Hyvää uutta vuotta 2009!

Joutsenlampi, Aulanko, Hämeenlinna

Joulusaarna - En julförkunnelse

Siihen aikaan ei vielä tiedetty, että me vielä tähänkin aikaan kokoonnumme joka joulu kuuntelemaan, mitä tapahtui keisari Augustuksen antaessa käskyn verollepanosta. Kertomusta voi kuunnella monella eri tasolla. Itselleni jouluevankeliumin kuunteleminen on pysähtymistä ajattomien kysymysten ääreen.

Maailma on muuttunut ajanlaskumme alusta tähän päivään tultaessa, mutta silti yhä painiskelemme samojen asioiden kimpussa. Ei meillä tänäänkään ole tilaa kaikille. On ihmisryhmiä, joita häädetään paikasta toiseen vain siksi, että heille ei löydy tilaa juuri meidän asuinalueellamme. Nykyisin vain Mariat ja Joosefit eivät ole enää jaksa tyytyä osaansa, vaan mahdollisuuksien mukaan he kerääntyvät yhteen ja purkavat ahdistustaan kaikin käytettävissä olevin keinoin.
 
Maailman muuttuminen ei ole myöskään poistanut pelkoa. Pelko on yhä osa ihmisen elämää. Tulevaisuuden näkymät ovat monella tapaa epävarmoja ? ainakin jos on uutisiin uskominen. Moni on menettänyt työpaikkansa, kun vakavaraisen oloinen tehdas onkin yllättäen lopettanut toimintansa. Opiskelijat miettivät mitä opiskella, kun mikään ei tunnu johtavan työpaikan saantiin. Moni vastavalmistunut joutuu tyytymään pätkätöihin. Ei tämäkään kovin turvalliselta elämältä tunnu. Tästä syystä mekin janoamme kuulla enkelin tai kenen tahansa sanovan meille: "Älkää pelätkö!"
 
Näitä miettiessäni kaivan esiin saksalaisen Jörg Zinkin kirjan Joulun salaisuus. Haluan nyt jakaa kanssanne siitä pienen osan. Jouluevankeliumi on mahdollista ottaa todesta myös näin:
 
"Betlehemin kertomuksessa siis sanotaan, ettei Jumala olekaan meistä maailmoiden takana, vaan täällä, läsnä, meidän maailmassamme. Meidän olosuhteissamme, ihmisissä, minussakin.
 
Missä ikinä hänestä kerrotaan, hän astuu eteeni. Missä hänen sanansa toteutuu ja tahtonsa tapahtuu: ennen muita, ensiksi ihmisessä Jeesuksessa Kristuksessa.
 
Mutta siitå tiedän: Hän on minua lähellä kaikessa mitä näen, ja kaikessa siinäkin mitä en näe. Eräässä perimätiedon säilyttämässä Jeesuksen sanassa, joka ei ole evankeliumissa, on tämä ajatus: 'Nosta kivi paikaltaan, halkaise puu - minä olen kaikessa.' Aavistan Jumalan läsnäolon kuin suuren voiman, joka vaikuttaa kaikessa mitä on ja mitä tapahtuu.
 
Jos näin on, silloinhan voi alkaa vielä paljon uutta, paljon sellaista mitä ei vielä näe. Silloin voin kohdata vielä paljon, ja kaikessa, mitä kohtaan, on oleva Jumala.
 
Jos tämä kaikki on totta, jos siis Jumalan sana pääsee kuuluville Kristuksessa, hänen ihmisolemuksessaan ja hänen ihmiskohtalossaan, silloinhan maailmani näyttää aivan toiselta. Silloin en näe enää kahta erillistä maailmaa, Jumalan näkymätöntä ja omaa näkyvääni, vaan yhden ainoan, jonka Jumalan vaikutus läpäisee.
 
Jos Jumala näin 'on tullut alas' korkeudestaan, silloinhan elämämme tarkoitus on ruumiillistua, ei henkistyä, vaan olla lähellä maata.
 
Silloin emme erottaudu 'pahasta maailmasta', vaan menemme keskelle sen ahtautta ja eripuraisuutta. Emme haikaile pois maailmasta, vaan liitymme siihen mukaan, rakastaen, jakamaan ihmisten pelot, huolet ja läheisyyden.
 
Emme sepittele yleviä teorioita siitä mitä meidän olisi uskottava, vaan yritämme tehdä mitä Jumala teki. Jumala ei näet ole vain Herra taivaassa, vaan pikemminkin Rakastaja, joka on meitä lähellä, ja hänen kauttaan mekin yritämme oppia rakastamaan.?"
 
Näin siis Jörg Zink. Hänen kanssaan voi olla myös eri mieltä. Mutta minusta Zinkin ajatuksessa on jotain samaa kuin Lutherilla, joka kirjoissaan kuvaa kirkkoa sairaalaksi. Maailmassa me elämme ja kirkkoon kokoonnumme hoitamaan elämän aiheuttamia kolhuja jaksaaksemme taas jatkaa matkaa.

Älkää pelätkö! Joulun evankeliumi muistuttaa meitä suuresta ilosta. Peli ei ole vielä menetetty. Elämä jatkuu.

 
Taivaallisen hyvää joulua teille kaikille!


______________________
Lainaus kirjasta

Jörg Zink, Joulun salaisuus. Kirjapaja. Pieksämäki 1990.

Nyt joulu on

Hyvää joulua!

God Jul!

Joyeux Noël!

Happy Christmas!

Häid jõule!

Boas Festas!

Een Plesierige Kerfees!

Felix Navidad!

Froeliche Weichnachten!

Lihkolas Odda Jagi!

Buone Feste Natalizie!

Krismäset mobäräk!

Valokuvatorstai 113

Tällä kuvalla liityn Valokuvatorstain teemaan "lämpö". Kota keskellä joulukuun pimeyttä kutsuu kulkijaa lämpöiseen suojaansa.

Jouluvalot pehmentävät kaupungin ilmettä. Kylmät kadut saavat lämpimän ilmeen, joka kutsuu luokseen. Kuvassa Raatihuoneenkatu Hämeenlinnassa.

Kuka saa avata kirkon oven jouluna?

Joulu kerää ihmisiä kirkkoon. Se herättää kuitenkin monenlaisia tunteita. Onko kyseessä vain tapa, millä ei ole aitoa kytköstä itse sanomaan? Voiko kirkossa käydä jouluna, jos siellä ei käy muulloin?

Facebookiiin on perustettu ryhmä "Me tapakristityt". On monenlaisia tapoja. Huonoja ja hyviä. Tapakristillisyydessä on kyse jälkimmäisestä. Kannata tapaa niin se kannattaa sinua.

Tapa se on sekin, jos käy vain jouluna kirkossa. Omalla tavallaan tämäkin kannattelee. Kuka tietää, vaikka joskus joulukirkosta jäisi jokin siemen itämään? Tästä syystä en pidä pahana kerran vuodessa esiintyvää tapakristillisyyttä. Tervetuloa kirkkoon vaikka vain tavan vuoksi!

Joskus minua pyydetään pappina nuhtelemaan joulukirkossa näitä kerran vuodessa kirkkoon tulevia "tekopyhiä". Sellaiseen en kuitenkaan suostu. Miten minä voin kenestäkään tietää, mitä hänen sisimmässään liikkuu. Tekopyhyyden mittarit ovat jokaisessa itsessään. Me näemme toisistamme lopultakin vain kuoren. Se voi eri valaistuksessa näyttää milloin miltäkin. Hurskaalta tai tekopyhältä.

Hedelmistään puu tunnetaan. Millaisia ovat tekopyhyyden hedelmät? Jos ne ovat kylmyyttä, kovuutta yms., niin niistä voin jo jotain sanoakin. Mutta jouluna kirkon ovat ovat kaikille - myös niille kylmille. Johan sen jo kaikki tietävät, että vain lämpö sulattaa kylmyyden.

Joulu kertoo meille Jumalasta, joka toimii toisin kuin me ihmiset. Kirkon tehtävä ei ole mitata kenenkään aitoutta. Siksi kirkon oven voi hyvällä omallatunnolla avata kuka tahansa - vaikka se tapahtuisi vain kerran vuodessa.

Maalaismaiseman voimauttava vaikutus

Jouluhumuun sekaantuminen on paljon itsestä kiinni. Minä itsehän olen se, joka valitsen mihin aikani käytän. Postilaatikkoon tulvivat kaupan mainokset voisi aivan hyvin laittaa suoraan jätepaperikeräykseen. Meillä keräyslaatikko on onneksi aivan postilaatikkojen läheisyydessä. Tavaratalojen sijasta voisin suosia lähikauppoja. Lahjoja olen jo pitkään antanut vain niille kaikkein lähimmilleni. Joulukorttien kirjoittaminen on silti aina isohko urakka, mutta minusta on mukava edes kerran vuodessa antaa pieni ajatus ihmisille, jotka ovat tavalla tai toisella vaikuttaneet elämääni kuluneen vuoden tai pitemmänkin ajanjakson aikana.

Petri Petterssonin vanhassa laulussa lauletaan "Katson maalaismaisemaa ja ymmärrän, kuinka onnellinen voikaan olla hän, joka täällä vain saa asustaa..."

Asun itse melkein maalaismaisemassa tai ainakin sen välittömässä läheisyydessä. Mielestäni pelkkä maisema ei tee ketään onnelliseksi. Kyllä niitä onnettomia löytyy täältäkin. Siitä ei kuitenkaan mihinkään pääse, että maisemalla voi olla vaikutuksensa mieleen. Täytyy vain osata pysähtyä ja katsoa. Niin kuin esimerkiksi vaikka tuota kuvaani. Siinä mieli lepää ja aika pysähtyy. Tosin tuossa pihapiirissä on aika ihan oikeastikin pysähtynyt aikaan, johon se jäi viimeisen asukkaan jäljiltä. Väliäkös siitä. Ulkopuolisen silmiin pihapiiri huokuu rauhaa ja se riittää. 

Näin joulun alla pysähdyn mielelläni portin kohdalla ja unohdan pieneksi hetkeksi kaiken muun. Minulle tuo näkymä on ikkuna toiseen todellisuuteen - sinne missä vallitsee oikeasti joulurauha. Pieni huoleton hetki portin pielessä vie minut ajatuksissani hetkeksi keskelle idylliä, missä arjella ei ole mitään tekoa.

Ihmisen mieli on kummallinen. Sitä voimautuu jo pienestäkin hyvästä hetkestä mielen maisemassa, vaikka mitään ulkonaisesti näkyvää ei tapahtuisikaan.

Adventin januksen kasvot

Kirjailija ja kirjallisuudentutkija Markku Envallilta on 11.12.2008 ilmestyneessä Kotimaa-lehdessä hyvä kolumni otsikolla "Hyvää joulua". Envallin mielestä "marraskuussa vallitsee se adventin eli lähestymisen tunnelma, jonka ensimmäinen adventtisunnuntai julistaa alkaneeksi mutta tässä maailmassa myös lopettaa." Neljän sunnuntai pituinen joulunodotusjakso kääntääkin "meitä kohti januskasvojensa pimeän puolen".

Ilon sijasta saammekin riehuntaa, joka on kaukana siitä, mistä joulussa alunperin oli kyse. Rauhastakin tulee ongelma. Se luo tyhjiön, joka täyttyy vastakohdallaan. Kun sitten lopulta pääsemme itse jouluun, niin toivotus "Hyvää joulua" on parodioinut itsensä loppuun.

Kolumni päätty Samuli Parosen ajatelmaa demokratiasta mukaillen: Mitä tahansa joulu onkin, ainakaan se ei ole sitä, mihin sitä käytetään.

Olemmeko kadottaneet kyvyn valmistautua juhlaan? Täytyykö joulua oikeasti lähteä pakoon, jotta siitä kykenisi nauttimaan?

Ihmettelevä katse / En ögonkast som förundrar sig

Tänään kävin kävelyllä Turengin jouluseimen luona. Jo seitemän vuotta olen sitä jokainen adventti katsellut, mutta vasta tänään huomasin paimenpojan ihmettelevän katseen. Taiteilija on saanut luotua silmiin hämmästystä ja ihmettelyä. Melkein kuulen pojan ajatukset. Niissä on juuri sitä mitä itsekin tarvitsisin tällä hetkellä. Kukapa tätä pitkään jatkunutta hämäryyttä edes huomaisi jos osaisi ihmetellä. Vai onko niin, että hämäryys on taittanut ihmettelyltä siivet?

Jos ei muuta, niin voihan sitä ihmetellä sitä, että Suomi täyttää tänään jo 91 vuotta!

Tulisitko kanssani terassille? / Skall du ha lust att komma med mid till en terrass?

Mieleni maisema tällä hetkellä.

Tyhjää täynnä.

Ja väritöntä.

Min sinnes landskap just nu.

Där finns ingentingen.

Och ingen färg.

Joulukadun avaus Turengissa / Man öppnade julgatan i Turenki

27.11.2008

Kävelykatu on "hieman" hiljaisempi kuin Helsingissä.

Gånggatan i Turenki är "litet" stillare än i Helsinki.

Pienet tontut lauloivat joululauluja. Torilla oli myös jokunen myyntikoju.

Lilla tomter sjöng julvisor. Några försäljningshyddor var i torget.

Tonttujen laulu keräsi paikalle pienehkön joukon ihmisiä.

Mera människor kom till gånggatan för att höra tomternas visor.

Hakoisten linnavuori ennen lumimyrskyä

Hakoisten linnanvuori

Slottsberget i Hakoinen

Janakkala

Kuva on vastaus Katileinin kysymykseen miten alastulo onnistuisi pulkalla. Nousu vuorelle alkaa tuon etualalla olevan viistosti oikealle laskeutuvan mäenharjanteen takaa. Puoliväliin noustaan polkua pitkin. Sitten tulevat vastaan vanhat kiviportaat, jotka ovat jo osittain säiden ja vuosien runtelemat. Loppumatka kulkee viistosti pitkin kaiteiden reunustamaa kallionreunaa. Pulkan suosittelen jättämään kotiin tai ainakin alas parkkipaikalle.

Maiseman pelkistyneet värisävyt

Nousu Hakoisten linnanvuorelle talvikelillä vaatii hieman asennetta. On katsottava mihin jalkansa laittaa - varsinkin alastulossa.

Janakkalan Pyhän Laurin kirkko

Hakoisten linnanvuorelta nähtynä.

Maisema Hakoisilta.

Kunniamaininta

Sain Anskulta kunniamaininnan komean pystin kera. Lämmin kiitos.

Kansainvälisen, Uruguaysta alkunsa saaneen palkinnon alkuperäiset säännöt ovat alla.


1. Valitse viisi blogia, joita arvostat luovuuden, kuvituksen, mielenkiintoisen sisällön ja/tai atmosfääriin tehdyn panostuksen johdosta millä tahansa maailman kielellä. 
   
2. Jokainen annettu palkinto on henkilökohtainen, ja sitä annettaessa mainitaan kirjoittajan nimi sekä linkitetään palkittavaan blogiin.

   
3. Palkinnon saaja panee palkinnon omaan blogiinsa. 
   
4. Logo tulisi linkittää alkuperäispalkinnon osoitteeseen.

   
5. Palkinnon saaja julkaisee säännöt omassa blogissaan. 

Reglerna på svenska:

1. Din uppgift blir nu att själv nominera 5 andra bloggar som du själv uppskattar.
   
2. De som mottagit awarden ska lägga upp en bild på den.
   
3. Länka till den bloggen du fick den ifrån
   
4. Ge den vidare till fem andra bloggare & länka till deras sidor.
   
5. Lämna ett meddelande i deras bloggar, så de vet att de fått awarden.
   

Viiden palkittavan blogin valinta on vaikeaa. Oma valintani kohdistuu tällä kertaa oheisiin viiteen blogiin, joissa on laatua joko sanallisen sisällön ja/tai kuvituksen suhteen. Ensimmäistä lukuunottamatta loput ovat itselleni melko uusia löytöjä.

1. Pensastaskun pihalla on aina mukava piipahtaa. Kuvissa on mielenkiintoisia rajauksia.
   
2. Naturligtvis on tietysti palkintonsa ansainnut. Pidän erityisesti lintukuvista, mutta tekstitkin ovat mukavaa luettavaa.
   
3. Tankar från ön tar mig till Gotland. Mycket vackra bilder!
   
4. Dreamcatcher Photos on täynnä kuvallista tunnelmointia. Niistä välittyy kuvaajan innostus aiheeseensa.
   
5. Fotomontaasi on mainio kuvakooste erilaisista aiheista.

Ihmisvilinässä Helsingissä

On mukavaa poistua välillä pienestä Turengista suureen kaupunkiin Helsinkiin. Tänään sunnuntaina Aleksanterinkadulla oli varmaa enemmän ihmisiä kuin koko Janakkalassa yhteensä. Jostain kumman syystä nautin tästä huiskeesta. Ehkä se johtui lumisateesta, joka pehmitti maisemaa.

Ihmisvilinä johtui Aleksin joulun avauksesta. Myös suuren tavaratalon perinteinen jouluikkuna paljastettiin tänään. Vaikka ikkuna ei kuulu lapsuuteeni, niin opiskeluajoilta alkaen olen halunnut sen joka joulutienoo jossain vaiheessa käydä katsomassa. Nyt taisi olla ensimmäinen kerta, kun näin sen heti avauspäivänä.

Lauantaina olin teatterissa. Kävin katsomassa KOM-teatterin näytöksen "Kolmas". Suosittelen sitä kaikille parisuhteessa eläville. Repliikit ovat kuin suoraan elävästä elämästä. Tunnistin niistä itsenikin.

Ensilumi

Tänään päivä valkeni valkoisena.

Alaston marrasolo

Syksy poisti ympäriltä suojan. Yhtäkkiä maisema avautui ja paljasti salaisuutensa. Kotipihamme risurastas on tiheikköjen asukas. Kesäisin sitä ei havaitse villiintyneen yrttimaan keskellä. Syksyisin sen piilopaikat lakastuvat ja haravoidaan pois. Toisin kuin muut linnut, risurastas ei sano mitään, vaan jää nököttämään paikoilleen. Jos osaisi, niin ehkä se toivoisi pian peittävää lunta. Lumikiepissä sillä olisi mukavampaa odotella kevättä.

Minusta olisi epämiellyttävää tulla tuolla tavalla paljastetuksi. Kyllä sitä haluaa itse säädellä kuinka paljon itsestään paljastaa ja missä tahdissa. Yhtäkkinen turvaverkon poistuminen ympäriltä tekee alastoman olon. Jos mahdollista, juoksisin piiloon kuin Aatami, joka huikkasi menessään: "Minua pelottaa, koska olen alasti, ja siksi piiloudun." (vrt. 1. Moos. 3:10)

On turvaverkkoja, jotka ovat välttämättömiä. Sitten on niitä, joista olisi hyvä päästä eroon. Tunne on silti molemmissa tapauksissa sama. Ei sitä haluaisi päästää irti. Mutta kuitenkin vasta alastomana sitä ymmärtää, mitä tarvitsee ja mitä ei.

Pyhäinpäivän kummallisuuksia

Aamutuimaan voi kohdata monenlaisia pulmia. Ritalla oli hiljattain kahvikatastrofi. Minä pähkäilin tänä aamuna vaihtoehtojen runsautta. Kummasta nokasta kaataisin itselleni aamuteen?

Oletteko kuulleet koskaan kenkäpuusta? Turengissa kasvaa runsasta satoa tuottava kenkäpuu. Ilmeisesti sato alkaa olla jo kypsää, sillä kovin pieniä kokoja en puusta löytänyt. Sen sijaan moni kenkäpari alkaa olla jo varsin kypsässä kunnossa. Kasvaisikohan niistä uusi kenkäpuu omaan pihaan? Olisihan tuo hienoa käydä poimimassa itselleen kengät omasta pihapuusta!

Terveisiä Suomen keskuspuistosta!

Aulanko, Hämeenlinna

Olen kullut puhuttavan Suomen Turusta, mutta Hämeenlinnassapa on Suomen keskuspuisto. Oikeasti Aulanko on osa Hämeenlinnan kaupunkipuistoa. Tässä kuvassa olemme varsinaisen puiston reunamilla. Vanajavesi pilkottaa puiden ja katulamppujen välistä.

Aulanko elää parhaillaan muutosten aikaa. Hotelli laajensi itseään kylpylällä ja naapurin rakennetaan lomamökkejä niille, joilla on varaa maksaa. En tiedä hintaa, mutta tuskin halvalla saa itselleen mökkiä miltei keskeltä kaupunkia golfkentän vierestä. Käveleminen Aulangolla on sentään ilmaista.

Vielä kerran Vilna

Nyt on tullut aika jättää jäähyväiset Vilnalle. Vähän itsekin yllätyin, että tuo viiden päivän syysmatka sai näinkin paljon palstatilaa. Olin kesällä paljon pidemmilläkin reissuilla, mutta ne olen kuitannut vain parilla kuvalla.

Vilnan teatterin muusat pysäyttävät aina. Nyt pääsimme jo sisällekin asti. Kävimme katsomassa Anzelika Cholinan tanssiteatteria TANGO IN FA. Musiikkina soivat Astor Piazzollan koskettavat tangot. Tanssin kieli on kansainvälinen. Oli mukava kokemus istua Vilnassa teatterissa ja ymmärtää mitä näkee ja kuulee.

Vilna on täynnä enkeleitä. Niitä on milloin missäkin, joskus hyvinkin yllättävissä paikoissa - mm. yliopiston pihalla seisoi yksi.

Näillä jaloilla ei ole vielä kovin pitkää talsittu. Tulevaisuus on edessäpäin.

Minä otan pari tanssiaskelta ja vaihdan aihetta. Ehkä palaan vielä joskus Vilnaan, mutta se on sitten jo toinen tarina.

Vilnaa sieltä ja täältä

Vilnan yliopisto

Vilnan yliopisto ja sen 13 pihaa täyttävät kuvan etualan. Yliopisto on Euroopan vanhimpia, perustettu vuonna 1570. Yliopisto sai alkunsa jesuiittojen korkeakouluna. Varsinaisen yliopisto statuksensa se sai vuonna 1579.

Takavasemalla näkyvä Pyhän Johanneksen kirkko on yliopiston alueella. Kuvan keskellä kirkolta näyttävä rakennus on observatorio. Yliopiston pihoihin ja hieman itse rakennuksiinkin pääsee tutustumaan arkisin yliopiston lukukausien aikana.

Traku gatve 8

Tästä portista kannattaa kulkea. Peremmältä löytyy erittäin viihtyisä tee- ja kahvihuone. Talvikylmillä siellä voi lämmitellä takkatulen loimussa. Kahvi- ja teelajeja on runsaasti. Paikka näyttää ikivanhalta, mutta on itse asiassa aivan uusi. Tee tarjoillaan hauskoissa teekannuissa. Olisin halunnut selaisen kotiinkin, mutta kuulema vasta kahden vuoden päästä niitä on luvassa myyntiin asti.

Neris-joki

Vilna on perustettu Neris-joen ja Vilnia-joen yhtymäkohtaan. Vilnia-joki on Neris-jokeen verrattuna vain pienehkö puro.

Uusi Vilna kohoaa taustalla. Niitä kuuluisia "neukkulähiöitäkin" löytyy.

Uusi aika toi Vilnaan autot. Onneksi vanhan kaupungin läpiajoliikenne  on rajoitettua, joten paikoin on hyvinkin väljää ajasta riippumatta.

Liettuan Jerusalem

Vilna on ollut keskiajasta alkaen aina toiseen maailmansotaan asti Euroopan merkittävimpiä juutalaisia keskuksia. Siitä lisänimi Liettuan Jerusalem. Sotaa edeltävänä aikana Vilnassa oli yli sata synagogaa ja kymmeniä uskonnollisia kouluja (jeshivoja).

Ennen toista maailmansotaa Liettuassa oli 240000 juutalaista. Sodan jälkeen heistä oli elossa alle kymmenen prosenttia. Juutalainen yhteisö on kuitenkin yhä elossa ja vaalii juutalaisuuden perinteitä.

Paitsi juutalaisuus, myös puolalaisuus oli vahvasti edustettuna Vilnassa ennen toista maailmansotaa. Tästä syystä juutalaiskorttelin kaupan kyltissä lukee sekä puolaa että heprealaisin kirjaimin kirjoitettua jiddissiä.

Zemaitijos gatve 9

Tästä hieman eteenpäin saman korttelin kulmataloa laitettiin uusiksi. Sinne on tulossa (niin ymmärsin) uusi hieno hotelli. Nämä Zemaitijos-kadun kaksi jiddisinkielistä tekstiä ovat rapistuva muisto ajalta, miltä Vilna näytti seitsämänkymmentä vuotta sitten. Mutta kuinka kauan?

Abrahamin siirtomaaliiike

Zemaitijos gatve 7

Vilnan juutalaiskorttelissa mennyt loistoaika on pian vain muisto.

Nyky-Liettua vaalii juutalaisuuden muistoa kunnioituksella ja monin muistomerkein. Keskustelua ja käden vääntöä juutalaisten menetetyn omaisuuden palauttamisesta oikeille omistajilleen käydään kuitenkin  vielä pitkään. Päätöksiä odotellessa aika tekee tehtävänsä tai sitten raha puhuu omalla karulla tavallaan. Toisaalta onpa lopullinen päätös sitten mikä tahansa, näitä vanhoja muistoja ei ehkä pelasta enää mikään. Kaupunki on kuitenkin ihmisten asuin- ja työpaikka - ei mikään museo.

Rabbi

Elijahu ben-Shlomo Zalman (1720-1729)

eli

Vilnan Gaon (= Vilnan Nero)

Vilnan Gaon oli ja on yhäkin arvostettu Raamatun ja Talmudin tekstien tulkitsija ja selittäjä. Paitsi teologi, hän oli myös kielitieteilijä ja filosofi, ja hän tunsi myös fysiikkaa. Vilnan Gaon on jättänyt lähtemättömän jäljen Liettuan juutalaisten eli litvakkien perinteeseen.

Öinen Vilna...

...tai ainakin melkein. Kuvasin nämä kuvat käsivaralla, joten en voinut odottaa keskiyöhön asti. Hämärän taitteessa riitti vielä valoa sen verran, että kuvista tuli kelvollisen tarkat.

Berdandinu gatve

Tämä oli kotikatumme. Pilies kadun puoleinen pää oli suljettu autoilta, mikä teki tiestä mukavan rauhallisen. Kuva on otettu majapaikkamme portilta Pilies kadun suuntaa.

Sv. Mykolo gatve

Tällainen kapea katu rajaa majapaikkamme korttelin eteläreunaa. Tälläkään kadulla ei ollut läpiajomahdollisuutta. Päättyviä teitä oli vanhan kaupungin alueella useita ja yleensä niissä oli pysäköitynä autoja perä perään. Ehkäpä autojen omistajilla on jokin systeemi, miten suma tarvittaessa puretaan.

Pilies gatve

Tässä ollaan aivan vanhan kaupungin sydämessä. Ruokapaikkoja on moneen makuun: kreikkalainen, italialainen ja liettulainen ravintola tarjoavat kukin parastaan. Lisäksi löytyy kahvila ja pari olutbubia. 

Vanhan kaupungin ainoa ruokakauppa on myös täällä. Mielenkiinnolla odotan kuinka kauan, sillä pikkuruisessa kaupassa oli töissä neljä vanhahkoa naista, joilla jokaisella oli oma kassansa ja reviirinsä, jota he eivät ylittäneet. Jos halusin ostaa mehua, niin piti odottaa, että mehun myyyjä vapautuu palvelemaan minua. Samaan aikaan edessäni tiskin toisella puolella oli myyjä, joka luki rauhassa lehteä. Hän ei voinut myydä mehua, koska hän myi vain leipää.

Kahviloita ja bubeja Vilnassa on varmaan jokaisessa korttelissa. Ei siis tarvitse kulkea pitkiä matkoja kuivin suin.

Pilies kadun päässä näkyy Paraskeva Pjatnitsan ortodoksikirkko.

(Didzioli 2)

Vilna on kirkkojen kaupunki. Katsoitpa mihin tahansa, niin aina jostain näkyy kirkko. Osa kirkoista on neuvostovallan aikaan päässyt pahasti rapistumaan ja seisovat nyt hylättyinä sijoillaan. Osaa kirkoista on palautettu takaisin alkuperäiseen käyttöön ja kunnostustyöt ovat parhaillaan menossa. Sitten on kirkkoja, jotka näyttävät kuin ihmeen kaupalla säilyneet vailla suurempia kolhuja. Tärkeimmät kirkot, kuten esimerkiksi Katedraali, kunnostettiin heti itsenäistymisen jälkeen.

P.S. gatve = katu

Vilnalaisia pihoja

Tämä oli meidän kotipihamme Vilnan vierailumme aikana. Piha on aivan vanhan kaupungin sydämessä. Pihaan johtavaa porttia pidetään suljettuna, joten tämä maisemaa eivät ulkopuoliset pääse näkemään.

"Kotikatumme" varrella oli pari muutakin pihaa. Tässä yksi niistä. Tätä porttia en nähnyt koskaan suljetuna.

Kolmas pihaesimerkki vanhasta kaupungista. En enää muista katua.

Tässä piha on edellisiä suurempi ja se on otettu osittain myös yleiseen käyttöön.

Vilnassa oli useita korttelipihoja. Korttelia reunustavilla taloilla ei näyttänyt olevan aina omaa pihaa, vaan eri talojen pihat olivat sulautuneet yhdeksi suureksi läpikulkureitiksi kävelijöille, parkkipaikoiksi asukkaiden autoille ja leikkipaikoiksi lapsille. Iltahämärissä kannattaa katsoa, millaisen pihan läpi oikaisee, sillä jotkin pihat olivat auringonlaskun jälkeen "hämärämiesten" suosiossa. Pihojen valaistus oli yleensä hyvin heikkoa.

Tätä kuvaa ottaessani mietin Vilnaa vastakohtien kaupunkina. Siellä on paljon vanhaa, jota yritetään kiireimmän kaupalla kunnostaa. Paikat pääsivät pahasti rapistumaan sotien jälkeisenä aikana. Nyt rikastuneet vilnalaiset (ja ehkä muutkin rahoissaan olevat) ostavat vanhaa kaupunkia pala palalta ja erityisesti sen tuntumassa olevan Uzupisin alueen taloja. Tästä seuraa sekä hyvää että huonoa.

Hyvää on se, että rahalla saa paikat upeaan kuntoon. Huonoa on se, että  rahalle haetaan usein myös vastinetta eli rahalla vapautettuihin tiloihin perustetaan kalliita ravintoloita, kahviloita ja kauppoja niille, joille paikan ilmapiiri on tärkeämpää kuin laskun loppusumma.

Helmikuussa 2007 löysimme Vilnasta viehättävän pikku kahvilan. Karu sisustus mutta hyvä ja halpa tarjoilu. Nyt Pieno Barasin (=Maitobaarin) tilalla oli vain tyhjä aukko. Paikkaa pistettiin rajuin ottein uusiksi. Tuskinpa siihen enää Pieno Baras palaa. Näin oli käynyt jo yhdelle suklaakahvilalle, jota myös etsimme. Sen tilalla oli nyt aivan toisen tyyppinen kahvila. Mukava paikka tämä uusikin, mutta ei sitä mitä etsimme.

P.S. Huomasitteko mitä yhteistä on kuvaamillani pihoilla? En tarkoita vanhaa ja ränsistynyttä, jos sitä ajattelitte.