Hyvää vappua ja helatorstaita 1.5.2008!

Maljani mä nostan keväälle,

teille kaikille lukijoilleni!

Kevät toi uuden lintublogin!

Kevät kiipeää kohti valoa.

Uusi lintublogi Lintutorni on avattu tänään. Se on minun ja Jaskan yhteinen yritys kerätä kameroihimme tallentuneita lintukuvia muidenkin nähtäväksi. Varsinaista lintuopasta siitä tuskin tulee, mutta kertyypähän sinne kuvia erilaisista linnuista, joita voi sitten käydä siellä selailemassa. 

Kevätpiippo

Jatkanpa vielä kasviaiheella. Mikäpäs on jatkaessa, kun saa kulkea maastossa sellaisen kanssa, joka tuntee niin kasvit kuin linnutkin. Kevätpiippoa en yleensä itse huomaa. Tämänkin kukan ohi kävelin ja palasin takaisin vasta vaimoni pyytäessä minua ottamaan siitä kuvaa. En muistaisi edes nimeä, ellei sitä olisi kerrottu minulle  useampaan kertaan. Vaatimaton kukka, noin 10 cm korkea. Kukkii ensimmäisten joukossa aikaisin keväällä.

Kevätpiippo on hyvin yleinen kasvi metsissä ja hakamailla. Viehätys piilee kukan huomaamisessa. Maailma näyttää niin erilaiselta, kun malttaa kumartua riittävän matalalle.

Hämeenkylmänkukka - nautittavaksi silmillä!

Sinivuokkojen ohella hyvin harvinaiset hämeenkylmänkukat ovat Hämeenlinnan ympäristössä juuri nyt parhaassa loistossaan. Kotiin niitä ei saa viedä muuten kuin kameran muistikortille talletettuna. 

Hämeenkylmänkukka on rauhoitettu kasvi.

Kotipihaan löytyy puutarhaliikkeistä lännenkylmänkukka.

Kevätkohmelo

Ei ole helppoa kimalaisellakaan. Edessä lyhyt kesä ja vielä lyhyempi elämä. Heti, kun aurinko vähänkin lämmittää, pitäisi kyetä töihin. Kimalaisen olo on kuin ihmisellä pitkien päiväunien jälkeen: liike ja ajatus ei meinaa millään toimia samassa tahdissa. Vaikka krookus on kukkana suhteellisen iso, niin lento meni hiukan ohi. Kiipeämälläkin pääsee, mutta omat vaikeutensa siinäkin.

Jalanjälki kalliossa

Sääksmäen sillan läheltä (tie 130) löysin rantakalliolta tällaisen jäljen. Kokoa voi arvioida alhaalla vasemmalla näkyvän männyn neulasen perusteella. Jäljelle lienee jokin oikeakin selitys, mutta minusta on mukavampi ajatella sen jättäjäksi jokin muinainen otus. Vähän matkan päässä oli toinenkin jälki. Se oli jalanjäljeksi epäselvempi. En ottanut siitä kuvaa, jotta illuusio säilyisi.

Ajatusituja valosta

Siivilöitynyt valo on miellyttävämpää silmälle

kuin raa'an kirkas valo. 

Sama kukka näyttää aivan erilaiselta,

kun valon suunta muuttuu.

Kurjet ovat palanneet

Kurkiaura Janakkalan yllä 12.4.2008

Lintukuvia tosiaan näyttää kertyvän, vaikka en niitä erityisemmin keräile. En voi olla tarttumatta kameraan, kun tällainen näky tulee iltapäiväkävelyllä vastaan. Tähän aikaan vuodesta kurkiauran lento koilliseen on yksi talven väistymisen merkkejä. Kuva nyt ei ole kummoinen, mutta sen sanoma on sitäkin merkittävämpi.

Ehkäpä minun täytyy vakavasti harkita Jaskan ehdotusta yhteisestä lintublogista. Vaikka toisaalta - mahtuuhan noita lintuja tähänkin blogiin.

Leskenlehtiä. Eikö elämä olekin ihanaa!

Parisataa vuotta sitten kansa keräili toimeentulonsa rippeet sieltä täältä, kävi kirkossa ja odotti ikuista elämää.

Nykyisin tutuin katedraalimaisin rakennus on lentoasema, jossa odotellaan, että lento Barcelonaan lähtisi ja päästäisi meidät kaikesta tästä pahasta. Ja että ihana elämä alkaisi - vaikka se kestäisi vain viikon.

Toimittaja Ritva Liisa Snellman, Helsingin Sanomat, Välihuomio 11.4.2008.

Minun ei tarvitse matkustaa Barcelonaan etsimään ihanaa elämää. Tällä hetkellä elän keskellä sitä. Leskenlehdet kukkivat ja kertovat omaa kieltään kevään alkamisesta.

Toimittaja rinnastaa mielenkiintoisesti kirkon ja lentoaseman. Jos näin on, niin siinä tapauksessa kirkko on ehdottomasti ekologisin vaihtoehto. Riittäisikö tämä syyksi käydä kirkossa?

Eteenpäin kohti uutta elämää!

Pääsiäisen kuumeilu jätti jälkeensä väsymyksen. Tänään on vapaapäiväni. Olisin nukkunut ties kuinka kauan ellei sinitiainen olisi tullut koputtamaan makuuhuoneemme ikkunaan. Sitä taisi ärsyttää, että toiset ne vain nukkuu, kun itsellä on täysi kevättohina päällä.

Niinpä nousin ylös ja näin pihalla kaksi talvilomiltaan saapunutta sepelkyyhkyä. Lintulaudan alle tippuneet siemenet näytivät matkalaisille maistuvan.

Peipponenkin näkyy jo saapuneen talvenvietostaan takaisin kotikonnuilleen. Tai mistä minä tiedän, vaikka jatkaisi vielä matkaansa. Tänään kuitenkin vieraili pihallamme. 

Mustasta maasta punkee ylös jotain keltaista ja punaista. Mmmm... Kohta pääsee taas raparperipiirakan makuun.

Uusi elämä näyttää tunkevan esiin kaikkialla, minne silmänsä suuntaa. Talvi on väistynyt. Kevät on tullut. Korvissa kohisee!

SAAVATKO SIIVET KANTAA?

”Anteeksi. Voimmeko keskeyttää hiukan?” Kaksi nuorta äitiä tuli kadulla vastaa lastensa kanssa. Olin juuri ohittamassa heitä, kun toisen äideistä esittämä kysymys pysäytti minut.

Mielessä kävivät nopeasti kaikki lähitienoon kadut ja talot, sillä arvelin heidän kysyvän tietä. Pienen taajaman asukkaana olin nimittäin pannut merkille, että äidit olivat tulleet muualta. Taloja ja asuntoja on toki jatkuvasti kaupan ja kunnan vuokrataloissakin vaihtuvuus on suuri. Tietenkin on mahdollista, että äidit ovat juuri muuttaneet paikkakunnalle. Jostain syystä olin kuitenkin varma, että he olivat muualta.

Pysähdyin. Katsoin äitejä kysyvästi: ”Miten voin olla avuksi?” Ennen kuin ehdin tajuta, toinen äideistä ojensi kätensä, missä oli pieni kokoon taitettu paperilappu. Sen kannessa oli äklömakea kuva Jeesuksesta ihmisten ympäröimänä. Kuulin äidin sanovan: ”Me haluaisimme kertoa sinulle Raamatun merkityksestä.” Vastasin saman tien, etten ole kiinnostunut. Käänsin heille selkäni ja jatkoin matkaani.

Mahdollisesti menetin hyvänkin keskustelun, sillä onhan aihe itsellenikin hyvin tärkeä. Minulle jopa maksetaan palkkaa siitä, että mietin Raamatun merkitystä tämän päivän ihmisten elämässä. Tätähän tämä papin työ tiivistetysti on. Mutta silti en antautunut keskusteluun. Joskus aiemmin tein niin hyvinkin halukkaasti. Muutaman uuvuttavan keskusteluhetken jälkeen totesin, että ei maksa vaivaa. Mitä se sellainen keskustelu on, missä vastapuoli (=keskustelun aloittaja) ei selvästikään pääse irti valmiiksi opituista vuorosanoista. Sujuvasti osataan ladella se, mitä jossain kurssilla on opetettu, mutta minun puheestani kuullaan vain se, mikä sopii heidän tarkasti rajattuun aiheeseen. Kysymyksille ei ole sijaa –elleivät ne sitten ole ”oikeita kysymyksiä”. Keskustelu pyörii kehää. Ainoa ulospääsy on joko myöntää heidän olevan oikeassa tai kieltäytyä jatkamasta keskustelua.

Pieni kohtaaminen kadulla jäin kuitenkin pyörimään mieleeni. Näinkö vaikeaa on avautua keskustelulle? Pienistä merkeistä teemme nopeat johtopäätökset kannattaako pysähtyä vai ei. Mitä jos nuo merkit johtavatkin meidät harhaan?

Puhun meistä, sillä olen huomannut, että myös muut tekevät samoin. Vuosia sitten olin innostunut Johannes Ojansuun Pyhyys –kirjan esiin nostamista ajatuksista. Kirja oli aikoinaan ehdolla vuoden kristilliseksi kirjaksikin. En kuitenkaan löytänyt lähipiiristäni ketään, joka olisi ollut valmis keskustelemaan aiheesta. Ystäväpiirissäni kirja teilattiin liian vaikeaselkoisena. Kollegani katsoivat minua ihmeissään: ”Mitä filosofi muka voisi tietää kristinuskosta?” Osa heistä oli vähän raottanut kirjaa. Loput eivät vaivautuneet edes siihen. Katekismus määrittelee pyhyyden riittävän selkeästi. Ei siihen tarvita filosofien pohdiskeluja.

Johannes Ojansuu piti kirjan tiimoilta aikoinaan ainakin yhden yleisöluennon. Täpötäysi luentosali osoitti, että aihe kuitenkin kiinnostaa monia, vaikka kirkossa siitä vaiettiinkin. Vasta tänä vuonna oli seurakuntani valmis kutsumaan Johanneksena alustamaan keskustelua katekismusillan aluksi. Kuulin jälkeenpäin hyvää palautetta illasta. Kerrankin puhuttiin asiasta ymmärrettävästi! Kiitos Johanneksen kutsumisesta kuuluu kollegalleni, joka ilmeisesti täysin minusta riippumattomaista syistä katsoi hetken nyt olevan otollinen. Minulle se oli toivon merkki siitä, että ehkäpä kirkko jo vihdoinkin avautuu keskustelulle.

Takapakkia tuli kuitenkin miltei heti perään. Eräs uusi kirkkovaltuutetuista päätti ottaa tehtävänsä vakavasti. Löysi käsiinsä Jonas Gardellin kirjan Jumalasta. Kirjan kirjoittaja on ruotsalainen kirjailija vailla mitään teologista koulutusta. Kirjassa Gardell kuitenkin pureutuu Raamatussa esiintyviin jumalakuvien muutokseen analysoituaan ensin lähes kaiken löytämänsä aiheeseen liittyvän teologisen kirjallisuuden. Kirjailijana hän esittää kysymyksiä ja näkee asioita toisin kuin me papit. Minusta kirja on erittäin hyvä keskustelunavaus aiheesta, jonka pitäisi olla kirkollekin läheinen. Kirjan lukemisen sytyttämänä kirkkovaltuutettu otti asian esiin yhden kollegani kanssa. Vastaanotto oli kuitenkin tyrmäävä: ”Mitä sinä tuollaisia kirjoja luet? Sehän on vain romaani, jolla ei ole mitään tekemistä totuuden kanssa.” rakas kollegani tyrmäsi kirjan, koska siinä esitetyt ajatukset kuulostivat hänestä liian poikkeavilta kirkolliseen kontekstiin.

Sain sitten itselleni esimieheksi uuden piispan. Nykyinen piispa Juha Pihkala jää eläkkeelle ja tilalle tulee kirkon ulkoasiainosaston teologisten asiain sihteerinä viime vuodet vaikuttanut Matti Repo. Saimme Tampereen hiippakuntaan piispaksi miehen, jota on povattu piispaksi jo monta vuotta.

Silti ihmettelen miten tässä näin kävi? Piispanvaalissa häviölle jäivät kaikki ne ehdokkaat, jotka edustivat edes pientä uudistusmielisyyttä. Nyt valittu piispa oli kaikissa vaalikeskusteluissa aina konservatiivisempien arvojen puolestapuhujien joukossa. Kirkossa parhaillaan viriävälle parisuhdekeskustelulle Revon valinta on takaisku. Toivottavasti olen väärässä, mutta jäljet pelottavat. Erityisesti olen ihmeissäni kollegoistani, jotka ennen vaaleja puhuivat kauniisti uudistuksen puolesta, mutta vaalin koittaessa äänestivät Repoa. Mitä me oikein säikähdimme?

Vielä on siivet, jotka kantavat. Yksi pieni viilto oikeaan paikkaan, niin lintu on lentokyvytön, vaikka ulkoisesti muutosta ei huomaa. On Juha Pihkalallakin puolensa, mutta hän on sentään uskaltautunut julkiseen keskusteluun Esko Valtaojan kanssa kirjassa Nurkkaan ajettu Jumala. Mielenkiinnolla odotan, löytyykö uudesta piispasta rohkeutta astua vastaaville areenoille? Kantavatko piispan siivet, vai leikataanko meiltä papeilta pian siivet, että pysyisimme paremmin ruodussa? Silloin eivät siivet enää kanna, keskustelu on tyrehtynyt ennen kuin se alkoikaan. Kuka kääntää selkänsä ja kenelle? Vai olenko minä tehnyt johtopäätöksiä liian pienten merkkien perusteella?

Halua säilyttää siivet, jotka kantavat!

Jälkiä lumessa

Pääsin vihdoinkin ulos kävelemään. Kiirastorstai-illasta alkanut kuumeilu alkaa vihdoinkin hellittää otettaan. Kahdeksan päivän sisäseinien ja -katton katselun jälkeen kaikki oli kuin uutta ja ihmeellistä. Jopa rusakon jäljet.

Ikkunaiineksessä käydään mielenkiintoista keskustelua tärkeistä aiheista. Pyhän kohtaamisen miettiminen oli minullakin mielessä tätä blogia aloittaessani. Kovin pitkälle en itse ole aiheessa vielä edennyt. Sen sijaan Ikkunaiineksen Houkutuslintu -teemaa en ole itse vielä julkisesti pohtinut. Mikä saa miehen lähettämään tolkuttoman määrän tekstiviestejä naiselle, jota ei edes kunnolla tunne? Tämä kuuluu sarjaan ikuisia kysymyksiä. Eivät viestit lopu siihen, että yksi viestittäjä yritetään julkisesti nolata. Aina riittää miehiä tekstiviesteineen. Kyllä me miehet olemme sitten vekkulisti rakennettuja!

Talven törröttäjätkin näyttävät selvinneen ilmeisesti talven ainoaksi jääneestä lumimyräkästä. Mutta kyllä sitä lunta tulikin. Nyt sulaminen on jo kovassa vauhdissa.

Pääsiäinen meni jo...

Kuume kaatoi kiirastorstaina vuoteeseen ja vasta nyt alan palailla takaisin normaaliin elämään. Pääsiäisestä ovat enää muistona kuvan kukat, jotka nekin alkavat jo olla täysin palvelleita.

Ensimmäisen kerran olen ollut läsnä pääsiäismessussa vain kirjallisessa muodossa. Jossain lauantaiaamun kuumehourujen välissä sain saarnani kirjoitettua, mutta sitten oli pakko luovuttaa. Saarnan piti puolestani apuun hälytetty työkaverini.

Vieläkin ovat voimat vähissä. Elämä kuitenkin voittaa. Siihen luotan. Hyvää pääsiäisen jälkeistä aikaa kaikille!

Virvon varvon...

Palmusunnuntaista on tullut kahden erilaisen kulttuurin törmäyssunnuntai. Tuskin kukaan voi olla törmäämättä virpoviin pääsiäisnoitiin.

Nykyinen pääsiäisnoitaleikki on lasten viihteeksi kehitetty yhdistelmä trulliperinnettä (noidaksi pukeutuminen) ja palmusunnuntain virpomisperinnettä (virpovitsat, onnentoivotus ja palkan vaatiminen). Historiallisesti virpominen ja trullit ovat siis vastakkaisia ilmiöitä (virpominen liittyy "siunaamiseen" ja trullit "kiroamiseen"), jotka viittaavat pääsiäisen tapahtumissa eri kohtiin.

Wikipedia kertoo pääsiäisnoidista ja virpomisesta tarkemmin.

Siunaus ja kirous yhdessä ei kuulosta hyvältä. Mutta ehkä tämä onkin vain meidän aikuisten näkökulma. Lapset eivät kiertele palmunsunnuntaina oviemme takana kirous mielessään. Tuskin he edes tietävät hahmonsa historiallista merkitystä. Voidaankin sanoa, että siunaus on ollut kirousta voimakkaampi. Lasten sovelluksessa kiroavista noidista on tullut siunauksen tujia. Eikö tämä ole upea kuva siunauksen voimasta: siellä missä siunataan, siellä ei voi kirota. Muistuttaahhan apostoli Paavalikin Raamatussa: "Rakkaus on kaikkea suurempi!"

Palmusunnuntain ovillamme kiertelevät "noidat" ovat hyvä osoitus siitä, että ei kulttuuria eikä perinteitä voi kahlita (=museoida). Me voimme kyllä kertoa vanhoista perinteistä lapsillemme, mutta emme me voi mitään sille, jos he toteuttavat niitä eri tavalla. Museossa olisi mahdotonta elää, vaikka siellä olisi kuinka mielenkiintoista tahansa.

Elämä on jatkuvaa muuttumista. Tämän muuttumisen pysäyttää vain kuolema. Palmusunnuntain muuttunut perinne on vain pieni osoitus muutoksista, joiden keskellä elämme. Muutoksiin voi ja pitääkin suhtautua kriittisesti, mutta niiden vastustaminen vain muutosten pelossa on turhaa voimien tuhlausta.

Niinpä toivotan kaikki ovellani kolkuttavat virpovat trullit tervetulleeksi. Heiltä saamani virpomisoksa ilahduttaa mieltäni vielä pitkään heidän jälkeensä.

Koskikaran polku Leivonmäellä

Koskikaran polulla Leivonmäen Rutajoella pesii yksi merkillisemmistä linnuista Suomessa. Talvisin se lentää pohjoisesta pesimään eteläisen Suomen puronvarsille. Ruokansa koskikara etsii sukeltamalla puron hyiseen veteen. Aivan kosken kuohuissa se ei viihdy, mutta sen löytää usein suvantopaikoista sukeltelemassa.

Leivonmäellä näin kaksi koskikaraa, mutta vain toisesta sain kuvan.

Koskikarasta kiinnostuneille: parempi lähikuva löytyy Wikipediasta ja asiatietoa sivulta ymparisto.fi.

Lumikenkäilyä

Olen koukussa lumikenkäilyyn. Se tapahtui heti ensikenkäilyssä. Lunta ei tosin ollut paljoa, mutta kuitenkin juuri sen verran, että pääsin tuntumaan.

Lumikengillä pääsee paikkoihin, joihin ei suksilla ole asiaa. Siinä niiden viehätys. Haittapuolena on kävelystä koituva kova ääni. Lumi narskuu aika tavalla askelten alla. Tunsin olevani kuin norsu posliinikaupassa yrittäessäni hiipiä lumikengillä ottamaan kuvaa koskikarasta. Vasta lähempänä kosken pauhua onnistuin pääsemään kuvausetäisyydelle.
Kävely vaatii aluksi hieman totuttelua: kävely tapahtuu aavistuksen tavanomaista leveämmässä haara-asennossa. On myös varottava, ettei astu toisen jalan lumikengän päälle. Ylämäessä askel ei lipsu, mutta on käveltävä suoraan - ei sivuttain. Alaspäin tulo on vaikeampaa. Jyrkässä alamäessä kantapään lukitus on laitettava päälle, ettei lennä nokalleen.

Hiihtolomalla Leivonmäellä

Olen hiihtänyt, lumikenkäillyt ja patikoinut

sekä katsellut koskikaroja
Leivonmäen kansallispuiston maisemissa.

Lomasää oli kaikkea: aurinkoa, pilvetöntä taivasta, pilvistä taivasta, lumisadetta, pakkasta, suojasäätä, räntäsadetta, vesisadetta, pakkaskeliä, loskakeliä...

Yhtäkkiä näin suuren kirkkauden eivätkä

jalkani eivät tavoittaneet enää maata:

loma alkoi!

En lähde kuuuhun,
sillä sielläkään ei ole lunta
- niin kerrotaan -
mutta sain eilen kuulla
missä lunta voisi olla.

Eläköön hiihtoloma!

Tapaamisiin loman jälkeen.

Yhdessä

Kaksi Palloa
Yksissä Tuumin
Yhdessä Heijastavat
Meille Maiseman

Valokuvatorstain teema: yhdessä.

Ystävänpäivänä

Hyvää ystävänpäivää!
Olen kyllä jo myöhässä toivotukseni kanssa, mutta kumminkin...

Sain Sahramilta haasteen:

Ideoi 5-10 kurssia, joille haluaisit osallistua, ja haasta viisi muuta jatkamaan meemiä. Koska kurssille on kuulemma kivempaa osallistua kavereiden kanssa, ota omalle kurssilistallesi mukaan yksi haastajasi kursseista, jolle haluaisit myös osallistua.

1. Gourmet-ruoka muutamassa minuutissa. Tälle kurssille voisin lähteä Sahramin kanssa. Olen kyllä ollut mukana yhdellä gourmetruokakurssilla, mutta tuon kurssin opeilla ruuan valmistus vie koko päivän. Eipä siis tule usein gourmeiltua.

2. Kuinka pidät työpöydän puhtaana kurssi olisi minulle erittäin tarpeen. Nyt työpöytäni on täynnä papereita, kirjoja ja kaikenlaista tavaraa. Pari kertaa vuodessa raivaan pöydän tyhjäksi väsyttyäni siihen, että joudun etsimään työtilaa muualta kuin oman pöydän ääreltä.

3. Vapaudu jahkailusta kurssi auttaisi minua tehokkaaseen ajankäyttöön. Jahkailu on minulle sitä, että istun tuolillani ja katson ulos ikkunasta saamatta aikaan mitään näkyvää.

4. Digijärjestelmäkameran puhdistus kurssi on tällä hetkellä enemmän kuin tarpeen. Kameran sisään pääsee pölyä, kun putkia tulee vaihdettua milloin missäkin. Photoshopilla joutuu välillä tekemään kovasti töitä, jotta saa pölyhiukkaset pois kuvasta. Ostin jo puhdistustarvikkeetkin, mutta ohjeissa on niin kovat varoitukset toimenpiteen vaaroista, että en ole uskaltanut kajota kamerani sisuksiin. Kurssille siis...

5. Opi purjehtimaan kurssi. Minulla ei ole venettä enkä edes asu meren äärellä. Silti haluaisin opia purjehtimaan. Vain kerran olen ollut purjeveneen kyydissä. Sain silloin seistä hetken myös ruorin takana. Siitä jäi kipinä kaihertamaan...

Tulkaapa mukaan ideoimaan kursseja: Jaska, Pensastasku, Puujalka, Iines J ja Vilijonkka! Erityisesti minua kiinnostaisi kuulla millaisia kursseja Vilijonkka toivoisi voivansa käydä uudessa asuinmaassaan Kiinassa.