Kevätvoimautumista

Terveisiä Voimauttavan valokuvauksen kurssilta! Voimautuminen tarkoittaa itsestään lähtevää sisäisen voimantunteen kasvamisen prosessia. Sitä haimme kolme päivää valokuvaamalla ja katselemalla valokuvia.

Minusta otettiin vajaan neljän tunnin aikana 57 valokuvaa. Näistä kuvista ja monista muista aiemmin otetuista etsin voimautumisen "siemeniä" seuraavan kuukauden ajan.

Myös minä valokuvasin häntä, joka minua kuvasi. Tuon alimmaisen kuvan sorsan tapasin Seurasaaressa.

Turistikuva Helsingistä

Kävin maanantaina (5.3.) kokousmatkalla Helsingissä. Ratikat kolisivat. Lätäköt litisivät. Aurinko paistoi siinä määrin, että melkein siinä unohdin matkani syyn.

Yllä olevan turistikuvan otin vasemmassa alanurkassa näkyvän ajankohtaisen julisteen takia. Yhteisvastuukeräys on tänä vuonna lasten asialla. Joko olet mukana?

Laskiainen Vilnassa

Tulipa vierailtua Vilnassa. Matka sattui sopivasti laskiaisen aikaan, jota vilnalaiset viettivät vaudikkaasti karnevaalitunnelmissa. Ei kuitenkaan sellaisissa kuin Riossa. Mutta hauskaa heillä tuntui olevan. Oli musiikkia, tanssia ja iloisia ihmisiä. Kulkueessa oli monenlaista hahmoa ja luultavasti kaikki poliittiset puolueetkin omine tunnuksineen.

Vilnassa puhuttiin yllättävän vähän englantia. Saksaa en kokeillut enkä ruotsia. Ranskan taitoni ei riittänyt edes kokeiluun. Itse latvian kieli on minulle täysin vierasta. Sen verran siinä on mukana lainasanoja, että ainakin television uutisissa pysyy jotenkin mukana asiassa.

Kaupungin yleistunnelma oli rento. Ruoka- ja kahvipaikkoja on runsaasti. Toistaiseksi hintataso on suomalaisele matkaajalle halpa. Kahvilassa käynti tuntuu melkein ilmaiselta ja 10 eurolla syö jo varsin ruhtinaallisen annoksen ruokajuomineen. Vilnaan haluaisin vielä palata!

Ystävä

Ystävä on osa
elämäni rakennuspuita.
Antaa tuulen tuivertaa
myrskyn pauhata.
Yhdessä me jaksamme.

Valokuvatorstai/Runotorstai

Elämäni vuosirenkaina

Olen alkanut opiskelemaan voimauttavaa valokuvausta. Kurssin aluksi keräsimme kaikki mahdolliset kuvat itsestä vauvasta nykyaikaan. Kuvien avulla kerroimme itsellemme ja toisillemme oman elämäntarinamme. Minä valikoin omista kuvistani tarinan, joista syntyi oman elämäni vuosirenkaat. Löysin elämästäni viisi selkeää kerrosta. Näkökulmaa vaihtamalla kerroksia olisi voinut olla joko enemmän tai vähemmän.

Oli mielenkiintoista havaita, miten omakin tarina saa erilaisia sävyjä sen mukaan, millainen kuva on päällimmäisen kuvan takana olevassa vuosirenkaassa. Kokeilkaapa omien kuvienne kanssa, mutta varatkaa vierelle joku, jonka kanssa jakaa kuvien herättämiä tuntemuksia.

Talvi tuli - pakkanen paukkuu

Vihdoinkin talvi. Pakkasta on yli 20 astetta. Taivas on kirkas. Mielikin on valoisa. Pukeuduin ulos mennessäni vähän liian kevyesti, sillä tarkenin juuri ja juuri ottamaan tuon kuvan.

Luen parhaillaan mielenkiintoista kirjaa: Antti S. Mattila, Näkökulman vaihtamisen taito, WSOY 2006. Asioilla on aina puolensa ja puolensa. Mikään ei välttämättä ole sellaista miltä se näyttää. Se voi olla myös toisenlaista. Riippuu näkökulmasta ja sen me voimme itse valita. Mattila lähtee liikkeelle antiikin filosofiasta ja päätyy mielenkiintoisiin esimerkkeihin, kuinka kuka tahansa voi ratkaista oman elämänsä Gordionin solmuja.

Olen lukenut kirjan. Luin saman kirjan ensinmäisen kerran jo silloin kun se ilmestyi (1998) ja yhä Jostein Gaarder jaksoi innostaa. Tuomo kertoo blogissaan lukeneensa Antti Eskolaa. Olen minäkin Eskolani lukenut ja uusin on odottamassa. Saman aiheen ympärillä pyörivät molemmat - Antti ja Jostein. Vita Breviksessä minua viehättää historiassa sivuun jätetty näkökulma, jonka Jostein nostaa upeasti esille. Floria Aemilia on nimittäin kirkkoisä Augustinuksen unohdettu rakastettu ajalta ennen kuin Aurelius Augustinuksesta tuli piispa. Jostein on kaivanut Florian esiin Augustinuksen tunnustuksista ja kirjoittanut Florian nimissä kirjeen Augustinukselle.

Lukekaa ja ihmetelkää! Jos Augustinus ei olisi katkaissut suhdettaan Floriaan, niin saattaisipa olla, että kirkossa puhuttaisiin seksuaalisuudesta aivan toiseen sävyyn kuin nyt.

Hyvää Uutta Vuotta 2007!

Vuosi vaihtui melkein kesäkelissä. Vesisade sentään loppui ja sumukin hälveni ennen 0-hetkeä.

Raketit eivät tällä kertaa tarttuneet kameran linssille, mutta näkyypähän niistä pieni valon kajastus korkeiden kuusien takaan. Olisittepa nähneet ne, jotka avautuivat kuusien yläpuolella!

Joulua on vietetty

Joulun pyhät menivät mukavasti sekä töissä että leväten. Molempia juuri sopivasti. Yksi veli kävi perheensä kanssa kylässä. Söimme jouluruokia - kuinkas muuten. Pelasimme myös Trivial Pursuitia, jonka kaivoimme esiin unohduksen hyllyltä.











On ollut aikaa katsella joulukuusta. Kuusen valot tulevat kivasti esiin lasipallojen lävitse. Tuli muuten hieman muutettua perinteitä. Meillä on ollut koko avioliiton ajan elävät kynttilät kuusessa - nyt ostimme lisäksi pienet led-kynttilät.

Jouluaaton kuva

Joulurauha on Turussa julistettu. Kuusi on koristeltu ja puuro syöty. Leppoisaa joulunaikaa kaikille blogissani vieraileville!

Epäonnistunut kuva & kiva meemi

Valokuvatorstain teemana on kauhein, epäonnisin "no, huh huh!"-kuva. Tämä kuva on sitä ehkä vain itselleni, sillä onhan kuva oikeastaan kaunis katsella. Alunperin tarkoitus oli kuvata kreikkalaista hääjuhlintaa. En kuitenkaan malttanut odottaa loppuun asti kameran sulkimen hidasta liikettä pitkässä aikavalotuksessa. Lopputulos näkyy ohessa.

Mutta nyt sitten odotellaan joulumieltä. * Uhkaavat pilvet rakoilevat onneksi tällä hetkellä. *

ulkona haukkuu koira *

Laittelemme juuri kotia kuntoon ruokavieraita varten.* Lopputuloksesta ei kuitenkaan voi olla täysin varma mitä se tulee olemaan.*

(Tämä loppu on vastaus Ritan haasteeseen. Lauseiden alkuperä löytyy *-linkistä.)

Suomi 89 vuotta!

Ikkunalla palaa kaksi kynttilää. Näin on muistettu Suomen itsenäisyyttä jo varhaisista ajoista. Niinpä mekin laitoimme kynttilät ikkunallemme, vaikka eipä niitä taida kukaan nähdä, sillä eihän pihallamme tähän aikaan ole ketään. Julkisivun puolella kynttilöille ei ole sopivaa paikkaa. Näkyvyyskään ei siellä ole paljoa parempi, sillä ohi kulkevalla kävelytiellä ei ole valaistusta. Kukapa sielläkään kulkisi.

Illan ohjelmana on perinteinen Linnan juhlien seuraaminen televisiosta. Seurana hyvää glögiä ja Suomi-leivoksia.

Lisää itsenäisyyspäivästä myös muissa blogeissani: Kuvajuttuja ja Blogi.

Siipiporukat (Minä ja iso parvi ystäviä)

Myönnä heti: lainasin otsikon ja vähän aihettakin Ritalta. Jokasyksyinen ilonaihe on tilhien saapuminen. Niiden helisevät äänet kuuluvat kauas. Ensin vain kuuluu ja lopulta näkeekin. Näitäkin lintuja luulin aluksi puun lehdiksi, kunnes tulin riittävän lähelle havaitakseni millaisista "lehdistä" on kysymys.


Tilhet näyttävät viihtyvän hyvin kimpassa. Juttua piisaa ja vaarasta varoitetaan myös kaveria. Kuitenkin oma marja on oma marja. Sitä ei kaverille anneta. Marja suuhun ja sitten ylös puun oksalle sitä nauttimaan.

Taivas täynnä tuhansia tilhiä. En ole koskaan ymmärtänyt Hitchcockin Lintuja, vaikka elokuva sinänsä onkin hyvä. Kun taivas pimenee linnuista, niin ei siinä ensinmäiseksi ole tullut mieleen pelko. Lintuinfluenssa on kuitenkin tuonut tähänkin näkymään oman varjonsa. Silti en suostu pelkäämään lintuja. En ainakaan ennen kuin niiden vaarallisuudesta on selkeää näyttöä. Siihen asti iloitsen taivaan täyttävistä ystävistä. Tulkaa tilhet ja syökää! Pihlajat ja pensaat on katettu herkullisilla marjoilla.

Nuotio valaisee, nuotio lämmittää...

Tässäkin olisi ainesta Valokuvatorstain kaamoskuvaksi, mutta en halua yhdistää elävää tulta ja kaamosta keskenään. Sitä paitsi olen jo mukana yhdellä kuvalla ja osallistuin pitkästä aikaa myös Runotorstaihin. Molemmat tuotokseni löytyvät täältä.

Kaamos tai ei - nyt on hyvä hetki sytytellä tuli takkaan, nuotioon tai edes kynttilään ja antaa mielen levätä liekin rauhoittavassa valossa. (Ole kuitenkin huolellinen tulen kanssa!)

Valkoista ulkona ja sisällä

Ainakin kuvissa maisema säilyy valkoisena, vaikka ulkona olisi millainen suojasää tahansa. Sisälläkin kukkivat valkoiset kukat loputtomiin...

Valokuvatorstain tämänkertainen aihe on valkoinen.

Tippuuko vai ei?

Terassin katon lumipeite on näillä keleillä (-1...+2) lähtenyt liikkeelle. Viikon verran lumilippa on roikkunut katolta. Saman ajan olemme nauttineet siitä, että yöllä ei katulampun valo paista suoraan tyynylle. Ehkäpä jonain yönä heräämme äkilliseen valoilmiöön, kun lumi tulee alas ja verho poistuu. (Vrt. naapurin katto.) Koska tullaan sille rajalle, jolloin painovoima on voimakkaampi kuin katon kitka tai lumivaipan "sitko"?

Valmis kuva ja saarna

Kuva on tulkintani valmiista. Mielestäni hauraus on valmiutta. Tästä enemmän jäljempänä. Kuvalla osallistun Valokuvatorstain haasteeseen.

________________________________________________________

Matt. 5: 13-16


Jeesus sanoo:

»Te olette maan suola. Mutta jos suola menettää makunsa, millä se saadaan suolaiseksi? Ei se kelpaa enää mihinkään: se heitetään menemään, ja ihmiset tallaavat sen jalkoihinsa.

Te olette maailman valo. Ei kaupunki voi pysyä kätkössä, jos se on ylhäällä vuorella. Eikä lamppua, kun se sytytetään, panna vakan alle, vaan lampunjalkaan. Siitä sen valo loistaa kaikille huoneessa oleville. Näin loistakoon teidänkin valonne ihmisille, jotta he näkisivät teidän hyvät tekonne ja ylistäisivät Isäänne, joka on taivaissa.»

________________________________________________________

Kolme kuvaa: suola, kaupunki ja lampun valo. Sama asia kolmesta näkökulmasta. Kolme kuvaa meistä kristittyinä, seurakuntalaisina ja kirkkona. Ei kahta ilman kolmatta.

Kaksi on kuitenkin ylitse kolmannen. Vuorella oleva kaupunki näyttää jäävän vain maininnaksi suolan ja valon viedessä kaiken huomion.

Meille 2000-luvun suomalaisille vuorella oleva kaupunki on vain yksi kaupunki muiden joukossa. Toisin oli ajanlaskumme alussa. Tuolloin ainakin juutalaiset kuulijat tunnistivat kaupungissa viittauksen profeettojen lopunajan odotuksiin. Heille oli tuttu Jesajan sana:

Tulee vielä aika, jolloin Herran pyhäkön vuori seisoo lujana. Ylimpänä vuorista se kohoaa, korkeimpana kukkuloista, ja kansat virtaavat sinne. Monet kansat lähtevät liikkeelle sanoen: -- Tulkaa, nouskaamme Herran vuorelle, nouskaamme Jaakobin Jumalan pyhäkköön! Hän opastaa meitä tiellään, ja me, me tahdomme kulkea hänen polkujaan, sillä Siionista tulee Herran sana ja Jerusalemista kaikuu Jumalan puhe. (Jes 2: 2-3)

Näin vuorella oleva kaupunki laajentaa näkökulman tästä päivästä tulevaisuuteen. Se on kuin kiintopiste, joka antaa nyt elettävälle hetkelle suunnan ja merkityksen. tulevaisuudessa emme voi kuitenkaan elää. Elämä on tässä ja nyt. Siksi on puhuttava myös suolasta ja valosta.

Matteuksen ajan juutalaisille Jumalan laki oli suola ja valo. Markuksen evankeliumi jatkaa ajatusta toteamalla: ”Olkoon teillä suola itsessänne ja eläkää sovussa toinen toistenne kanssa.” (Mark. 9:50) Matteus taas sanoo suoraan: ”Te olette maan suola.” (j. 13)

Me olemme maan suola. Mutta miten on makumme laita? Samaan aikaan, kun ihmisten kaipuu Jumalan luo tilastollisesti lisääntyy, niin väki kirkossa vähenee. Olemmeko käyneet mauttomiksi? Tällaiseen itseämme koskevaan kysymykseen ei ole helppo vastata, sillä on aina kivuliasta katsoa omia puutteita. Eihän kukaan haluaisi peilistäkään nähdä todellisia kasvojaan. Peilin edessä tartutaan mahdollisimman pian kampaan ja muihin apukeinoihin, jotta näkisi itsensä kauniimpana.

Mauton suola ei kelpaa muuhun kuin pois pantavaksi. Tästähän on kysymys niiden ihmisten kohdalla, jotka ovat jättäneet kirkon. Me olemme käyneet heille mauttomiksi. He eivät enää tarvitse meitä seurakuntana ja kirkkona. Kelpaamme vain pois pantavaksi. Tietenkin voi aina kysyä onko vika suussa vai suuhun pantavassa, kun suola ei enää maistu? Joka tapauksessa on hyvä tutkailla myös itseä: Millainen maan suola me olemme?

Voiko olla mautonta suolaa? Yritäpä huudella suolasta pois sen suolaisuus. Mitä jää jäljelle?

Te olette maan suola. Ei Jeesus sanoisi näin, jos suolana oleminen olisi ominaisuus, jonka me voimme hankkia itsellemme tai olla hankkimatta. Me olemme maan suola kaikkine virheinemme ja puutteinemme. Suolan suolaisuus ei ole riippuvainen meidän inhimillisistä ominaisuuksistamme. Kirjoittahan Paavalikin kirjeessään roomalaisille: ”Te ette kuitenkaan elä oman luontonne vaan Hengen alaisina, jos kerran Jumalan Henki asuu teissä. Mutta se, jolla ei ole Kristuksen Henkeä, ei ole hänen omansa. Jos Kristus on teissä, teidän ruumiinne tosin on kuollut synnin vuoksi, mutta Henki luo elämää, koska teidät on tehty vanhurskaiksi.” (Room. 8: 9-10)

Mitä tämä nyt merkitsee? Ensin totesin suolan käyneen mauttomaksi ja sitten kumoan sen Paavalin sanalla, joka osoittaa sen olevan mahdotonta. Kuulostaa ehkä kummalliselta.

Ehkäpä myös Matteuksen evankeliumin kirjoittajakin huomasi saman, kun vaihtoi suolasta valoon.

”Te olette maailman valo.” Olla suola on samaa kuin olla valo. Me olemme valo, koska Kristus meissä on valo. Valo ei ole oma ominaisuutemme. Ei ole kyse siitä mitä me osaamme. Onhan niitä monenlaisia lamppujakin. Kaikin tavoin toiminnallisesti erinomaisia, mutta myös sellaisia, joita on vaikea käyttää (jos ei osaa). Näitä jälkimmäisiä ovat ainakin jotkut vanhat kaasulamput, joita on vielä joissain metsäkämpissä. Minä en ainakaan osaa niihin laittaa valoa ilman huolellista ohjeiden lukemista. Yhtä kaikki valo kaikissa lampuissa on sama: ne valaisevat ja palvelevat tehtävässään erinomaisesti.

Televisiossa on yksi ohjelma, jonka katson aina kun vain voin: ruotsinkielisellä FST kanavalla tulee joka toinen sunnuntai illan suussa Maria Sundblomin juontama Salt / Suola. Se on keskustelua, rukousta, raamatunlukua, musiikkia ja meditaatiota. Ohjelmassa tehdään teologisia voltteja ja kuullaan tavallisten ihmisten kertomuksia. Mutta myös ruumis saa osansa: suola tuntuu iholla, kutittaa sieraimissa, maistuu suussa. Salt on ohjelma, missä silmäkin lepää.

FST Suolassa tiivistyy mielestäni hyvin päivän evankeliumin sisältö. Ohjelmassa ei vaieta haastateltavien puutteista ja mahdollisista vioista. Siinä on läsnä koko ihminen kysymyksineen ja epäilyineen. Asioista puhutaan sellaisina kuin ne koetaan. Raamattuakin luetaan, mutta sen taakse ei piilouduta eikä sillä silotella mahdollisia ongelmia. Salt on lupa olla keskeneräinen, kyselevä ja etsivä.

Missä vaiheessa uskoon on liitetty vaatimus valmiina olosta? Ikään kuin usko voisi olla jotakin, minkä voi omaksua valmiina pakettina. Muikun blogisivulta sattui silmiini (Kiitos Rita Mentorille) paljon puhutteleva runo:

muikku.vuodatus.net/blog/295197

Runossa ihmetellään lyhtypylvään ilmoitusta ”Oletko valmis, Jeesus tulee”. Miten niin valmis? Tarvitaanko pyhäpuku tms? Runon lopussa todetaan uskon riittävän yksistään, mutta minkäs teet, kun ei sitäkään ole tähän hätään.

Emme me tarvitse valmista uskoa, emme edes mitään erityistä valmiustilaa.

Meidän valmiutemme on sitä, että olemme keskeneräisiä. Jumalan voima tulee täydelliseksi heikkoudessa, kirjoittaa Paavali (Room. 12:9). Usko on matkalla olemista, tien kulkemista. On lupa kysyä, etsiä ja epäilläkin. Me olemme suola ja valo, mutta suola ja valo ei tule meistä vaan Kristuksesta. Tästä muistuttaa myös ehtoollisen alkaessa usein kuultava kutsu: ”Tulkaa, kaikki on jo valmiina.” Muunlaista valmiutta me emme enää tarvitse.

________________________________________________________

P.S. Olisi pitänyt kirjoittaa saarna runomuotoon, niin olisin voinut osallistua myös Runotorstaihin.

Aikamatka kesään

Syksyyn mahtuu väriä, mutta myös synkkää pimeyttä. Nyt ensimmäisten räntäsateiden jälkeen tekee mieli palata kesän lämpöön. Viime kesä jäi mieliin lämpimänä. Niin jäi myös Kreikka, missä sain käydä syyskuussa helteiden loputtua Suomessa.

Jos Kreikan kuvat kiinnostavat, niin pistäytykääpä täällä. Kuvasin yli 1700 km kreikkalaista maisemaa. Pieni varoituksen sana pappeja pelkääville: Kuvissa esiintyvät henkilöt ovat miltei poikkeuksetta kaikki pappeja.

P.S. Kyllä niitä Ruotsin kuviakin saa katsoa. Hellettä oli sielläkin.

Syksyn ja talven rajalla

Syyslomalla on aikaa tarkkailla talven tuloa. Tässä satunnainen luonnon ja säiden tarkkailija seisoo Mietoisten lahden rannalla ja nauttii siitä, että tuli laitettua riittävästi vaatetta päälle.

Sää Mietoisten lahdella torstaina 19.10. oli kolea ja tuulinen. Onneksi juuri tähän paikkaan tuuli ei osunut. Kuuma tee maistui ja lämmitti mukavasti.

Mukavaa Valokuvatorstaita! Nautitaan syksystä ja sen väreistä. Pian talvi pyyhkii värit valkean vaippansa alle.

Aiheellinen viesti

Kyltin viesti lienee aiheellinen, vaikka herättääkin hilpeyttä. Pitääkö varoa koiraa vai äkkijyrkkää putousta? En nähnyt koiraa hereillä. Nukkuessa siitä ei ainakaan ollut mitään vaaraa.

Valokuvatorstain aihesanat ovat viesti, merkki, logo, ikoni.

Valoa kerrakseen

Talvinen valo järven jäällä.

Alkukesän valo jokivarrella.

Keskikesän valo metsän siimeksessä.

Valo pyrkii sisään.

Valokuvatorstain aihe on valo.

Aakkosten rajaama juttu

Aamuisin parasta on hiljaisuus, mitä päivän äänet eivät ole vielä rikkoneet.
Bengtskärin majakan yö on minulta vielä kokematta.
Ceciliasta lauloi Paul Simon silloin, kun olin vielä nuori.
David oli paljon muutakin kuin vain Goljatin siloposkinen kukistaja.
Erilaisuus hämmentää. Mutta kuka oikeasti nauttii yllätyksettömästä samanlaisuudesta?
Fariinisokeri antaa ruokiin ja leivonnaisiin makua.
Gula gula on Marie Boine Persenin levy, jonka vinyyliversio kului levysoittimessani miltei loppuun. Myöhemmin hankin sen CD:nä.
Harjoitus tekee mestarin.
Illan sininen hetki menee monelta ohi.
Juustoissa en kaipaa hometta, mutta olen pienessä määrin oppinut sellaisestakin juustosta pitämään.
Kreikkaan lähden aina mielelläni.
Latinotansseista haluaisin oppia salsaa ja cha chaata paremmin.
Mariaa epäillään Jeesuksen rakkaimmaksi opetuslapseksi. Aiheesta suunnitellaan jo tieteellistä opinnäytetyötä.
Nero oli teekkarien viimekeväisen speksin aihe. Kävin katsomassa ja pidin näkemästäni.
Olkapääni on ollut koko viikon kipeä. En tiedä siihen mitään syytä.
Päämäärä on välillä kadoksissa. Siitä ei ole haittaa niin kauan kuin en ole täysin eksyksissä.
Q-teatterissa en ole koskaan käynyt. Tiedän, että se löytyy Helsingistä.
Rakkaudesta on tehty miljoonia lauluja eikä loppua näy.
Sinisen kuvan olen ottanut Madeiralla. Se on osa suurempaa sinistä taulua, jonka on maalannut taiteilija (nimen olen jo unohtanut).
Tartto on kaupunki Virossa. Olen kuullut ja lukenut siitä paljon. En ole vielä itse käynyt.
Urheilu ei jaksa sytyttää ellei kyseessä ole taitoluistelu – erityisesti pariluistelu.
Viihteessä en pidä liiasta makeudesta.
Walt Disney kuului lapsuuteeni. En ole häntä aikuisenakaan karttanut.
X-files –sarjaa katsoin vain toisella silmällä ja silläkin vain vähän. Vika ei ollut ohjelmassa.
Yllättäen olen pääsyt jo näin pitkälle tätä aakkosjuttua.
Zorron merkki on Z. Tämän opin jo pienenä poikana.
Åmol osui viime kesänä matkani varrelle. Tuli heti mieleen Fucking Åmol, vaikka leffa jäikin aikoinaan näkemättä.
Äly hoi älä jätä! Mutta entä, jos se olenkin minä, joka jätän älyn?
Öhöm! Olen ylpeä siitä, että pääsin loppuun. Kiitos vinkistä Rita ja Tui.

Sanat isolla K:lla

Vastaan Ritan haasteeseen ja kerron kymmenen K:lla alkavaa sanaa selityksineen. Sanat ovat siinä järjestyksessä, kun ne tulivat mieleeni.

KRISTIINA
Yli 22 vuotta olemme kulkeneet samaa polkua ja matka jatkuu...

KITARA
Nuorempana yritin kovasti päästä sisälle musiikkimaailmaan. Kävin kitaratunneilla ja olin innokas säestämään lauluja jos vain joku suostui laulamaan. Nykyään tartun kitaraan vain käytännön pakosta. Into soittamiseen lopahti, kun en koskaan oppinut kuulemaan musiikkia niin, että voisin soittaa ilman nuotteja. Pidän kuitenkin kitarani vireessä. Ei sitä koskaan tiedä...

KORVAT
Korvat ovat tärkein ”työvälineeni”, sillä jos en ensin kuule niin turhaa on kaikki puhumiseni.

KAMERA
Kamerasta on tullut osa itseäni. Se seuraa mukana miltei kaikkialle.

KUVA
Kuva puhuu minulle enemmän kuin sana. Haluaisin kuvieni laajentuvan tarinaksi ja puheitteni pelkistyvän kuviksi. Tällä hetkellä minua kiinnostaa Voimauttava valokuva. Jos hyvin käy, niin pääsen opiskelemaan sitä kevättalvella 2007.

KUKKA
Kuvaan mielelläni kukkia. Minulta on silti turha tulla kysymään mitään kukista tai kasveista yleensäkään. Tiedän niistä vain sen, mitä olen kuviini tallentanut. Sisältökysymyksissä suosittelen kääntymistä vaimoni puoleen.

KIRJA
Pidän kirjoista. Vaeltelen mielelläni kirjakaupoissa ja selailen kirjoja, vaikka ei olisi aikomustakaan niitä ostaa. Kotini kirjahyllyt pursuilevat lukemattomia kirjoja. En tiedä, miksi pidän kirjoista. Enhän ole mikään lukutoukka.

KIRJASTO
En osaisi elää ilman kirjastoa. Nykyisin lainaan kirjastoista enemmän CD-levyjä kuin kirjoja. Näin on tulee kuunnelluksi musiikkia, jota muuten ei ehkä koskaan kuulisi. Kirjastosta on helppo lainata levy vain pelkkää uteliaisuutta.

KIRKKO
Kirkko on ollut osa elämääni syntymästäni alkaen. Ehkäpä juuri siksi suhteeni kirkkoon on täynnä säröjä. Mutta juuri nuo säröt tekevät kirkosta läheisen. En jaksaisi olla mukana säröttömässä kiiltokuvakirkossa.

KOTI
Mikään ei voita sitä tunnetta, kun palaa reissulta kotiin ja laskee laukut lattialle: ”Kotona taas!” Remontin keskelläkin koti on koti.

Koska tämä meemi oli niin hauska, kutsun mukaan myös

JASKAN (J:llä alkavat sanat) ja
PIKKULIINAN (P:llä alkavat sanat)

10 vuotta hän asui meillä

Jalmari punakorvakilpikonna asui meillä 10 vuotta. Tullessaan hän oli 3,5 vuotias. Tänään koitti päivä, jolloin hän muutti uuteen kotiin. Uusi (joskin ehkä väliaikainen) koti löytyi Lammilta. Jos vesikilpikonnat kiinnostavat, niin täältä niitä löytyy. Mikäli juuri Jalmari kiinnostaa, niin hänestä voi kysellä Miraclelta.

Olisi Jalmari muuttanut meiltä ilman vesivahinkoakin, sillä hänen hoitajansa on muuttamassa Helsinkiin eikä voi ottaa kilpikonnaa mukaansa.

Jalmari oli meidän perheen hiljaisin jäsen. Ei puhua pukahtanut, mutta toisinaan innostui riehumaan akvaariossaan niin, että hiekka pöllysi ja akvaarion rajoja koeteltiin.

Homekätkö ja muita havaintoja

Kun vanhaa purkaa, niin ei voi välttyä yllätyksiltä. Makuuhuoneemme nurkasta puretun vaatekomeron takaa löytyi hometta. Siellä on siis ollut kosteaa jo aiemminkin. Nyt koko seinä menee purkuun. Toivottavasti enää ei löydy lisää yllätyksiä.

Vakuutusyhtiön kanssa oli aluksi vaikeuksia, kun ei ollut yhteistä kieltä millä vahinkoa kuvata. Tänään sieltä kävi mies paikan päällä ja lopulta aloimme ymmärtää toisiamme paremmin. Ilmeisesti jokaisella ammattialalla on oma kielensä. Näinköhän olen minäkin oman amattikieleni sokaisema?

Tie vie

Tie vie sinne minne sen antaa luvan viedä. Minulle matkalla olo on omien totuttujen reviirien avartamista. Uudet ihmiset ja uudet tavat - aina ne jonkinlaisen jäljen jättävät. Se mihin kotona on tottunut, ei muualla olekaan enää mikään itsestään selvyys.

Jos matkakuvat kiinnostavat, niin niitä kokoilen pikkuhiljaa tänne. Kotona vallitseva vesivahingon aiheuttama sekasorto hidastaa kuvakertomusten valmistumista. (Tällä hetkellä näyttää siltä, että koti on kunnossa vasta syyskuun lopulla.)

Pikkuliinan jutut

Pikkuliinan jutut

Kotona taas...

Kaksitoista päivää pois kotoa. Sillä aikaa kaaos kotona ei ole edennyt juuri minnekään. Hurisevat kuivurit vain toivottivat tervetulleeksi ja pitivät sellaista meteliä, että aluksi ei muuta kuullutkaan. Ne oli pakko kytkeä ainakin ensimmäiseksi yöksi pois päältä, sillä matkan jälkeen kaipasi edes yhden hyvin nukutun yön. Nyt kuivureita on päivän kuunnellut ja niihin alkaa jo "tottua".

Kiitos kaikille kannustaville kommenteille. Ei elämä lopu vesivahinkoon. Life is still calling!

Vesivahinko

Kymmenen päivän rippikoululeiri Högsårassa päättyi. Kotona odotti katastrofi: vesikilpikonna oli laittanut tuulemaan ja heivannut pumpun letkun yli laidan. Tuloksena lattialla lainehti parisataa litraa leväistä vettä. Vaimo ja tytär olivat ehtineet enen kotiin paluutani siivota pahimmat jäljet.

Eipä tarvitse miettiä mitä tekisi. Päivät menevät töissä. Lauantaina kolme vihkimistä. Sunnuntaina konfirmaatiomessu ja kyläilyä leiriläisten kodeissa (5 kutsua). Illat ja vähän yötäkin raivaan kotia remonttia varten. Vahinkoarvioija kävi tänään aamulla sanomassa, että kolmen huoneen lattia menee uusiksi. Samoin uusimista vaativat myös vaatehuoneen ja eteisen lattiatkin. Parketista pitäisi uusia kaksi neliötä - koko parketin uusiminen vaatisi koko asunnon tyhjentämistä.

Koska työhuonekin menee remonttiin, niin joudun sulkemaan tietokoneeni ja jättämään blogit toistaiseksi rauhaan. Palaan takaisin ehkä vasta elokuussa koulujen alkamisen aikoihin.

Aloitan kesäloman maanantaina ja tiistaina pitäisi olla jo muualla kuin kotikatastrofin keskellä.

Hyvää kesää lukijoilleni!

Mukavaa kesää!

Jätän tämän ja tuon toisen (linkki oikealla) blogini kesätauolle. Olosuhteiden pakosta olen pelkän Communicatorin varassa ja sillä ei kumpaakaan nyt olemassa olevaa blogiani pääse päivittämään. On kuitenkin olemassa vaihtoehto ja siksi kokeilen sitä: Tervetuloa merellisiin tunnelmiin Saaristomerelle. Mikäli teknikka toimii niin saatte välähdyksiä Högsårasta ja Vänöstä. Jos ei, niin sitten pidetään taukoa ja nautitaan vain kesästä.

Valoisaa juhannusta!

Juhannussaarna Janakkalan Pyhän Laurin kirkossa 24.06.2006

Luuk. 1: 57-66

Elisabetin aika tuli, ja hän synnytti pojan. Kun naapurit ja sukulaiset kuulivat suuresta laupeudesta, jonka Herra oli hänelle osoittanut, he iloitsivat yhdessä hänen kanssaan. Kahdeksantena päivänä kokoonnuttiin ympärileikkaamaan lasta. Muut tahtoivat antaa hänelle isän mukaan nimeksi Sakarias, mutta hänen äitinsä sanoi: "Ei, hänen nimekseen tulee Johannes." Toiset sanoivat: "Eihän sinun suvussasi ole ketään sen nimistä." He kysyivät viittomalla isältä, minkä nimen hän tahtoi antaa lapselle. Sakarias pyysi kirjoitustaulun ja kirjoitti siihen: "Hänen nimensä on Johannes." Kaikki hämmästyivät. Samalla hetkellä Sakarias sai puhekykynsä takaisin, ja hän puhkesi ylistämään Jumalaa.

Sillä seudulla joutuivat kaikki pelon valtaan, ja näistä tapahtumista puhuttiin laajalti koko Juudean vuoriseudulla. Ne, jotka niistä kuulivat, painoivat kaiken mieleensä ja sanoivat: "Mikähän tästä lapsesta tulee?" Sillä Herran käsi oli hänen yllään.

Juhannuksen mies on Johannes. Ei kuka tahansa Johannes, vaan Johannes Kastaja - kovaääninen kamelinkarvamies, jonka kohtaloksi koitui pään menetys Herodeksen juhlan tanssiesityksen palkkioksi.

Johannes julisti tulevaa aikaa: valon koittamista pimeyden keskelle. Niinpä Johanneksen juhla sopii hyvin suomalaiseen keskikesään, kesäpäivän seisauksen tuntumaan. Me elämme juuri nyt vuoden valoisinta aikaa. Mutta ei Johannes tarkoittanut tätä silmin havaittavaa valoa, vaan aivan toista valoa.

Tuo toinen valo - sen tulemista me kirkossa yhäkin aavistelemme, vaikka kirjoitusten mukaan valo ilmestyi keskuuteemme jo ajanlaskumme alussa. Jeesuksen tuoma valo oli kuitenkin niin toisenlaista kuin mihin oli totuttu, että se jäi monilta huomaamatta. Lopulta sitä ei edes haluttu huomata. Näin sai Jeesuksin valon tuojana kokea edelläkävijänsä kohtalon. Pimeys ei kestänyt valoa. Valon tuoja sai osakseen ristinkuoleman.

Johannes Kastajan elämää ja karua kohtaloa miettiessäni tulee mieleen tunnettu satu: Yrjö Kokon Pessi ja Illusia. Siinä Kokko kuvaa hienosti pimeyden ja valon kohtaamista. Mutta koska kyseessä on satu, niin kertomuksen lopputulos on toinen. Sadulla on kuitenkin selkeä kosketus elävään elämään.

Eläinlääkäri Yrjö Kokko toimi jatkosodan ajan Kannaksella eläinlääkintäkapteenina. Kun Kokko joutui viettämään joulun 1941 asemapaikassaan, päätti hän lähettää lapsilleen joululahjaksi kuvitetun joululehden satuineen. Kokko oli jo pitkään suunnitellut kirjoittavansa jonkinlaisen luontosinfonian, ja hän kuvaa kirjassaan Sota ja satu, miten idea syntyi.

Joulun alla Kokko oli käynyt tarkastusmatkalla Kyyrölässä. Muutamaa vuotta aikaisemmin hän oli kierrellyt Kannaksella ja myös Kyyrölässä ja paikan kauneus oli tehnyt häneen vaikutuksen. Nyt Kyyrölän kirkko oli joutunut tulituksen kohteeksi ja kirkon alttaritaulu oli saanut osumia. Jeesuksen kasvot olivat osittain tuhoutuneet ja ohimoon oli iskenyt kranaatinsirpale. Näky järkytti Kokkoa kovasti ja kun hän paluumatkalla näki neuvostoliittolaisen sotavankijoukon laahustavan tiellä, hänen ahdistuksensa vain lisääntyi. Niin sai alkunsa luontosinfonian idea. Pessimisti-menninkäinen ja opitimisti-keijukainen saivat hahmon.

"On tavallaan kummallista, että tarvittiin sodan hävittämä kirkko, lohduton vankijoukko, pakkasilta, tykkien jylinä ja suutulet ennen kuin satuni lyyrinen ja filosofinen "sävel" syntyi."

Kokko kirjoitti ja kuvasi satuaan kolmen vuoden ajan keskellä rintaman todellisuutta. Sadun maailmassa eläminen auttoi Kokkoa kestämään, mutta sota loi kirjaan oudon tunnelman taustalla odottavasta tuhosta, vaikka tarina päättyykin onnellisesti Pessin ja Illusian lapsen, hännättömän ja siivettömän, siis ihmisen syntymiseen. (Lähde: http://www.yle.fi/teema/sininenlaulu/artikkeli.php?id=186)

Ei Yrjö Kokko silti ole ainoa lajissaan. Kautta aikojen ovat sadut olleet ihmisten henkireikiä ulos painostavaksi koetusta todellisuudesta. Satujen avulla on aina opetettu lapsille elämän perustaitoja ja valmistettu heitä siten kohtaamaan edessä oleva elämä.

Sadussa Pessi ja Illusia löytävät toisensa - huolimatta täysin erilaisista taustoistaan. Elävässä elämässä Pessi ja Illusia eivät kuitenkaan vieläkään löydä toisiaan. Näin Johanneksen saarna pimeyden keskelle koittavasta valosta on edelleenkin ajankohtainen.

Nimi Johannes tarkoittaa "Jumala on armollinen". Johannes eli nimensä mukaisesti. Hän oli täysin tietoinen sanomansa saamasta huonosta vastaanotosta. Vankilakaan ei saanut häntä vaikenemaan. Vielä viimeisillä hetkilläänkin hän oli valmis jatkamaan työtään. Vankilassa ollessaan hän lähetti omat oppilaansa Jeesuksen luo kysymään: "Oletko sinä se, jonka oli määrä tulla, vai pitääkö meidän odottaa jotakuta muuta?" Kysymys osoittaa, että Johannes luotti loppuun asti Jumalan armollisuuteen eikä antanut synkän todellisuuden masentaa itseään.

Johanneksesta kysyttiin lapsena: "Mikähän tästä lapsesta tulee?" Voisiko kysymyksen kääntää myös koskemaan itseämme: "Mikähän meistä tulee?" Voimmeko me löytää samanlaisen luottamuksen armolliseen Jumalaan kuin mikä oli Johanneksella? Onko Johanneksen usko jotain niin poikkeuksellista, ettei sellainen voi koskaan tulla meidän osaksemme?

Näihin kysymyksiin vastaa Raamatussa apostoli Paavali. Ilmeisesti myös Rooman seurakunnassa pohdittiin uskon ja todellisuuden välistä ristiriitaa. Usko ei ratkaisutkaan välittömästi kaikkia elämän ristiriitoja. Pimeys ja valo jatkoivat yhä taisteluaan. Niinpä Paavali kirjoitti heille kirjeen, jossa hän sanoi näin:

"Me tiedämme, että koko luomakunta yhä huokaa ja vaikeroi synnytystuskissa. Eikä vain luomakunta, vaan myös me, jotka olemme ensi lahjana saaneet omaksemme Hengen, huokailemme odottaessamme Jumalan lapseksi pääsemistä, ruumiimme lunastamista vapaaksi. Meidät on pelastettu, se on varma toivomme. Mutta toivo, jonka jo näkee täyttyneen, ei enää ole toivo. Kukapa toivoo sellaista, minkä jo näkee! Jos taas toivomme jotakin mitä emme näe, me myös odotamme sitä kärsivällisesti.

Myös Henki auttaa meitä, jotka olemme heikkoja. Emmehän tiedä, miten meidän tulisi rukoilla, että rukoilisimme oikein. Henki itse kuitenkin puhuu meidän puolestamme sanattomin huokauksin. Ja hän, joka tutkii sydämet, tietää mitä Henki tarkoittaa, sillä Henki puhuu Jumalan tahdon mukaisesti pyhien puolesta." (Room. 8:22-27)

Uskon lujuus ei ole horjumatonta oikeassa olemista. Uskon lujuus on sitä, että me heikkouksiemme ja erehtymistemme keskelläkin raivaamme Jumalalle tilaa. Jumalan läsnäolo ei tarkoita meidän nuhteettomuuttamme. Eikös valon tuominen pimeään merkitse sitä, että pimeyden peittämät asiat tulevat näkyviksi! Samalla lailla Jumalan läsnäolo paljastaa vääjäämättä heikkoutemme.

Uskon lujuudesta riippumatta me erehdymme ja teemme virheitä loppuun asti. Silti saamme luottaa Jumalan armollisuuteen.

Parasta uskossa on siinä oppiminen ja kasvaminen - ei täydelliseksi tuleminen. Uskoa voisi verrata myös lasten leikkeihin. Parhaat muistoni lapsuuden leikeistä liittyvät leikin rakentamiseen. Leikki jaksoi usein kiinnostaa juuri niin kauan kuin sen rakentaminen kesti. Esimerkiksi oli kiehtovaa rakentaa junarataa ja siihen liittyvää maisemaa. Kun se lopulta oli valmis, niin itse leikkiminen junalla ei enää ollutkaan kiehtovaa. Ehkä näin on käynyt monella muullakin. On Jumalan viisautta, että usko ei ole koskaan valmis, vaan säilymme loppuun asti oppilaina.

Malttamattomuus saa meidät luulemaan, että voisi olla mahdollista uskoa virheettömästi - että voisimme löytää kaikkiin kysymyksiimme Jumalan lopullisen vastauksen.

Johannes Kastaja oli tienraivaaja. Tien raivaamista riittää kyllä vielä meillekin. Raivataan siis rauhassa tietä pelkäämättä epäonnistumisia, joita vääjäämättä on edessäpäin.

Raivataan ja ollaan keskeneräisiä Jumalaan luottaen.

Yhteisvastuuttomuuden hedelmä

Valokuvatorstain teema: hedelmä. Olen ymmärtänyt, että hedelmä om aina jonkin prosessin tuotos. Kuvan hedelmä on sen seurausta, kun ei voi enää luottaa siihen, että ihmiset kunnioittavat toisen omaa. Ennen vanhaa riitti, kun laittoi luudan oven eteen.

Kesäkuva

Olen viime päivinä nauttinut kesäisistä helteistä. Löysin pihastani tänään tällaisen maiseman. Vain meri puuttuu, mutta ei sitä tästä perspektiivistä näkyisikään.

Taideterapiaa normaaleille

Kaipaatko kesäpäivien retkikohdetta? Tässäpä yksi: Voipaalan taidekeskus Sääksmäellä.

Voipaalassa on 6.8. asti näyttely "Aurinko ja kolme kuuta". Tarjolla on maalauksia, valokuvia, maalattuja kankaita, aplikaatioita ja paperimassaveistoksia. Taisi siellä olla yksi huovutustyökin. Tekijät eivät ole tunnettuja nimiä, mutta voisivat sitä aivan hyvin olla.

Voipaalan näyttelyn taiteilijat ovat kaikki kehitysvammaisia, mutta esillä olevista töistä sitä ei voi mitenkään huomata. Normaalin ja kehitysvammaisen raja häviää näiden taideteosten äärellä. Suosittelen lämpimästi vierailua Voipaalassa!

Rajattu aihe: pyöriä, pyöreä, pyörä

Frisbee lentää ja pyörii, pyörii...


Entisestä piirakkavuoasta on jäjellä enää pyöreä muoto.

Piiri ei aina pyöri. Pyöreässä piirissä jokaisella on yhtä lyhyt/pitkä matka keskelle. Haluaisitko olla pyörän napa? Astu vain piirin keskelle ja pyöri piirin mukana.

Valokuvatorstain kolmannen viikon teema on pyöriä, pyöreä, pyörä.

Unelma unelmasta

Kävin tänään vaimoni kanssa luontoretkellä Helsingissä (Viikin luonnonsuojelualueella). Kamerani muistikortti täyttyi kuvista ja mielessäni alkoi soida helsinkiläisen Hectorin laulut. Olishan se hienoo jos tähän blogiin saisi myös äänen, mutta täytyy tyytyä kirjoitettuun tekstiin. Laulut löytyvät levyltä Ei selityksiä.

Eikö saa elää elämää / ilman sen selittelijää? / Tää eihän jatkua voi näin / tän joskus loputtava on! / On meillä yksi elämä / ei sitä sovi pelätä! / On meillä yksi kuolema / ja se on selän takana...(Hysteeri)
Tää onko unelma vai unelma unelmasta / lauluja kaduilla ja punaisia ilmapalloja / Naurava Jumala ruokkii nälkäisiä armolla / nääntyvä saa juoda maljan sateenkaaria / Jos unelmat puuttuu ei kukaan kestä koko totuutta / niin maailma muuttuu pian hassu hissipoika painaa ihmenappia / Kun rakkaus saapuu kaupunkiin / ihmiset kääntyy katsomaan / on aiheita myöhäisuutisiin / loppukevennys päättyy suudelmaan...(Kun rakkaus saapuu kaupunkiin)

Tätä kestää vain hetken

Kaikella on määrähetkensä
aikansa joka asialla taivaan alla. (Saarn. 3:1)

Pessimisti sanoo: "Mitä iloa on omenankukista? Kohta tulee rankkasade ja tiputtaa alas kaikki terälehdet."
Optimisti sanoo: "Ihanaa! Upeaa! Aurinko paistaa ja kukat ovat kauneimmillaan. Tätä hetkeä kannatti odottaa."

Valitse oma värisi ja nauti. Vai oletko mieluummin pessimisti? Epävakaista säätähän on luvassa.