Pappina törmään usein mustavalkoiseen ajatteluun. Pitäisi sanoa selvästi sitä ja tätä: synti synniksi ja armo armoksi. On ihmisiä, jotka toivovat papin käyttävän Raamattua kuin kirvestä tai lekaa. Kunnon huitaisulla totuus kerralla selväksi! Näin tehden Raamatun teksti kuitenkin kivettyisi kiveksi. Siitä tulisi jähmeä patsas, joka ei enää hengittäisi.Elämä on jatkuvaa muuttumista. Koko ajan tapahtuu jotakin. Ihminen muuttuu eläessään. Maisema muuttuu ajan myötä. Hetkeä, jolloin liike lakkaa, kutsutaan kuolemaksi. Liike jatkuu toki vielä jonkin aikaa kuolemankin jälkeen, kunnes meistä on tullut pelkkää multaa. Sitten ei ole enää mitään, mikä liikkuisi.
Raamatun teksti alkaa elää, kun löydämme rivien välit, joissa nuo vanhat kirjoitukset ja oma elämämme saavat kosketuspintaa. Näin opin juutalaiselta Peter Pitzeleltä, jonka yhdellä kurssilla olen saanut olla mukana. Tällaista raamatunlukutapaa kutsutaan bibliodraamaksi. Olen monet kerrat bibliodraamaprosessia joko ohjatessani tai sellaisessa mukana olleena huomannut, kuinka mustavalkoinen uskonnollisuus saa aivan uusia ja yllättäviäkin värisävyjä prosessin edetessä. Sävyt löytyvät yleensä helposti, mutta toisinaan myös vasta kivun kautta. Siksi on tärkeää, että prosessia ohjaa koulutettu biliodraamaohjaaja. Myös kaikkea vallankäyttöä pitää välttää. Sellainen ei ole sallittua tilanteessa, missä ihmiset ovat herkällä tunnolla liikkeellä.
Tulevaisuudentutkija Elina Hiltunen puhuu heikoista signaaleista. Se on merkki oudosta ilmiöstä, muutoksen ensioire, joilla ei ole menneisyytä, mutta ehkä sitäkin suurempi tulevaisuus. Riittävä määrä heikkoja signaaleja voi antaa jo suuntaa eteenpäin. Jos siis tulevaisuutta voidaan tutkia heikkojen signaalien avulla, niin miksei myös menneisyyttä. Raamattu kertoo ihmisistä paljon ennen meitä. Sen sivuilla törmäämme kulttuureihin, joista nykyisin on vain vähän jos mitään jäljellä. Silti heikkojen signaalien avulla sieltä voimme löytää aina jotain uutta ja ajankohtaista omaankin elämäämme. Ihminen kun ei ole juurikaan muuttunut ihmisenä. Vain aika on toinen - ja tavat.
Nuorena elin läpi hyvin mustavalkoisen kauden. Se oli silloin tarpeen. Nykyisin mustavaloisuus on kaunista vain valokuvissa. Niissä se on jopa tehokeino. Elämässä mustavalkoisuus ahdistaa.
___________________________________________
Tämä kirjoitus on osa prosessia, missä etsin kuvaa osallistuakseni INSPIRINGPICTUREn kuvahaasteeseen. Minusta tuo yllä oleva kuva on siihen liian helppo ratkaisu. En tässäkään haluaisi olla mustavalkoinen.
Mustavalkoisuus yksinkertaistaa elämän. Kun kaikesta tulee valinta kahden väliltä ja varsinkin kun tietää sen oikean puolen on helppo jaella tuomioita ja osoitella susia ja lampaita.
VastaaPoistaTämä tietenkin työntää elävän elämän pois, sillä elävä elämä ei ole mustavalkoista. Tappaja on ollut joskus vastasyntynyt. Voi olla vaikeaa nähdä tappajassa vastasyntynyt, mutta niin on myös vaikeata nähdä vastasyntyneessä tappaja. Kuka haluaisi moista nähdä? Ja juuri siinä päättyy mustavalkoisuus.
Kun maailma on mustavalkoinen, raja on selvä. Kun musta ja valkoinen sekoittuvat toisiinsa, niin että raja katoaa, ei voi enää seistä vain toisella puolella, ei voi enää sanoa, että tämä kuuluu minulle, tämä sinulle, eikä enää voi sanoa missä minä päätyn ja Jumala alkaa.
Ei mustavalkoinen ole "vain" mustavalkoista. Ajatukset voi johtaa toisinpäinkin kuin Olematon esittää, eli jos aloitetaan vaikka tuosta kuvasta, siinä mustaa, valkoista ja harmaata, joista kaikista on olemassa lukemattomia eri sävyjä.
VastaaPoistaElämässä koen hyödylliseksi vuoroin värittää, vuoroin mustavalkoistaa eli pelkistää asioita. Työni on paljolti ajattelua ja vaatii monenlaisia temppuja, kuten yksinkertaistamista, eri näkökulmia, analyysejä, synteesejä jne jne.
Musta ja valkoinen ovat loistava asia siten ajateltuna että ratkaisut ja totuudet löytyvät usein ääripäiden välistä. Pitää huojua ja heilua ennen kuin tasapainoa löytyy.
Totuus löytyy tosiaan ääripäiden välistä. Pelkistäminen vaatii mustavalkoisuutta, mutta jos ihmisen maailmankuva on johdettu pelkästä pelkistämisestä, hän ei nimenomaa osaa huojua ja heilua ääripäiden välissä.
VastaaPoistaOn osattava kaventaa näkökenttää, ja laajennetaa näkökenttää...
Tosi on, Olematon, ja Kimmon kamerakin tietää että välillä zoomataan ja sitten taas ei :) Pitäisi varmaan zoomata tuota Olemattoman kuvaa hiukan olevaisemmaksi - en oikein erota mitä siinä on...
VastaaPoistaMikäpä tässä elämässä olisi "vain". Sävyjä löytyy myös mustavalkoisista ihmisistä, niin kuin tuosta kuvastanikin, mikä ei tarkaan katsoen edes ole mustavalkoinen kuva.
VastaaPoistaOtit edille hyvän näkökohdan Rita. Pelkistäminen on jalo taito ja hyvin tärkeä. Kiitos myös sinulle olematon. Ääripäiden välissä huojuminen tuntuu olevan monille pelottavaa.
Minua on kiinnostaa aivan hirvittävästi tuo bibliodraama. Jo silloin kiinnostuin siitä, kun Puujalan Tuomo siitä blogissaan kirjoitti.
VastaaPoistaOnkohan Oulussa sitä?
heidir! Oulussa vaikuttaa ainakin yksi erittäin pätevä bibliodraamaohjaaja Minna Salmi. Yhteystiedot löydät hänen kotisivultaan http://www.dialogismos.fi/. Minna ei ole näköjään sivujaan päivittänyt, mutta tiedän hänen asuvan Oulussa ja olevan edelleenkin kiinnostunut bibliodraamasta. Sen verran tunnen Minnaa, että uskallan suositella häntä.
VastaaPoistaValokuvassa ja taiteessa mustavalkoisuus voi olla kaunista. Monesti me ihmiset kuljemme kehityskaarta mustavalkoisesta värillisempään päin, myös uskossamme. Luulen, että jokainen on tarvinnut myös sen mustavalkoisen kauden, nähdäkseen tarvittavat värit ajallaan selkeästi. Mustavalkoinen ajattelutapa kuuluu usein myös nuoruuteen ja tietämättömyyteen.
VastaaPoistaRita! Siin kuvas o miun piä :)
VastaaPoistaHyvä kirjoitus. Tuo kuvaamasi mustavalkoinen todellisuus on erityisesti seurakuntia vaivaava ongelma - eikä sille loppua ole näkyvissä. Onnellisia ovat fundamentalistit, sillä he saavat palstatilaa ja jännittävän draaman aikaiseksi.
VastaaPoistaOdotan kovin syksyä, jolloin oma koulutukseni alkaa.
Kiitos vihjeestä, Kimmo! :)
VastaaPoistaTevehdys Kimmo! Olemmeko syntyneet mustavalkoiseen sukuun? En tiedä? Luin tuossa tekstiäsi ja monta asiaa tuli mieleen. Sinun nuoruus, Ukin elämä viime vuosina ja minun oma koko elämäni. Tahtoisin elää tasaista harmaata elämää vaan kun toi mustavalkosuus on niin kiehtovaa suorastaan vaativaa. Kiitos teksteissäsi! etpä tiedä miten ne ovatkaan olleet minulle tärkeitä!
VastaaPoistaKitos pensastasku. Olisiko mustavalkoisuuden kiehtovuus vaihtelun kaipuuta harmauden keskelle? Nyt on satanut ja ollut harmaata jo niin kauan, että selvästi kaipaan auringon luomia teräviä varjoja. Eli joskus on tarpeen kärjistää - olla tietoisesti mustavalkoinen. Se on eri asia kuin tiedostamaton mustavalkoisuus, missä siitä tulee ainoa totuus.
VastaaPoistaEn minä usko, että sukumme on yhtään mustavalkoisempi kuin joku muu suku. Mutta toki oma vaikutuksensa on sillä pohjoisella ilmapiirillä, mitä me Rovaniemellä syntyneet olemme itseemme imeneet äidinmaidon mukana.