Syksyn liekit

Ruska ei tänä vuonna ole yhtä värikäs kuin ylensä. Sateinen ja koleahko kesä on kuulema siihen syynä. Paikoin kuitenkin löytää upeita värejä. On punaista ja keltaista. Koivut ovat yleensä ruskeita. Ainakin meillä päin. Nämä upeat tammen liekit kuvasin kotioveltani.

Vielä hiukan omenajuttua...

Tänään aloitin talven omenasosevaraston kartuttamisen. Kuvat liittyvät aiemmin antamaani reseptiin "Erinomaista omenasosetta".  Ihan jokaista vaihetta en kuvannut.

Klikkaa kuva suuremmaksi, niin näet paremmin myös tekstit!

Lisää omenoita

Väriä, valoa ja omenaista makua. Olkaa hyvä!

Erinomaista omenasosetta!

Tässäpä teille erinomaisen maukasta omenasosetta. Teen tätä aina syksyisin, jos vain saan jostain omenoita. Paras sose tulee kirpeistä talviomenoista, mutta kyllä muistakin lajikkeista kelvollista tulee.

Mausteinen omenasose

• 5 dl erittäin vahvaa teetä (Mitä vahvempaa, sen parempi.)
  
• 1-5 kanelitankoa (Oman maun mukaan.)
  
• 2,5 kg happamia omenoita
  
• 500 g sokeria (Vähempikin riittää.)
  
• 1-3 rkl kuivattua minttua (Taas oman maun mukaan.)
  

Jos on tarvis, pese ensin omenat. Sen jälkeen poista siemenkota ja viipaloi omenat. Kaada kattilaan teejuoma ja lisää sinne omenat ja kanelitangot. Keitä seosta kunnes omenat soseutuvat kunnolla.

Soseuta keitos sosemyllyllä. Lisää joukkoon sokeri ja minttu.

Jatka kuumentamista kunnes sokeri on kokonaan liuennut ja sose on läpeensä kuumentunut. Kuori vaahto pois, jos on tarvetta.

Jaa valmis sose puhtaisiin pakastepurkkeihin ja sulje purkit heti. Anna jäähtyä ja laita purkit pakasteeseen odottamaan käyttöä.

Sose on hyvää puuro,maustamattoman jogurtin, lättyjen ja pannareiden kanssa.

Jos ei merelle, niin sitten suolle

Siikaneva

(Avaa kuva suuremmaksi hiirtä näpäyttämällä.)

Vietin viikonlopun Siikanevalla. Ihailimme suota ja vanhoja kirveen koskemattomia pieniä metsäsaarekkeita. Mieli lepäsi. Säätkin suosivat.

Majoituimme kaikki yhdeksän viikonlopun ajaksi vanhaan metsäkämppään. Kynttilät olivat iltaisin tarpeen, sillä sähköä ei ollut eikä juuri muitakaan mukavuuksia. Paitsi, että meillä oli oikein mukavaa ilman mukavuuksia.

Tärkeä kysymys

Joh. 5: 1-15

Kertomus Betesdan altaan sairaasta miehestä on erittäin hyvä esimerkki siitä, kuinka erilainen maailmankuva synnyttää erilaisia kertomuksia.

Raamatussa kerrotaan usein ihmeistä. Lähes yhtä usein me nykylukijat kompastumme niihin. Ihmeet ovat huono avain Raamatun ymmärtämiseksi, sillä ne enemmän sekoittavat kuin avaavat.

Ajanlaskumme alussa ei ollut käytössä kaikkea sitä tietoa, mikä meillä on tänään. Siksi moni asia tai tapahtuma oli ihme, koska ei tiedetty mitä oikeasti tapahtui. Tästä syystä tänä päivänä ihmeet ovat harvinaisempia kuin tuolloin. Lukutaito avaa meille ovia ymmärrykseen, josta ajanlaskumme alun ihmiset eivät osanneet edes uneksia.

Aivan evankeliumin lopussa Jeesus sanoo jotain, mihin myös voimme kompastua. »Sinä olet nyt terve. Älä enää tee syntiä, ettei sinulle kävisi entistä pahemmin.» Näillä sanoilla Jeesus saattelee Betesdan altaan miestä eteenpäin. Sanoissa kuuluu tyypillinen ajan tapa pitää sairauksia rangaistuksena tehdyistä synneistä. Tänä päivänä meidän kirkkomme ei enää opeta näin.

Evankeliumit ovat saaneet kirjallisen muotonsa vastauksena ajanlaskumme alun kristillisten seurakuntien tarpeisiin. Monissa kohdin näkyy tuon ajan ihmisten tapa kokea ja selittää elämää. Ihmeiksi selitettiin moni meille tänään arkipäiväinenkin asia. Sairauksien syyt olivat usein hämärän peitossa, sillä lääkäreinä toimivat usein papit, joille teologia oli tutumpaa kuin lääketiede.

Jätetään siis ihmeet ja sairauksien syyt. Lähdetään katsomaan mitä löytyy, kun tarkastelemme tapahtumia kertomuksemme miehen näkökulmasta.

Sinä olet tuo sairas mies, josta evankeliumi kertoo. Myös minä olen tuo mies.

Jo aivan liian kauan olemme odottaneet, että jotain tapahtuisi – että ehtisimme ensimmäisenä altaaseen. Mutta sellaista onnea ei ole vielä kohdallemme osunut.

38 vuotta on pitkä aika odottaa, että tapahtuisi jotain, mikä toisi muutoksen elämään. Omalla kohdallani se merkitsee sitä, että koko aikuisikäni on kulunut pelkkään odottamiseen. Muistanko enää, mistä kaikki sai alkunsa ollessani 18 vuotias?

Kun riittävän pitkään odottaa jotain tapahtuvaksi ilman, että mitään tapahtuu, niin lopulta sitä alkaa pelätä, että jotain oikeasti tapahtuu. 38 vuotta odottelua altaan reunalla saa minut pelkäämään altaaseen menoa. Miten voisin uskaltaa mennä altaaseen näin pitkän ajan jälkeen? Enhän ole enää se sama nuori, jollaisena aikanaan tänne altaan reunalle tulin. Ja oikeastaan olen jo niin tähän olotilaani etten kaipaa mitään muutosta. Paitsi jos joku kysyy, niin pakkohan on sanoa, ettei minulla ole ketään, joka auttaisi minut altaaseen, kun vesi kuohahtaa. Jos jotain muuta vastaisin, niin miksi sitten vielä tässä makaisin.

Niin – tahdonko tulla terveeksi? Tahdonko oikeasti muutosta elämääni? Tahdotko sinä?

Jeesuksen kysymys käy kohti. Muutospelkoisena en haluaisi vastata, vaan yritän siirtää huomiota poissaoleviin ihmisiin: ”Ei minulla ole ketään.”

Mutta kysyjä ei kuuntele selityksiäni. ”Tahdotko tulla terveeksi?”, hän kysyy, ”Nouse, ota vuoteesi ja kävele.”

Äkkiä olenkin tilanteessa, jossa joudun tekemään päätöksen. Enää ei ole kysymys ehtimisestä. Enää ei ole tarpeen haikailla ympärille avustajia odottamaan sopivaa hetkeä. Se hetki on nyt – sopi se sitten minulle tai ei. Nyt joudun päättämään nousenko vai en.

Muistathan – myös sinä olet tuo sairas mies. Nousetko ylös vai jäätkö makaamaan aloillesi?

Elämän voi antaa mennä menojaan monella tapaa itse siihen vaikuttamatta. Voimme odottaa loputtomiin milloin mitäkin tapahtuvaksi ja olla sillä varjolla tekemättä mitään asiamme hyväksi. Voimme olla kuulematta nousukehotusta täyttämällä aistimme kaiken turruttavalla kohinalla. Näin kuluu helposti 38 vuotta ja joskus enemmänkin. Varmuuden vuoksi voi ottaa avuksi myös katkeroitumisen ja syyttää Jumalaa siitä, että minulle tämmöisen elämän annoit. Silloin ei ainakaan kuule.

Betesdan altaan reunalla 38 vuotta maannut mies kuuli Jeesuksen kehotuksen ja noudatti sitä nousemalla ylös. Hän otti vuoteensa ja lähti kävelemään.

Näin pitkään sairastanut mies sai vastauksen kysymykseen, jota hän ei ollut osannut edes odottaa. Ei hän voinut tietää, että lopulta hän voisi vain nousta ja lähteä. Se oli liian yksinkertaista, mutta niin vain kävi.

Näin Jeesus yllättää meidätkin. Oman elämämme solmukohdissa näköalamme kapeutuvat joskus hyvinkin ahtaiksi. Siksi on tärkeää, että osaamme kuunnella. Tätä kuuntelemista meille opettaa tänään Betesdan altaan sairas mies. Hän kuuli. Mutta hänen ratkaisunsa ei auta meitä, jos me itse emme kuule meille osoitettua kehotusta.

”Mutta se päivä oli sapatti.” Tällä viittauksella kertoja haluaa alleviivata Jeesuksen toiminnan yllätyksellisyyttä. Farisealaisen synagogan määräysten mukaan sairaudestaan parantunut mies ei olisi saanut kantaa vuodettaan. Jeesus ei olisi myöskään saanut sellaiseen miestä kehottaa. Miehen parantuminen jäi sivuseikaksi sen rinnalla, että hän rikkoi sapattilakia yhdessä Jeesuksen kanssa.

Evankeliumeissa kerrotaan paljon Jeesuksen ja hänen vastustajiensa kiistoista sapatin oikeasta vietosta. Näissä kiistoissa on kysymys yhdestä Jeesuksen tärkeimmästä opetuksesta: Jumala ei anna käskyjä käskyjen itsensä vuoksi, vaan niiden perimmäinen tarkoitus on auttaa ihmistä elämään ihmisenä. Jumala ei ole tarkoittanut käskyjä elämän tukahduttamiseksi. Ihmisillä on aivan liian paljon taakkoja kannettavaksi ilman niitäkin. Siksi Jeesus opettaa: "Sapatti on ihmistä varten eikä ihminen sapattia varten.” (Mark.2:27)

Tällä samalla periaatteella Jeesus toimi myös Betesdan miehen kohdalla. Tärkeintä oli, että mies tuli kuulluksi juuri siinä asiassa, mikä hänelle oli tärkeää. Jeesus toimi riippumatta siitä, mitä uskonnolliset säädökset asiasta sanoivat.

”Tahdotko tulla terveeksi?” on tärkeä kysymys. Vastauksen tähän voi antaa vain se, jolta tätä kysytään. Ja mitä tämän jälkeen tapahtuu, sitäkään ei voi koskaan ennalta tietää. Jumalan tiet ovat tutkimattomat.

Hämähäkkielämää

Ulkoterassimme kulmalla on ollut pitkään tällainen hämähäkinverkko. Yhtenä tuulisena päivänä se täyttyi koivunsiemenistä ja niin saimme hienon koristeen pihaamme. Seuraavana päivänä huomasin verkon olevan taas puhdas. Hämähäkki ei ollutkaan hylännyt verkkoaan, vaan tarttunut tuumasta toimeen ja putsannut verkon käyttökuntoon.

Begtskärin majakalla tapasin hämähäkkejä, joilla oli verkot täynnä ruokaa. Ruokailu tapahtui kätevästi: hämähäkki veti vain verkon säiettä ja napsi saaliin suuhunsa.

Omaan "verkkooni" jäi kesällä paljon kuvia. Tarkemmin ajatellen niitä on kertynyt jo hiihtolomasta alkaen. Oman saaliin käsittely ei tapahdu yhtä kätevästi kuin hämähäkillä. Mutta eipä ole kiirettäkään. On mukavaa elää uudelleen menneet hyvät hetket ja muistella kaikkia kesän aikana kohtaamiani ihmisiä, jotka valokuvien kautta tulevat taas elävästi mieleeni.

Märketin majakka

Koko kesän odotin pääseväni käymään Märketin majakalla. Aallokko oli kuitenkin liian kova, jotta rantautuminen olisi ollut mahdollista. Majakalla ei ole kunnon laituria. Majakan henkilökunta noutaa vieraansa soutuveneellä isommasta veneestä, joka ankkuroituu majakan edustalle. Veneen vaihto ja soutaminen olisi ollut tällä kertaa liian iso riski.

Meri osoitti voimansa. Me jouduimme tyytymään vain majakan ympäriajoon. Tulipahan siinä samalla pistäydyttyä Ruotsissakin, sillä valtakunnan raja kulkee luodon poikki. Alunperin majakkarakennus oli Ruotsin puolella, mutta rajaa on sittemmin muutettu maavaihdolla siten, että rakennus on nykyään Suomen puolella. Valtakunnan raja on piirretty luodolle valkoisella viivalla. Majakkaa valokuvaava henkilö seisoo Ruotsissa.

Jos minä en päässyt Märketille, niin joku muu pääsi. Käykää tutustumassa tästä.

Signilskär

Signilskärin toteemi

(toimii myös lintujen ruokintapaikkana)

Elokuussa 1.-6.8.2008 pääsin käymään Signilskärissä. Pääsimme lähtemään Eckeröstä hyvän merikelin vallitessa, mutta pian tuuli yltyi.

Merellä on kuunneltava tuulen ja aaltojen puhetta

Alunperin oli tarkoitus lähteä kotimatkalle jo maanantaina. Aallot kuitenkin olivat sen verran korkeita, että jouduimme jäämään saareen vielä yhdeksi päiväksi. Merellä on liikuttava meren ehdoin.

Pihlaja

Signilskär on miltei pelkkää kalliota. Muutama pieni metsäntapainen pläntti koristaa saaren keskiosaa. Tämä pihlaja on löytänyt paikkansa meren rannalta.

Lammas

Signilskärin maisemanhoitajina toimivat lampaat. Uskomattoman vähällä ne tulevat toimeen. Ennen elokuun alkua saaressa ei ollut satanut lähes ollenkaan koko kesänä. Ruoho oli kuivaa ja keltaista. Kaivotkin olivat kuivuneet. Omat juomavetemme toimme tullessamme. Kaivattu vesisade lahjoitti meille pesuvettä.

Lintujakin näimme - olimmehan päässeet majoittumaan Ahvenamaan lintumiesten tukikohtaan. Linnuista kuitenkin enemmän Lintutorni-blogissa, kunhan ehdin sitä päivittämään.

Vain vähän on tarpeen

Minä ja yksi mielimaisemistani. Täällä ajatukset lepäävät ja mieli latautuu. En minä lomaltani paljon muuta kaipaa.

Kun itse asuu kaukana sisämaassa, joutuu tästä karuudesta maksamaan pitkän euron. On se kuitenkin sen arvoista. Hiljaisuus koitti viimeisen laivan lähdettyä ja vain meidän 14 yöpyjän ja majakan henkilökunnan jäädessä Bengtskärin pienelle kallioluodolle keskelle aavaa merta. Saunasta saatiin makoisat löylyt. Upean auringonlaskun jälkeen vetäydyimme yöpuulle, missä meren kohina tuuditti meidät uneen.

Seuraavana päivänä tuuli yltyi sen verran kovaksi, että jännitimme miten paluumatkamme käy. Puoliltapäivin meille ilmoitettiin aikataulumuutoksesta: säätiedotus lupaa yhä kovempaa tuulta, joten lähtöä on aikaistettu yhdellä tunnilla. Lähtö oli pian lounaan jälkeen.

Meri on arvaamaton. Se on aina erilainen ja silti sama.

Ahomansikoita

Mikäs on lomaa viettäessä, kun voi kulkea tällaisissa maisemissa. Ikävää vain, että parhaat apajat näyttävät olevan aina tien poskessa. Autojen päästöt eivät näy päälle päin, mutta ahomansikoiden syöjälle ne eivät ole mitään vitamiineja.

Vain valokuvassa eivät saasteet ole haitaksi.

Ahmin silmilläni ahomansikoita ja 

muistelen miten hyvältä ne maistuvat.

Tähän on tultu.

Leppoisaa kesää!

Viimeiset työviikot kuluivat rippileirillä. Tänään oli konfirmaatio ja sen jälkeen alkoi loma. Loman aluksi matkaan näihin maisemiin kuvassa näkyvällä veneellä.

Tämän blogi taitaa päivittyä heinäkuussa melko harvakseen, sillä en vietä lomaani koneen ääressä. Nauttikaa tekin kesästä!

Hyvää juhannusta!

Olin eilen illalla pitkästä aikaa katsomassa juhannuskokkoa. Lapsuuteni juhannuksiin se ei kuulunut, sillä Rovaniemellä ei kokkoja polteltu. Siellä katsottiin yöttömän yön aurinkoa - silloin kun se sattui näkymään. Usein satoi.

Vasta aikuisena asetuttuani asumaan huomattavasti Rovaniemeä etelämmäksi ovat kokot tulleet tutuiksi. Eivät ne silti vieläkään ole välttämätön osa juhannustani, vaikka mielelläni nuotion äärellä viivyn aina kun siihen on mahdollisuus. Monta juhannusta nytkin kului ilman kokon häivääkään.

Meitä oli aika monta tämän kokon äärellä. Seisoimme ja katselimme tulta. Kuulumisia vaihdettiin tuttujen kanssa ja vähän etäämmille toivoteltiin vain hyvää juhannusta. Eipä siinä muuta ohjelmaa kaivattu. Elämän hyvät hetket ovat usein pienestä kiinni!

Muuntuva patsas

Tässäpä teille taidetta joka pihaan. Tai ehkä ei sittenkään sinne, missä on pieniä lapsia, sillä muuntuva patsas on kuvan esittämässä muodossa hiukan hutera. Mutta isompien käsissä patsas elää ja muuntuu omistajansa mielialojen mukaan. Sen jokainen osa on liikkuva. Siitä voi rakentaa yhden korkean tornin tai useamman matalan tornin. Tarvittaessa se leviää tasaiseksi alustaksi muodostaen mukavan terassin kesäisiin hetkiin.

Muuntuva patsas sopii hyvin myös kuntoilijoille. Kun laattoja ahkeraan pinoaa ja purkaa, niin kyllä siinä hikeä pukkaa. Lihakset vahvistuvat kuin itsestään!

Patsaan saa noutaa pihastani. Pidä kiirettä, sillä tämä on uniikkikappale.

Sammakko ei ilahtunut uudesta terassista

Pihassamme terassin rallien alla on jo monena kesänä asustellut sammakko tai joskus useampikin. Kuvan sammakko oli ymmärrettävästi hieman ärsyyntynyt, kun nostin vanhat puurallit pois ja aloitin pohjan siivoamisen. Aikansa mietittyään sammakko pakeni pation lattian alle. Toivottavasti se nyt viihtyy siellä, sillä minusta on mukava seurata, kun sammakko loikkii metsästysretkillään pihan kukkien muiden kasvien lomassa.

On mukavaa nähdä omien käsien jäljet

Terassin laudoitus alkaa olla aikansa elänyt. Perustus on hieman vinksin vonksin ja niinpä rallit heiluvat askelten alla.

Mitä pitäisi tehdä? Parin vuoden miettimisen jälkeen päätin ryhtyä ajatuksista tekoihin.

Vanhat rallit ja niiden alla olevat betonilaatat otettiin pois.

Haravoin rallien alta paljastuneet roskat kompostiin. Kärräsin terassin pohjalle useita kottikärryllisiä hienoa hiekkaa, jolla tasoitin pohjan vatupassin avulla tasaiseksi. Sade tuli sopivasti ja auttoi maapohjan tiivistämisessä.

Pohjatöiden jälkeen alkoi laatoitus. Luovuimme puuralleista. Tilalle tulivat okran väriset betonilaatat, joiden pintaa elävöittää aalto-kuvio.

Lopuksi vielä hiekkaa, vettä ja lakaisu. Hiekka tiivistää raot. Veden avulla saa hiekan menemään pieniinkin rakoihin.

Olen tyytyväinen lopputulokseen. 

Seuraava "ikuisuusprojekti" odottaa kuvan oikeassa reunassa. Yhdistetty kukka-, yrtti- ja vihannesmaa pitäisi kunnostaa seuraavaksi. Mutta sitä ennen juon kahvit uudella terassilla.

Jungfruskär

Terveisiä Jungfruskäristä! Tähän aikaan vuodesta paikka on miltei paratiisi - ainakin mitä tulee kukkaloistoon. Erivärisiä kukkia niityt ja lehdot täynnä. Kuvassa näkyy siitä vain pieni aavistus. Haittapuolena vain olivat punkit, jotka piilivät korkeassa heinikossa odottaen sopivaa uhria. Itsestäni löysin kaksi punkkia, jotka pääsivät yllättämään minut kolutessani kamerani kanssa pitkin kukkaniittyjä.

Matkaseuralaiseni löysivät (näkivät tai kuulivat) 71 eri lintulajia. Itse laskin nähneeni kuusi, joista yhden tunnistin ja sekin meni väärin. Muutamasta sain kuvankin, mutta niistä enemmän Lintutornissa jahka ehdin sinne asti. 

Sää oli meille suosiollinen. Aurinkoa ja lämpöä riitti kuin olisimme olleet etelänmatkalla. 

Vanhan ajan toukokuun viimeinen päivä

Tänään on juuri sellainen päivä, kun muistan sen olleen silloin kuin itse olin lapsi tai vähän vanhempikin. Toukokuun viimeiseen päivään liittyi silloin aina Suvivirsi, aurinko ja loman alku. Oma loma ei tosin ala vielä nyt, mutta voi sitä silti olla lomatunnelmissa niiden kanssa, joilla loma oikeasti alkaa. Kukkivista omenapuista, auringosta ja lämmöstä riittää meille kaikille nautittavaksi. Jos perheessä ei ole omia koululaisia, joiden kanssa pääsisi kouluun laulamaan Suvivirttä, voi tuon virren luikauttaa vaikkapa autoa ajaessa, niin pääsee mukaan päivän tunnelmaan "niin kuin silloin ennen".

Pääsen minäkin jo hieman harjoittelemaan lomaa, kun saan koko ensi viikon kulkea omia polkujani työasioita miettimättä.

Maasta se pienikin...

Itkevä tammi on jo kyyneleensä kuivannut. Sen vierestä löytyy tällainen asetelma. Kovin kummoinen ei tuo kasvupaikka ole, mutta niin vain näyttää kelpaavan orvokille, voikukalle ja jollekin muullekin pienelle taimelle.

Aamulla töihin lähtiessä tämä asetelma pysäytti minut. Oli pakko palata takaisin ja hakea kamera. Sain tallennettua palan kauneutta, minkä kauniisti siilautuva aamuaurinkon vielä viimeistelee.

Itkevä tammi

Tammi itkee yökylmien puraisemia lehtiään. Joka kevät käy näin. Juuri, kun uudet lehdet ovat puhjenneet, tulevat öiset hallat ja pyyhkivät pois vihreyden. Silti tammi jaksaa aina uudelleen koota voimansa. Kevät keväältä se pudistelee vioittuneet lehtensä ja laittaa tilalle uudet. Kesällä kevään kylmyydet ovat vain haalistuva muisto.

Millainen luottamus! Toistuvista vastoinkäymisistä huolimatta tammella riittää uskallusta aloittaa alusta. Ehkä tämä on jonkun mielestä kasvikunnan inhimillistämistä, mutta toivon merkkejä ei ole yhtään liikaa, joten pidän kiinni kuvastani. Katson tammea ovenpielessäni ja mietin mistä löytäisin saman luottamuksen myös itselleni. Menköön kylmyys ja tulkoon elämä!

Kiinan muuri

Napapiiri, Rovaniemi 17.5.2008

Bloggailu on mainio tapa pitää yhteyksiä yllä pitkienkin matkojen takaa. Yksityisluonteiset asiat on tietenkin paras kertoa muita teitä. Blogi on parhaimmillaan kuvatessaan yleistä elämisen ilmapiiriä ja tunnelmia "siellä jossain" tai vaikkapa esimerkiksi Pekingissä.

Olen seurannut aktiivisesti yhden suomalaisen bloggaajan perheen elämää ulkomailla. Aluksi Vilijonkka & tyttäret asuivat Pariisissa. Kirjoittajalla on sana ja kuva hallussaan. Pariisista välittyi blogin kautta varsin eloisa kuva kaikkine iloineen ja kommelluksineen. Kevättalvella perhe muutti Kiinaan, Pekingiin. Blogin mukana pääsin tutustumaan kiinalaiseen elämuotoon. Mutta äkkiä kaikki loppui. Kiinalainen sensuuri iski ja blogin ylläpito suljettiin. Blogi säilyi luettavana, mutta Vilijonkka ei pääse enää lisäämään blogiinsa kuvia eikä tekstiä.

Täällä Suomessa on vaikea käsittää, että blogi voidaan sulkea noin vain ilman mitään ilmoitusta. Äkkiä 6680 kilometriä Napapiiriltä Penkingiin on jotain muuta kuin mitä kilometrit ilmoittavat. Välissä on Kiinan muuri, joka tekee matkaan mittaamattomia mutkia.

Tuulivoimaa

Tuulivoimaa Högsårassa. Kuvassa on kaksi tuulimyllyä. Kolmas rajautui kuvan ulkopuolelle. Omalla tavallaan ne ovat minusta kauniita. Myllyt tosin muuttivat maisemaa aika tavalla. Muutoksen kauneudesta voidaan olla kahta mieltä. Kieltämättä välillä kaipaan aikaa ennen tuulimyllyjä. Mutta mitkä ovat vaihtoehdot?

Ymmärrän kyllä, että kaikki eivät tykkää tuulivoimasta.

Videolla näet yhden haittapuolen ja kuulet toisen.

Kunniamerkki pikarililjojen kera

Arkkiterapeutti Kops myönsi minulle 

"en ole natsi" -kunniamerkin. 

Merkkiä jaetaan "kaikille sen ansainneille nettiskribenteille",

niin kuin merkin lanseerannut Jack Honest sitä esittelee.

Määritelmä "en ole natsi" tarkoittaa, että merkin kantaja

vastustaa kaikenlaista syrjintää ja sortoa; 

edistää toimillaan tasa-arvoa ja erilaisuuden hyväksymistä.

Pitemmästi miettimättä ensimmäiseksi tulee mieleeni

sahrami, jolle haluan antaa tämän saman kunnianosoituksen. 

Sahramin kirjoittaa nykyisin melko harvakseltaan, 

mutta ottaa aina esille jonkin tärkeän aiheen.

Hätiköidyissä päätelmissä käsitellään usein kunniamerkin

edellyttämiä aiheita.

Pikarililja

Joka ikinen 

kevät iloitsen

nähdessäni nuokkuvan

pikarililjan.

Minulle se on

kevään kukista

se joka tuo tullessaan

viestin kesästä.

Leijuva sinivuokko

Onnistuinpa löytämään leijuvan sinivuokon. Siinä se levitoi jalkojeni juuressa kaikessa rauhassa. Suostuipa vielä kuvattavaksikin, vaikka yleensä  näyt katoavat heti, jos niitä yrittää ikuistaa.

Tällaisia pieniä "ihmeitä" on mukava bongata. Kysymys on tässäkin näkökulmasta. Jos kameraa hiukankin olisin kääntänyt eri asentoon, niin "ihme" olisi kadonnut saippuakuplan tavoin. Olisitte saaneet nähdä tavallisen sinivuokon.

Menkää metsään ja etsikää ihmeitä!

Hyvää vappua ja helatorstaita 1.5.2008!

Maljani mä nostan keväälle,

teille kaikille lukijoilleni!

Kevät toi uuden lintublogin!

Kevät kiipeää kohti valoa.

Uusi lintublogi Lintutorni on avattu tänään. Se on minun ja Jaskan yhteinen yritys kerätä kameroihimme tallentuneita lintukuvia muidenkin nähtäväksi. Varsinaista lintuopasta siitä tuskin tulee, mutta kertyypähän sinne kuvia erilaisista linnuista, joita voi sitten käydä siellä selailemassa. 

Kevätpiippo

Jatkanpa vielä kasviaiheella. Mikäpäs on jatkaessa, kun saa kulkea maastossa sellaisen kanssa, joka tuntee niin kasvit kuin linnutkin. Kevätpiippoa en yleensä itse huomaa. Tämänkin kukan ohi kävelin ja palasin takaisin vasta vaimoni pyytäessä minua ottamaan siitä kuvaa. En muistaisi edes nimeä, ellei sitä olisi kerrottu minulle  useampaan kertaan. Vaatimaton kukka, noin 10 cm korkea. Kukkii ensimmäisten joukossa aikaisin keväällä.

Kevätpiippo on hyvin yleinen kasvi metsissä ja hakamailla. Viehätys piilee kukan huomaamisessa. Maailma näyttää niin erilaiselta, kun malttaa kumartua riittävän matalalle.

Hämeenkylmänkukka - nautittavaksi silmillä!

Sinivuokkojen ohella hyvin harvinaiset hämeenkylmänkukat ovat Hämeenlinnan ympäristössä juuri nyt parhaassa loistossaan. Kotiin niitä ei saa viedä muuten kuin kameran muistikortille talletettuna. 

Hämeenkylmänkukka on rauhoitettu kasvi.

Kotipihaan löytyy puutarhaliikkeistä lännenkylmänkukka.

Kevätkohmelo

Ei ole helppoa kimalaisellakaan. Edessä lyhyt kesä ja vielä lyhyempi elämä. Heti, kun aurinko vähänkin lämmittää, pitäisi kyetä töihin. Kimalaisen olo on kuin ihmisellä pitkien päiväunien jälkeen: liike ja ajatus ei meinaa millään toimia samassa tahdissa. Vaikka krookus on kukkana suhteellisen iso, niin lento meni hiukan ohi. Kiipeämälläkin pääsee, mutta omat vaikeutensa siinäkin.

Jalanjälki kalliossa

Sääksmäen sillan läheltä (tie 130) löysin rantakalliolta tällaisen jäljen. Kokoa voi arvioida alhaalla vasemmalla näkyvän männyn neulasen perusteella. Jäljelle lienee jokin oikeakin selitys, mutta minusta on mukavampi ajatella sen jättäjäksi jokin muinainen otus. Vähän matkan päässä oli toinenkin jälki. Se oli jalanjäljeksi epäselvempi. En ottanut siitä kuvaa, jotta illuusio säilyisi.

Ajatusituja valosta

Siivilöitynyt valo on miellyttävämpää silmälle

kuin raa'an kirkas valo. 

Sama kukka näyttää aivan erilaiselta,

kun valon suunta muuttuu.

Kurjet ovat palanneet

Kurkiaura Janakkalan yllä 12.4.2008

Lintukuvia tosiaan näyttää kertyvän, vaikka en niitä erityisemmin keräile. En voi olla tarttumatta kameraan, kun tällainen näky tulee iltapäiväkävelyllä vastaan. Tähän aikaan vuodesta kurkiauran lento koilliseen on yksi talven väistymisen merkkejä. Kuva nyt ei ole kummoinen, mutta sen sanoma on sitäkin merkittävämpi.

Ehkäpä minun täytyy vakavasti harkita Jaskan ehdotusta yhteisestä lintublogista. Vaikka toisaalta - mahtuuhan noita lintuja tähänkin blogiin.

Leskenlehtiä. Eikö elämä olekin ihanaa!

Parisataa vuotta sitten kansa keräili toimeentulonsa rippeet sieltä täältä, kävi kirkossa ja odotti ikuista elämää.

Nykyisin tutuin katedraalimaisin rakennus on lentoasema, jossa odotellaan, että lento Barcelonaan lähtisi ja päästäisi meidät kaikesta tästä pahasta. Ja että ihana elämä alkaisi - vaikka se kestäisi vain viikon.

Toimittaja Ritva Liisa Snellman, Helsingin Sanomat, Välihuomio 11.4.2008.

Minun ei tarvitse matkustaa Barcelonaan etsimään ihanaa elämää. Tällä hetkellä elän keskellä sitä. Leskenlehdet kukkivat ja kertovat omaa kieltään kevään alkamisesta.

Toimittaja rinnastaa mielenkiintoisesti kirkon ja lentoaseman. Jos näin on, niin siinä tapauksessa kirkko on ehdottomasti ekologisin vaihtoehto. Riittäisikö tämä syyksi käydä kirkossa?