23.10.08

Liettuan Jerusalem

Vilna on ollut keskiajasta alkaen aina toiseen maailmansotaan asti Euroopan merkittävimpiä juutalaisia keskuksia. Siitä lisänimi Liettuan Jerusalem. Sotaa edeltävänä aikana Vilnassa oli yli sata synagogaa ja kymmeniä uskonnollisia kouluja (jeshivoja).

Ennen toista maailmansotaa Liettuassa oli 240000 juutalaista. Sodan jälkeen heistä oli elossa alle kymmenen prosenttia. Juutalainen yhteisö on kuitenkin yhä elossa ja vaalii juutalaisuuden perinteitä.

Paitsi juutalaisuus, myös puolalaisuus oli vahvasti edustettuna Vilnassa ennen toista maailmansotaa. Tästä syystä juutalaiskorttelin kaupan kyltissä lukee sekä puolaa että heprealaisin kirjaimin kirjoitettua jiddissiä.

Zemaitijos gatve 9

Tästä hieman eteenpäin saman korttelin kulmataloa laitettiin uusiksi. Sinne on tulossa (niin ymmärsin) uusi hieno hotelli. Nämä Zemaitijos-kadun kaksi jiddisinkielistä tekstiä ovat rapistuva muisto ajalta, miltä Vilna näytti seitsämänkymmentä vuotta sitten. Mutta kuinka kauan?

Abrahamin siirtomaaliiike

Zemaitijos gatve 7

Vilnan juutalaiskorttelissa mennyt loistoaika on pian vain muisto.

Nyky-Liettua vaalii juutalaisuuden muistoa kunnioituksella ja monin muistomerkein. Keskustelua ja käden vääntöä juutalaisten menetetyn omaisuuden palauttamisesta oikeille omistajilleen käydään kuitenkin  vielä pitkään. Päätöksiä odotellessa aika tekee tehtävänsä tai sitten raha puhuu omalla karulla tavallaan. Toisaalta onpa lopullinen päätös sitten mikä tahansa, näitä vanhoja muistoja ei ehkä pelasta enää mikään. Kaupunki on kuitenkin ihmisten asuin- ja työpaikka - ei mikään museo.

Rabbi
Elijahu ben-Shlomo Zalman (1720-1729)
eli
Vilnan Gaon (= Vilnan Nero)

Vilnan Gaon oli ja on yhäkin arvostettu Raamatun ja Talmudin tekstien tulkitsija ja selittäjä. Paitsi teologi, hän oli myös kielitieteilijä ja filosofi, ja hän tunsi myös fysiikkaa. Vilnan Gaon on jättänyt lähtemättömän jäljen Liettuan juutalaisten eli litvakkien perinteeseen.

3 kommenttia:

  1. Mainiota nähdä kuvia Vilnasta. Itse tuli käytyä kaupungissa viime vuoden talvella. Vilkaise postaustani 26.2.2007. :)

    VastaaPoista
  2. Voi kun kiva "matkailla" Vilnassa kuviesi kerrontaa seuraten. Oma aikani ei riitä pariin vuoteen kuin muutamiin matkailupäiviin, joten keräilen mieleeni toisten kokemuksia ja vinkkejä. T: Pikkuliina

    VastaaPoista
  3. lasse näkyy kierrelleen samoja kulmia kuin minäkin. hauskaa, että se sattui miltei samaan aikaan kuin itsekin siellä ensi kertaa kävin.

    Mukava tavata taas pikkuliina! Nojatuolimnatkatkin ovat hauskoja ja avartavia.

    VastaaPoista