmiset, joiden olemassaoloa tuskin huomaamme omien kiireidemme keskellä.

Kehitysmaissa ihmisten elämä poikkeaa monella tavalla meidän kotoisesta suomalaisesta elämästämme. Mikä olisi kehitysmaassa elävän lapsen ensimmäinen ja tärkein toive? Olemmeko valmiita kuulemaan hänen toivettaan?

Toisen adventtisunnuntain teema on kunniassaan saapuvan Kristuksen odotus. Kuinka sopivat toistensa seuraan nämä edellä mainitut elämän haasteet, oma harras ja yksityinenkin odotuksemme kuninkaan saapumisesta ja lisänä mahdollisesti vielä arkinen joulustressi?

Lassi Nummi vastaa omaan kysymykseensä näin:

Elää täyttä elämää

kuoleman holvien varjossa

tietoisena sen lyhyydestä

ikuisten tähtien alla.

Antautua elämälle syvintään myöten,

vajota pelkäämättä sen syvyyksiin

kun tähdet tulevat yhä lähemmäs,

kun aavistuksesta kasvaa tieto.

Sen jälkeen, kun aavistuksesta on muuttunut tiedoksi, meidän ei enää tarvitse olla valmiita. Mutta siihen asti – matka jatkuu.

Alussa kerroin omasta odotuskokemuksestani. Se päättyi lopulta hyvin. Olimme ymmärtäneet toisemme väärin ja odotimme toisiamme eri aikaan samassa paikassa. Sain myöhemmin puhelinsoiton tuttavaltani. Sovimme uuden ajan ja lopulta tapaamisemme onnistui.

Näin käy joskus Jumalankin kanssa. Petymme, kun hän ei toimikaan niin kuin odotamme hänen toimivan. Mutta mihin olemme pettyneitä? Jumalaan vai omaan käsitykseemme Jumalasta? Kristillinen perinne puhuu kilvoittelusta. Se tarkoittaa jatkuvaa omien jumalakäsitysten kyseenalaistamista. Jumala on sittenkin jotain paljon enemmän kuin osaamme aavistakaan.

Nyt katselemme kuin kuvastimesta, kuin arvoitusta. Näin kirjoitti Paavali korinttilaisille. Siksi tarvitsemme kilvoittelua, jotta olisimme valmiit ja lamppumme palaisi.

Tässä meitä Jumala rohkaiskoon!