Terveisiä Suomen keskuspuistosta!

Aulanko, Hämeenlinna

Olen kullut puhuttavan Suomen Turusta, mutta Hämeenlinnassapa on Suomen keskuspuisto. Oikeasti Aulanko on osa Hämeenlinnan kaupunkipuistoa. Tässä kuvassa olemme varsinaisen puiston reunamilla. Vanajavesi pilkottaa puiden ja katulamppujen välistä.

Aulanko elää parhaillaan muutosten aikaa. Hotelli laajensi itseään kylpylällä ja naapurin rakennetaan lomamökkejä niille, joilla on varaa maksaa. En tiedä hintaa, mutta tuskin halvalla saa itselleen mökkiä miltei keskeltä kaupunkia golfkentän vierestä. Käveleminen Aulangolla on sentään ilmaista.

Vielä kerran Vilna

Nyt on tullut aika jättää jäähyväiset Vilnalle. Vähän itsekin yllätyin, että tuo viiden päivän syysmatka sai näinkin paljon palstatilaa. Olin kesällä paljon pidemmilläkin reissuilla, mutta ne olen kuitannut vain parilla kuvalla.

Vilnan teatterin muusat pysäyttävät aina. Nyt pääsimme jo sisällekin asti. Kävimme katsomassa Anzelika Cholinan tanssiteatteria TANGO IN FA. Musiikkina soivat Astor Piazzollan koskettavat tangot. Tanssin kieli on kansainvälinen. Oli mukava kokemus istua Vilnassa teatterissa ja ymmärtää mitä näkee ja kuulee.

Vilna on täynnä enkeleitä. Niitä on milloin missäkin, joskus hyvinkin yllättävissä paikoissa - mm. yliopiston pihalla seisoi yksi.

Näillä jaloilla ei ole vielä kovin pitkää talsittu. Tulevaisuus on edessäpäin.

Minä otan pari tanssiaskelta ja vaihdan aihetta. Ehkä palaan vielä joskus Vilnaan, mutta se on sitten jo toinen tarina.

Vilnaa sieltä ja täältä

Vilnan yliopisto

Vilnan yliopisto ja sen 13 pihaa täyttävät kuvan etualan. Yliopisto on Euroopan vanhimpia, perustettu vuonna 1570. Yliopisto sai alkunsa jesuiittojen korkeakouluna. Varsinaisen yliopisto statuksensa se sai vuonna 1579.

Takavasemalla näkyvä Pyhän Johanneksen kirkko on yliopiston alueella. Kuvan keskellä kirkolta näyttävä rakennus on observatorio. Yliopiston pihoihin ja hieman itse rakennuksiinkin pääsee tutustumaan arkisin yliopiston lukukausien aikana.

Traku gatve 8

Tästä portista kannattaa kulkea. Peremmältä löytyy erittäin viihtyisä tee- ja kahvihuone. Talvikylmillä siellä voi lämmitellä takkatulen loimussa. Kahvi- ja teelajeja on runsaasti. Paikka näyttää ikivanhalta, mutta on itse asiassa aivan uusi. Tee tarjoillaan hauskoissa teekannuissa. Olisin halunnut selaisen kotiinkin, mutta kuulema vasta kahden vuoden päästä niitä on luvassa myyntiin asti.

Neris-joki

Vilna on perustettu Neris-joen ja Vilnia-joen yhtymäkohtaan. Vilnia-joki on Neris-jokeen verrattuna vain pienehkö puro.

Uusi Vilna kohoaa taustalla. Niitä kuuluisia "neukkulähiöitäkin" löytyy.

Uusi aika toi Vilnaan autot. Onneksi vanhan kaupungin läpiajoliikenne  on rajoitettua, joten paikoin on hyvinkin väljää ajasta riippumatta.

Liettuan Jerusalem

Vilna on ollut keskiajasta alkaen aina toiseen maailmansotaan asti Euroopan merkittävimpiä juutalaisia keskuksia. Siitä lisänimi Liettuan Jerusalem. Sotaa edeltävänä aikana Vilnassa oli yli sata synagogaa ja kymmeniä uskonnollisia kouluja (jeshivoja).

Ennen toista maailmansotaa Liettuassa oli 240000 juutalaista. Sodan jälkeen heistä oli elossa alle kymmenen prosenttia. Juutalainen yhteisö on kuitenkin yhä elossa ja vaalii juutalaisuuden perinteitä.

Paitsi juutalaisuus, myös puolalaisuus oli vahvasti edustettuna Vilnassa ennen toista maailmansotaa. Tästä syystä juutalaiskorttelin kaupan kyltissä lukee sekä puolaa että heprealaisin kirjaimin kirjoitettua jiddissiä.

Zemaitijos gatve 9

Tästä hieman eteenpäin saman korttelin kulmataloa laitettiin uusiksi. Sinne on tulossa (niin ymmärsin) uusi hieno hotelli. Nämä Zemaitijos-kadun kaksi jiddisinkielistä tekstiä ovat rapistuva muisto ajalta, miltä Vilna näytti seitsämänkymmentä vuotta sitten. Mutta kuinka kauan?

Abrahamin siirtomaaliiike

Zemaitijos gatve 7

Vilnan juutalaiskorttelissa mennyt loistoaika on pian vain muisto.

Nyky-Liettua vaalii juutalaisuuden muistoa kunnioituksella ja monin muistomerkein. Keskustelua ja käden vääntöä juutalaisten menetetyn omaisuuden palauttamisesta oikeille omistajilleen käydään kuitenkin  vielä pitkään. Päätöksiä odotellessa aika tekee tehtävänsä tai sitten raha puhuu omalla karulla tavallaan. Toisaalta onpa lopullinen päätös sitten mikä tahansa, näitä vanhoja muistoja ei ehkä pelasta enää mikään. Kaupunki on kuitenkin ihmisten asuin- ja työpaikka - ei mikään museo.

Rabbi

Elijahu ben-Shlomo Zalman (1720-1729)

eli

Vilnan Gaon (= Vilnan Nero)

Vilnan Gaon oli ja on yhäkin arvostettu Raamatun ja Talmudin tekstien tulkitsija ja selittäjä. Paitsi teologi, hän oli myös kielitieteilijä ja filosofi, ja hän tunsi myös fysiikkaa. Vilnan Gaon on jättänyt lähtemättömän jäljen Liettuan juutalaisten eli litvakkien perinteeseen.

Öinen Vilna...

...tai ainakin melkein. Kuvasin nämä kuvat käsivaralla, joten en voinut odottaa keskiyöhön asti. Hämärän taitteessa riitti vielä valoa sen verran, että kuvista tuli kelvollisen tarkat.

Berdandinu gatve

Tämä oli kotikatumme. Pilies kadun puoleinen pää oli suljettu autoilta, mikä teki tiestä mukavan rauhallisen. Kuva on otettu majapaikkamme portilta Pilies kadun suuntaa.

Sv. Mykolo gatve

Tällainen kapea katu rajaa majapaikkamme korttelin eteläreunaa. Tälläkään kadulla ei ollut läpiajomahdollisuutta. Päättyviä teitä oli vanhan kaupungin alueella useita ja yleensä niissä oli pysäköitynä autoja perä perään. Ehkäpä autojen omistajilla on jokin systeemi, miten suma tarvittaessa puretaan.

Pilies gatve

Tässä ollaan aivan vanhan kaupungin sydämessä. Ruokapaikkoja on moneen makuun: kreikkalainen, italialainen ja liettulainen ravintola tarjoavat kukin parastaan. Lisäksi löytyy kahvila ja pari olutbubia. 

Vanhan kaupungin ainoa ruokakauppa on myös täällä. Mielenkiinnolla odotan kuinka kauan, sillä pikkuruisessa kaupassa oli töissä neljä vanhahkoa naista, joilla jokaisella oli oma kassansa ja reviirinsä, jota he eivät ylittäneet. Jos halusin ostaa mehua, niin piti odottaa, että mehun myyyjä vapautuu palvelemaan minua. Samaan aikaan edessäni tiskin toisella puolella oli myyjä, joka luki rauhassa lehteä. Hän ei voinut myydä mehua, koska hän myi vain leipää.

Kahviloita ja bubeja Vilnassa on varmaan jokaisessa korttelissa. Ei siis tarvitse kulkea pitkiä matkoja kuivin suin.

Pilies kadun päässä näkyy Paraskeva Pjatnitsan ortodoksikirkko.

(Didzioli 2)

Vilna on kirkkojen kaupunki. Katsoitpa mihin tahansa, niin aina jostain näkyy kirkko. Osa kirkoista on neuvostovallan aikaan päässyt pahasti rapistumaan ja seisovat nyt hylättyinä sijoillaan. Osaa kirkoista on palautettu takaisin alkuperäiseen käyttöön ja kunnostustyöt ovat parhaillaan menossa. Sitten on kirkkoja, jotka näyttävät kuin ihmeen kaupalla säilyneet vailla suurempia kolhuja. Tärkeimmät kirkot, kuten esimerkiksi Katedraali, kunnostettiin heti itsenäistymisen jälkeen.

P.S. gatve = katu

Vilnalaisia pihoja

Tämä oli meidän kotipihamme Vilnan vierailumme aikana. Piha on aivan vanhan kaupungin sydämessä. Pihaan johtavaa porttia pidetään suljettuna, joten tämä maisemaa eivät ulkopuoliset pääse näkemään.

"Kotikatumme" varrella oli pari muutakin pihaa. Tässä yksi niistä. Tätä porttia en nähnyt koskaan suljetuna.

Kolmas pihaesimerkki vanhasta kaupungista. En enää muista katua.

Tässä piha on edellisiä suurempi ja se on otettu osittain myös yleiseen käyttöön.

Vilnassa oli useita korttelipihoja. Korttelia reunustavilla taloilla ei näyttänyt olevan aina omaa pihaa, vaan eri talojen pihat olivat sulautuneet yhdeksi suureksi läpikulkureitiksi kävelijöille, parkkipaikoiksi asukkaiden autoille ja leikkipaikoiksi lapsille. Iltahämärissä kannattaa katsoa, millaisen pihan läpi oikaisee, sillä jotkin pihat olivat auringonlaskun jälkeen "hämärämiesten" suosiossa. Pihojen valaistus oli yleensä hyvin heikkoa.

Tätä kuvaa ottaessani mietin Vilnaa vastakohtien kaupunkina. Siellä on paljon vanhaa, jota yritetään kiireimmän kaupalla kunnostaa. Paikat pääsivät pahasti rapistumaan sotien jälkeisenä aikana. Nyt rikastuneet vilnalaiset (ja ehkä muutkin rahoissaan olevat) ostavat vanhaa kaupunkia pala palalta ja erityisesti sen tuntumassa olevan Uzupisin alueen taloja. Tästä seuraa sekä hyvää että huonoa.

Hyvää on se, että rahalla saa paikat upeaan kuntoon. Huonoa on se, että  rahalle haetaan usein myös vastinetta eli rahalla vapautettuihin tiloihin perustetaan kalliita ravintoloita, kahviloita ja kauppoja niille, joille paikan ilmapiiri on tärkeämpää kuin laskun loppusumma.

Helmikuussa 2007 löysimme Vilnasta viehättävän pikku kahvilan. Karu sisustus mutta hyvä ja halpa tarjoilu. Nyt Pieno Barasin (=Maitobaarin) tilalla oli vain tyhjä aukko. Paikkaa pistettiin rajuin ottein uusiksi. Tuskinpa siihen enää Pieno Baras palaa. Näin oli käynyt jo yhdelle suklaakahvilalle, jota myös etsimme. Sen tilalla oli nyt aivan toisen tyyppinen kahvila. Mukava paikka tämä uusikin, mutta ei sitä mitä etsimme.

P.S. Huomasitteko mitä yhteistä on kuvaamillani pihoilla? En tarkoita vanhaa ja ränsistynyttä, jos sitä ajattelitte.

Näitä ei voi olla näkemättä Vilnassa

Gediminasin torni

Gediminasin torni on Vilnan symboli. Se on osa siitä, mitä on jäljellä Ylälinnasta, jota ristiretkeläiset yrittivät turhaan valloittaa 1300-luvulla. Viimeinen turha yritys oli 1402. Sittemmin linna rakennettiin uudelleen. Rauhaa kesti 250 vuotta, kunnes 1600 luvulla Ylälinna tuhoutui sodassa Moskovaa vastaan.

Gediminasin torni korjattiin 1800-luvulla ja restauroitiin 1900-luvun jälkipuoliskolla. Nyt siellä on museo ja mainio näköalatasanne katsella kaupunkia lintuperspektiivistä. Liettuan lippu liehuu tangossa yötä päivää.

Kolmen ristin muistomerkki

Nämä kolme ristiä näkyvät miltei kaikkialle kaupunkiin. Ensimmäiset ristit pystytettiin 1500-luvulla seitsemän surmatun fransiskaanimunkin muistoksi. Neljä heistä heitettiin Vilnia-jokeen ja kolme ristiinnaulittiin kukkulalle. Ristit poistettiin neuvostovallan aikana, mutta uudet kuvanveistäjä A. Vivulskisin suunnittelemat ristit pystytettiin kesällä 1989.

Katedraali

Pyhän Stanislausin ja Vladislausin katedraali on Liettuan katolisten tärkein pyhättö, joka on saanut basilikan arvonimen vuonna 1922. Paavi myöntää tällaisen "kuninkaallisen" statuksen vain hyvin erityisille pyhätöille.

Katedraali ja sen edessä oleva aukio kellotorneineen on samalla erittäin hyvä tapaamispaikka. Tänne on helppo tulla.

Barokkilinna

Liettua ottaa kaiken irti itsenäisyydestään. Katedraalin viereen rakennetaan uudelleen barokkilinnaa, joka tasoitettiin maan tasalle jo 1800-luvulla. Työn pitäisi valmistua ensi vuonna maan 1000-vuotis juhliin samalla, kun Vilna saa kunnian olla yhtenä Euroopan kulttuurikaupungeista.

TV-torni

Vilnan TV-torni toimi tärkeässä osassa Liettuan itsenäisyyden ensi hetkinä vuosina 1989-1990.

Terveisiä Vilnasta!

Vietimme vaimon kanssa osan syyslomastamme Vilnassa. Teekauppa oli vielä jäljellä. Itse asiassa Vilnassa niitä on useita, mutta vain tässä kaupassa teekannut pursuavat jo ulos ulkoseinistäkin. Tällaisten pienten teekauppojen tarjonta on erittäin runsas: teelaatuja joka makuun, kuppeja, kannuja ja sellaistakin, mikä ei varsinaisesti liity teehen.

Matkaamme varjosti toisen flunssa ja toisen kipeä polvi. Välillä ne oireilivat yhtä aikaa ja välillä eri aikaan. Jossain siinä välissä pääsimme ylos yhdessäkin. Kuvasin Vilnan päivää ja iltaa. Kuvakertomus on luvassa kunhan saan kuvani järjestykseen. Olosuhteista johtuen kuvausreissut rajoittuivat Vilnan vanhankaupungin sisälle ja tuntumaan. Pidemmälle ulottuvat kuvausreissut jätimme seuraavaan kertaan.

Vertailun vuoksi. Aiemmin kuvaamani teekannut olivat paikoillaan. Seinämaali oli lohkeillut hieman lisää.

Uusiokäyttöä tämäkin

Kevättalvella 2007 kuvasin nämä teekannut, jotka oli upotettu ulkoseinän rappaukseen. Nyt olen taas lädössä samoille seuduille. Aion käydä katsomassa myös nämä teekannut. Ehkäpä kerron reissun jälkeen jotakin myös kannujen lähiympäristöstä.

Pökkelö, hiljainen tyyppi

Suomessa tuo taakkojen pään päällä kantaminen ei ole tavallista. Siksi kai Kaisaniemessä tapaamani puu-ukko on aika apean oloinen. Tuollainen taakka pään päällä ei kaiken lisäksi ole mikään kevyt. Kokeilkaapa itse!

Tyypillä on nimikin: Puun Henki. Nimi saattaa olla juuri ja juuri luettavissa patsaan alaosasta. Nimen perusteella ajattelen apeuden johtuvan puiden vaikeasta tilanteesta, missä ne joutuvat taistelemaan olemassolostaan ilmansaasteiden ja ilmastonmuutosten edessä.

Kun käytte/asutte Helsingissä, niin käykääpä Kaisaniemessä moikkaamassa Puun Henkeä. Se löytyy läheltä rautatieasemaa suihkulähdealtaan vierestä.

Kävin tänään Helsingissä...

...ja tapasin Kaisaniemen puistossa hiljaisen miehen.

Vähän oli sen näköinen, kuin aikoisi sanoa jotain.

Minulla oli kuitenkin kiire junalle

ja niin asia jäi kuulematta.

Sanomattoman kuvittamista

Kaupungin katu oli kultaa, 

puhdasta kuin läpinäkyvä lasi.

(Ilm. 21:21b)

Johanneksen evankeliumissa kirjoittaja kuvailee näyssä näkemäänsä taivasta. Minä valokuvasin tien, jollaisena näen Johanneksen ilmestyksessä kuvatun tien sieluni silmillä. Tie on kirkas kuin mikä. Selkeäkin se on. Ei tuollaiselta tieltä luusisi eksyvän. Vain yksi vika siinä on: tien kirkkaus estää näkemästä tien varren maisemia. Enpä tiedä kauanko tuollaisella tiellä viihtyisin. Mitähän kirjoittaisin itse, jos näkisin saman näyn kuin Johannes?

Väliaikaista

Työni puolesta joudun usein seisomaan hautausmaalla avoimen haudan äärellä. Väistämättä se jättää jälkensä. Joka kerta siellä seisoessa saa vahvan mustutuksen elämän ainutlaatuisuudesta. Vain hetken olemme täällä ja sitten kaikki on ohi. Voisinpa elää jokaisen hetken elämässäni tuon hetken arvon mukaisesti. Sillä vain siten jätän jälkeeni jotain sellaista, millä on arvoa niille, jotka tulevat jälkeeni. Kovin vahvasti en voi väittää tässä onnistuneeni. Omat juttunsa sitä näkee usein erilaisena kuin muut. Sen kuitenkin olen jo oivaltanut, että liika totisuus pilaa monta hyvää juttua. Myös oman elämänsä voi sillä varjostaa.

Uhkean punaiset, hehkuvan keltaiset ja syvän vihreät puut hautausmaalla muistuttavat elämän väreistä. Surun musta totisuuskin on vain väliaikaista.