Ajatus jota parhaillaan mietin

Välillä tuntuu, että edessä on läpipääsemätön kivimuuri.

Ehkä se on siinä juuri siksi, että osaisin pysähtyä ja huomata

jotain mitä juuri sillä hetkellä tarvitsen. Kokemus on osoittanut,

että jokaisessa muurissakin on aina aukkoja, jotka huomaa, kun malttaa katsoa.

P.S.

Lukekaapa tästä linkistä mielenkiintoinen postaukseeni liittyvä muuriruno.

Aurinkoista!

Syyskuun auringot loistavat kilpaa Högsårassa Farmors Cafén pihalla.

Omakuvia

Olin kolme päivää voimauttavan valokuvauksen syyskuun lähijaksolla. Keskustelimme fenomenologiasta ja paljon muustakin aiheeseen liittyvästä. Päivät olivat hyvin tiiviitä eikä iltaisin tarvinnut etsiä unta.

Yksi kurssipäivistä oli omistettu pelkästään valokuvaamiseen. Jakauduimme työpareihin ja saimme mukaamme kuusi rullaa filmiä. Filmikameraa tulee käytettyä niin harvoin, että siinäkin oli oma jännityksensä miten kuvat onnistuvat, kun tulos ei olekaan heti näkyvissä.

Nyt katselemme kukin tahollamme omakuviamme. Etsimme niistä kuvia, jotka voimauttavat itseämme.

Hiukan fenomenologiaa

Maurice Merleau-Ponty pyrkii löytämään näkemisestä ja näkyvästä sen, mitä ne edellyttävät ajatuksilta. Sitä varten hän tarkastelee kokonaista maisemaa, joka on jo tavoittanut mielen silmän kautta, maisemaa jossa lähellä oleva sulautuu kaukaiseen ja kaukainen saa lähellä olevan väräjämään, missä esineiden läsnäolon taustalla on kaiken puuttuminen, missä oleva ja ilmiöiden maailma vaihtavat jatkuvasti paikkaa.

”Kun näen veden massan lävitse uima-altaan pohjan kaakeloinnin, näen sen, en suinkaan vedestä ja valon heijastuksista huolimatta, vaan juuri niiden ansiosta. Jos näkisin kaakeloinnin geometriset kuvioinnit ilman väliin tulevan veden massaa, vailla veden aiheuttamia vääristymiä ja auringonvalon kirjaamia raitoja, en enää näkisi vettä sellaisena kuin se on, siellä missä se on, eli kauempana kuin missä se itse asiassa on. En voi sanoa että vesi itsessään, tuo nestemäinen voima, tuo siirappimainen ja heijasteleva elementti olisi tuossa tilassa: se ei ole muualla, mutta ei myöskään ole tuossa altaassa. Altaan se on ottanut haltuunsa, siinä se materialisoituu, mutta ei se siihen sisälly, ja jos nostan katseeni taustalla olevaan sypressiriviin, missä valon heijastukset leikkivät, en voi olla toteamatta että vesi on siinä myös mukana, tai ainakin lähettää sinne aktiivisen ja elävän olemuksensa. Tätä sisäistä elävyyttä, tätä näkyvän säteilyä maalari etsii syvyyden, tilan ja värin nimissä.”

Koko kesän olen yrittänyt ymmärtää fenomenologiaa. Nuo yllä olevat Merleau-Pontyn sanat ovat jääneet soimaan mieleeni. Olen etsinyt kuvaa, jolla ne itselleni selvittäisin. Taidenäyttelyitäkin olen kierrellyt sillä silmällä ja välillä olen ollut ymmärtävinäni lukemaani.

Päällimmäisenä on kuitenkin tunne, etä en saa mitään tolkkua Merleau-Pontyn ajattelusta. Hänen ainoa suomennettu kirjansa Silmä ja mieli vielä jotenkin menettelee, mutta englanninkielen taitoni ei riitä ottamaan selvää kirjoista Phenomenology of Perception ja The Visible and the Invisible. Kyllä minä niitä sujuvasti luen, mutta mieleen jää vain irrallisia lauseita, joiden keskinäinen yhteys jää hämärän peittoon. Raivostuttavaa tällainen kielellinen vajavaisuus.

Kameravene.fi Logbook: 12 kuvaa / photos - 09.2009

Kameravene.fi Logbook: 12 kuvaa / photos - 09.2009

12 kuvaa/photos - 9/2009

3.9.2009 klo 15.00

Nikon D300

ISO 800

f/22

1/20

24-70@44

Löysin Halo Efektiltä vinkin. Ryhdynpä minäkin seuraamaan miten maisema muuttuu. Kerran kuussa on luvassa uusi kuva samasta kohteesta. Tai ehkä on liikaa luvata mitään, sillä pikainen vilkaisu kalenteriin tietää pienoisia vaikeuksia aikataulussa pysymiseen. Yritän kuitenkin.

12 kuvaa/photos ohjeet löytyvät täältä.

Muutama syy miksi pidän Tallinasta

Tallinna on lähellä, mutta siellä tuntee olevansa kaukana. Tässä hotellini viehättävä kahvila.

Vanha vallihaudan jäänne muistuttaa kaupungin pitkästä historiasta.

Matkalla Kadriorgin puistoon. Samaa tietä pääsee myös myös vastikään avattuun taidemuseo Kumuun. Puistokierros voitti tällä kertaa Kumun. Sinne asti emme ehtineet.

Kadriorg on iso puisto. Tässä vain pieni väläys. Vasemmalla puiden takaa pilkistää puiston kahvila.

Välillä pitää syödäkin. Siitä saattaa selvitä halvallakin, mutta hyvät ruokapaikat ovat usein hintavia. Mielellään siitä kuitenkin jotain maksaa, jos ruoka ja ympäristö herättävät aistit irti arjesta. Lomalla sellainen on tarpeen.

Rennosti lomaillen

Rentoa menoa Tallinnassa elokuussa 2009.

Kaikkien työn uuvuttamien unelma?

Työttömien painajainen?

Uusi Tallinna

Kaikki Tallinnan kävijät tietävät Vanhan kaupungin,

mutta kuka tietää missä on Uusi kaupunki?

Uusi kaupunki sijaitsee sataman ja Narva maantien välissä.

Se on entistä tehdasalue, joka on

aivan hiljattain kunnostettu uuteen käyttöön.

Minusta alueella on mielenkiitoisia arkkitehtoonisia ratkaisuja.

Vanhaa ja uutta sulassa sovussa.

Alueella on kenkä-, vaate- ja sisustuskauppoja, pieni tori, suklaakauppa ja

kuvassa näkyvä mukava kahvila.

Helsingin Villipuutarha Kalliossa

Välittömässä läheisyydessä sijaitsee

kaksi kaljabubia. Toisen terassi alkaa heti kuvassa näkyvän oven

vasemmalta puolen. Ohittaisin tämän kulmauksen pysähtmättä,

jos en tietäisi mitä löytyy sisäpuolelta.

Neljä pöytää ja 10-12 istuinpaikkaa (jos oikein muistan):

Kauppa & Kahvila Villipuutarha.

Minulle jäi vähän epäselväksi mitä siellä myydään,

mutta kahvia, teetä ja kaakaota sieltä ainakin saa.

Pieni huone on täynä kummallista tavaraa

eri puolilta maailmaa. Sisustus on oikea siivoojan painajainen,

mutta kahvilavierasta se kiehtoo. Yksityiskohtia riittää loputtomiin.

Kissalla on mielenkiintoinen tarina. Jos vierailette täällä,

niin jututtakaapa kahvilanpitäjää.

Tässä syy kahvilakäyntiini: erikoisaamiainen, jolla kahvila hemmottelee asiakkaitaan aina silloin tällöin (näin ymmärsin). Lisukkeena oli hyviä sämpylöitä sekä kahvia/teetä/kaakaota ja hedelmäsmoothie. Päivä lähti tällä hyvin käyntiin.

Matkalla nähtyä

Kuuntelin Tallinassa luxemburgilaista jazzia Kadriorgin linnan pihalla. Edessäni puuhakas pieni tyttö valmisteli äidille tuolia istuttavaksi. Valitettavasti minulla ei ollut tilaisuutta seurata miten tilanne tästä kehittyi.

Konsertissa soiva musiikki oli sellaista, että sitä joko kuunteli hyvin keskittyneesti tai ei sitten ollenkaan. Tytön äiti näytti hyvin keskittyneeltä. Samoin hänen vierellä seisonut ystävänsä.

Kuinka puhdistaisin mielessäni rehottavan puiston?

Puistotyöntekijöitä Tallinnassa elokuussa 2009

Puistot pysyvät siisteinä, kun niitä hoidetaan. Hoitamattomina ne pian tukahtuisivat villinä rehottavan kasvuston alle.

Kuinka pitäisimme siistinä mielemme kasvuston? En kaipaa sinne ”saksalaista järjestystä”, missä jokainen ajatus on omassa lokerossaan. Sellainen tukahduttaisi luovuuden. Mutta ne rönsyt, jotka estävät meitä näkemästä asioita pintaa syvemmälle – ne minä haluaisin poistaa.

Kristillisen uskon mukaan kestävä perusta elämälle on Jumalan sanassa, jonka kuuleminen pitää meidät oikeassa suunnassa. Tämän pohtimista häiritsee usein vahva ennakko-odotus, jonka mukaan Jumalasta ja uskosta ei voi oikein puhua ellei ole edes hieman uskonnollinen. Peräänkuulutetaan myös todisteita Jumalasta ja Jeesuksesta. Niidenkin havaitseminen on vaikeaa, koska pelkona oli, että muuttuu liian uskonnolliseksi.

Ymmärrän tällaisen pelon. Uskonnolliset ihmiset ovat helposti uskonnollisten johtajien vietävissä ilman, että he edes huomaavat olevansa vallankäytön uhreja.

Ei Hectorkaan aivan tyhjästä ole löytänyt aihetta lauluunsa Hysteeri, missä kysytään: ”.../ ne iskee mihin vaan / jäädäänkö odottelemaan? / uskonto iso ase on / on levoton uskonnoton. / Koraani ja Vatikaani / ja yksi Martti Lutteri - / ne aina, aina, aina muuttaa itsetunnon peloksi / eikö saa elää elämää / ilman selittelijää? /...”

Mikään ei ole niin ärsyttävää kuin se, että joku luulee tietävänsä minun asiani paremmin kuin minä itse. En minä selittelijää kaipaa vaan kuuntelijaa ja vierellä kulkijaa. Luulenpa, että en ole ainoa näin ajatteleva.

Usko on pohjimmiltaan jotain aivan muuta kun uskonnollisuutta. Jeesuksen Vuorisaarnasta löytyy kultainen ohje: ”Kaikki mitä tahdotte ihmisten tekevän teille, tehkää te heille. Tässä on laki ja profeetat. (Matt. 7:12)”

Jeesusta itseäänkin arvostellaan Uudessa testamentissa juuri siitä, että hän näytti seurustelevan kaikkien muiden paitsi ei hurskaiden kanssa. Jeesusta syytetään Jumalan pilkasta ja epäuskonnollisesta toiminnasta, jonka pelättiin johtavan vain levottomuuksiin. Jeesuksen vastustajat yrittävät Uudessa testamentissa saada Jeesusta satimeen syöttinään milloin mikäkin sääntö.

”Jumalaa ei kukaan ole koskaan nähnyt. Mutta jos me rakastamme toisiamme, Jumala pysyy meissä ja hänen rakkautensa on saavuttanut meissä päämääränsä. (1. Joh. 4:12)” Tämä ajatus toimi ohjenuorana ajanlaskumme alkupuolen kristillisissä seurakunnissa. Tämä riittää ohjeeksi meillekin. Ei Jumala kaipaa itsensä pokkuroijia, vaan sitä, että me pidämme huolta toinen toisistamme.

Hiekalle rakentaa se, joka elämässään ajattelee vain omaa etuaan. Jossain vaiheessa rajat tulevat vastaan ja sitten sitä huomaakin olevansa todella tyhjän päällä. Kalliolle rakentava toimii epäitsekkäästi ja ottaa toimissaan huomioon myös muut ihmiset.

Uskontunnustuksen lausuminen kirkossa yhteen ääneen ei tarkoita uskonnollisuuden tunnustamista. Ymmärrän sen olevan liittymistä osaksi tien kulkijoiden joukkoa, joita myös kristityiksi kutsutaan. Menneinä aikoina maailmankuva oli erilainen. Siihen ei ole paluuta, mutta samaa tietä voin silti käydä huolimatta toisenlaisesta maailmankuvasta.

Tällä tiellä on jo parin tuhannen vuoden ajan kyselty ja etsitty suuntaa. On rakastettu lähimmäisiä välillä paremmin ja välillä huonommin. On itketty ja naurettu. On hukattu ja löydetty. Välillä tällä tiellä on tuullut rankasti ja välillä on ollut tyveniä jaksoja. Tie on kuitenkin yhä tallella. Se on meitä jokaista varten.

Jeesus sanoi, että Jumalan valtakunta on meidän keskellämme (Luuk. 17:21). Tarvitaanko tämän havaitsemiseen uskonnollista mieltä? Miten olla kristitty olematta uskonnollinen?

Eläviä kukkia

Väsynyt mieli virkistyy kukkia katsellessa. Saman asian ajavat myös nämä "elävät kukat", joita ihailin kuluneella viikolla Helsingissä ja Tallinnassa.

Ohdakeperhonen

Kumpulan kasvitieteellinen puutarha

Helsinki

Amiraali

Kumpulan kasvitieteellinen puutarha

Helsinki

Neitoperhonen

Rocca al Mare

Tallinna

Voimien latausta Kumpulan kasvitieteellisessä puutarhassa

Vierailuni Kumpulan kasvitieteelliseen puutarhaan alkoi Velodromin parkkipaikalta. Jätin sinne autoni. Nenäpäivän punainen nenä on tainnut unohtua jollakin parkkipaikan viereen.

Puutarhaan on kaksi porttia. Minä menin sinne Kumpulanportista (Kumpulantaipaleen varrella). Vastassa oli heti kaunis puro, jonka varella teki mieli hetki viivähtää.

En ollut liikkeellä yksin. Seurassa oli myös vaimoni ja reittioppaana Kumpulaan läpeensä ihastunut Pensastasku. Hänen bloginsa innostamina mekin tulimme lähteneeksi Kumpulaan. (Joka väristä löytyy eri linkki Pensastaskun Kumpulakuviin.)

Ilman vaimoani minulta jäisi moni yksityiskohta huomaamatta. Koulussa keräsin kyllä 200 kasvia ja opettelin ne ulkoa. Tentin läpäistyäni en muistanut enää yhdenkään kasvin nimeä. Vaimoni minulle antama koulutus ylittää kouluaikaisen pedagogian moninkerroin. Nimet ovat silti edeleenkin heikko kohtani.

Kasvin nimeä en muista. Mutta haittaakos tuo. Kaunis se on joka tapauksessa.

Kasvitieteellisen puutarhan minua ehkä eniten kiehtovat kohdat ovat tällaiset hämyisät polut. Niissä kulkiessa lähtee mielikuvitus liikkeelle ja pian löytää itsensä ties mistä maailmoista.

Kumpulan kasvitieteellinen puutarha ei ole vain kasvien tutkimista. Siellä otetaan kantaa myös ilmastonmuutokseen. Kuvassa kuvitelma siitä, miten käy kynttiläillallisille, jos jatkamme huoletonta suhtautumistamme ilmastomme pilaamiseen.

Jätekynän jälki voisi olla myös kaunista, mutta se vaatii jo viitseliäisyyttä. Tämä puhutteleva teos on lähellä pääporttia, joka löytyy Jyrängöntieltä.

Puutarha ottaa huomioon myös lapset. Siellä täällä törmää erilaisiin keijuihin.

Tappavaa kauneutta? Kuvassa ei ole juuri "se unikko", jota Afganistanissa yritetään kitkeä talebanien ulottuvilta. Sellainenkin puutarhassa olisi ollut, mutta kauniimman kuvan sain tästä unikosta.

Kahvila on "must" ainakin minulle. Mikäs oli täällä istuskellessa. Kahvi oli juotavaa ja kahvipulla syötävää.

Väsynyt mutta onnellinen

Neljätoista päivää töitä putkeen. Nyt olen miettimättä töitä seuraavat neljätoista päivää. Katselen auringon leikkiä ruohikossa ja piirtelen varpaillani veteen.

Ritalta sain komean pokaalin kehujen kera. Jakaisin sitä mielelläni eteenpäin, mutta nyt olen siihenkin liian väsynyt. Antaisin pokaalin jokaiselle mielelläni jokaiselle seuraamalleni blogille - olkaa hyvä jos olete kuulolla! (Klikkaa pokaalin kuvaa, niin näet Ritan perustelut.)

Vänö

13 vuoteen en ole joutunut Vänössä sateeseen. Tilastollisesti siis oli jo aikakin. Ehdimme juuri sopivasti sisään Vänön kappeliin, kun sade alkoi. Siitä tuli sitten vähän suunniteltua pidempi kirkkohetki.

Sukellus Vänön kanervikkoon. Vänön kasvillisuus on pääosin tällaista tiheää kanervaa seassa jokunen isompikin puu. Uiminen jäi tänä vuonna väliin, mutta pääsihän sitä kastumaan muutenkin - ainakin ne, joilla ei ollut kunnon sadevarusteita.

Terveisiä Högsårasta!

Högsåran Pensionaatti

Ripari alkoi tiistaina. Ensi viikon torstaihin asti asun tässä talossa 42 kahden ihmisen kera. Tämä on jo 14. vuosi ja 13. ripari samassa paikassa. Joka kerta tunnen tulleeni kuin kotiin - yhä vieläkin.

Högsåra ei kuitenkaan ole enää sama kuin silloin alussa. Yhteyslaivan on korvannut lossi ja liikenne saaressa on lisääntynyt. Tuulimyllyt jauhavat nyt säköä. Humina kuuluu kylälle asti. Tuulimyllyjen myötä tie leveni ja jotain katosi lopullisesti maisemasta. Viime vuonna joku osti tontin isolla rahalla saaren lounaisosasta ja nyt sinne vievä polkukin on tehty autotieksi. Raha on puhunut!

Föglössä nähtyä

Maria Magdalenan kirkko, Föglö

Föglössä kävimme katsomassa 1400-luvulla rakennettua kirkkoa. Meidän ja kirkon aukioloajat eivät kuitenkaan menneet yksiin. Niinpä jouduimme tyytymään ulkokuoreen. Valitsimme vielä alauksi väärän polun ja kuvan kivimuuri pysäytti matkamme. Luulimme, että tähän on tyytyminen. Kärsivällisyys kuitenkin palkittiin ja löysimme toisaalta avoimen portin kirkkopihaan.

Tämä kuva on minusta hyvin puhuva. Monet muurit eristävät nykyään ihmisiä kirkon ulkopuolelle. Tähän asti päästyään ei moni jaksa enää etsiä sitä toista porttia, joka olisi avoinna. Tästä katsottuna kirkko on etäinen. Kaukana omasta arjestani. Mutta se toinen portti - millainen kirkko sieltä mahtaisi löytyä?

Valehteleeko valokuva?

Maisema Föglössä, Ahvenanmaalla

Katson maisemaa ja luen filosofiaa (Maurice Merleau-Ponty, Silmä ja mieli). Merleau-Ponty lainaa Auguste Rodinia: "Taiteilija on totuudenmukainen, valokuva valehtelee. Valokuva säilyttää avoimena hetken, jonka ajan sysäys sulkee saman tien. Valokuva tuhoaa ajan ohimenevyyden, tunkeutumisen toisen alueelle, "metamorfoosin", jonka maalaus päinvastoin tekee näkyväksi..."

Lukemassani kirjassa pohdiskelu liittyy valokuvaan laukkaavasta hevosesta hetkellä, jolloin jalat eivät kosketa maata. Valokuvassa hevonen näyttää hyppäävän paikallaan ilmaan. Sen sijaan jos laukkaavat hevoset maalataan kankaalle siten, että ne ovat kuvatuina asennoissa joihin ne eivät oikeasti laukassa pysty, niin katsoja kokee hevosten oikeasti laukkaavan kankaalla toisin kuin valokuvassa.

Mutta valehteleeko valokuva, kun otan kuvan maisemasta? Olisiko tuo maisemakuvanikin todempi maalattuna kankaalle?

Ahvenanmaalla nähtyä

Pyhän Mikaelin kirkko eli

Finströmin kirkko / Finströms kyrka

Kirkko kuin linna. Oli pakko poiketa tieltä ja tulla katsomaan lähempää. Olimme palaamassa Geta vuorelta majapaikkaamme. Puoli kahdeksan aikaan illalla kirkko oli jo kiinni, joten sisään emme päässeet. Kirkko on luultavasti rakennettu 1200 -luvulla.

Yllä olevasta linkistä pääsee kurkkaamaan kirkkoon myös sisälle Åke Johanssonin nettisivulla.

Kirkon ovenripa. / Kyrkans handtag

Joskus oli aikaa paneutua pieniin yksityiskohtiin.

Geta vuoren näköalatornin yllätys / En överaskning i Getabergens utsiktstorn

Tätä en ole kirjoittanut. Detta har jag inte skrivit.