25.12.10

Joulusaarna 2010


Jo monena jouluna olen valokuvannut Turengin seurakuntakeskuksen pihapiiriin pystytettyä jouluseimeä. Samoin olen tehnyt tänäkin vuonna. Pitkällä valotusajalla valokuviin ei ole tallentunut yhtään autoa, mutta niiden valoista on piirtynyt monenlaisia juovia seimen eteen.

Valokuvia voi katsoa kahdella tapaa.

Ne voi nähdä todisteena siitä, kuinka seimi on kuin unohtunut keskelle ihmisten kiireitä. Ihmiset kiitävät seimen ohi autoissaan. Niissä voi aistia samaa tunnelmaa, mikä on pilapiirtäjä Karin kuuluisassa piirroksessa ”Kuokkavieras”. Tuossa piirroksessa Jeesus seisoo Helsingin Aleksanterinkadun vilinässä. Ihmiset eivät huomaa Jeesusta joulukiireidensä keskellä. Hänellä ei näytä olevan sijaa edes omassa syntymäjuhlassaan.

Mutta on myös toinen näkökulma.

Olkoonpa meidän elämämme millainen tahansa, niin juuri kaiken tämän keskelle syntyi Jumala ja syntyy joka joulu yhä uudelleen. Joulun sanoma on meille joka joulu uusi mahdollisuus.

Jumala ei kysy sopivaa hetkeä, ei vaadi ihmisiä hidastamaan tahtiaan. Hän ei odota, vaan astuu itse keskuuteemme. Jumalan sanoma toivosta, rauhasta, rakkaudesta ja armosta on totta keskellä autojen piirtämää valomerta. Seimi ei olekaan joulukiireittemme keskelle unohtunut jäänne menneisyydestä, vaan se on tarkoituksellisesti juuri siellä missä tapahtuu – siellä missä me autoissamme tai ilman autoa riennämme kuka minnekin.

Valokuvaan piirtyneet autojen valojuovat ovat osa itseämme. Niin olennainen osa, että saattaa tuntua pelottavalta jos liike pysähtyisi ja kuvaan ei enää piirtyisikään valojuovia. Näkyisi vain pysähtyneitä autoja ja ihmisiä. Kaikkien katse kiinnittyneinä kohti seimeä.

Jouluevankeliumissa kerrotaan paimenista, jotka pelästyivät, kun tuo heille tuttu elämänliike pysähtyi. Normaalit rutiinit keskeytyivät odottamattomalla tavalla. Pelko valtasi paimenten mielet.

Tuttuus ja turvallisuuden tunne ohjaavat elämämme valintoja. Näin saakin olla, sillä ei Jumalakaan tahdo täyttää elämäämme outoudella ja turvattomuudella. Tuttuus voi kuitenkin joskus johtaa myös sokeuteen ja kuurouteen. Näemme ja kuulemme itsellemme tutusta ihmisestä tai asiasta vain omat käsityksemme. Sen minkä tunnemme. Emme sitä mikä poikkeaa odotuksistamme. Siksi on tarpeen välillä tehdä jotain sellaista mitä ei luonnostaan muuten tekisi – vaikka pysähtyä kuulemaan enkelin viestiä:

”Älkää pelätkö! Minä ilmoitan teille ilosanoman, suuren ilon koko kansalle.”

Tähän viestiin voi suhtautua kahdella tavalla.

Siitä voi ajatella, että olenhan tuon kuullut jo lukuisia kertoja. Kuulinpa taas tänäkin jouluna. Tuttu juttu. Se siitä.

Toinen tapa on antaa enkelin viestin pysäyttää. Antaa itselle lupa tulla yllätetyksi, Kuunnella enkeliä niin kuin hän puhuisi juuri minulle ja sinulle. Tässä ja nyt.

”Joulu on mahdollisuus
kertoa tai kuulla viesti.
Kaiken keskellä
tulla hyvän yllättämäksi.”
(Piispa Irja Askola)

Toivon teidän jokaisen jouluun siunausta! Antakaa Jumalan hyvän yllättää itsenne.